Ensimmäiset näyttelyt masensivat.

H H H

Kävimme kultainennoutaja typykän kanssa ekoissa virallisissa joista saatiin H.
Mieli tekisi takaisin kehiin, mutta hiukan petyin tuomariin ja tulokseen.
Koiraa kehuttiin paljon muualta käsin ja kehoitettiin menemään vaan rohkeasti uudestaan.
Nyt typykkä on vieläkin kauniimpi,
ja houkutus kehiin on suuri.
Oletteko joku pettynyt myös?

18

5841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terristi

      että jokainen hyväkin koira saa joskus sen huonon arvostelun, eli harvassa lienee koiran omistaja joka ei joskus olisi näyttelyssä pettynyt.

      Tuo oli yhden tuomarin mielipide, sinuna menisin uudelleen, rohkeasti vaan.

      • Tuo tosiaan vain

        yhden mielipide ja jokainen saa joskus sen "huonon". H on kuitenkin hyvä, olisihan vielä ollut t:kin ja jopa hylsy.


    • Näytetty

      Minkä näköiset toiset kultaset ovat saaneet erinomaisia hyviä jne vertaa omaa kultsias niihin koiriin pääset jyvälle koirasi näöstä.Muutamassa näyttelyssä käytät kirkastuu sitten onko koirastasi näyttelykoiraksi tai mitäpä se haittaa vaikka nauhaväri "ruskea" useamminkin olisi.

    • ---------------------

      ehdottomasti uudestaan kehään! minun harrastamani rodun eräskin edustaja on saanut monia hylsyja ja 15 sertiä:) tuomareilla on aina eri käsitykset, ja kuka tykkää mistäkin!

    • eonm

      Mutta koiranäyttelyiden ideahan on se, että siellä kilpaillaan ulkonäköasioilla (aika turhamaista). Eli jos sinun hieno ja mahtava koirasi ei miellytä tuomarin silmää, niin sille asialle ei voi mitään. Et saa hyväksyntää.

      Mutta eihän tuo "H" haittaa sinun koiraasi. Koiralle on tärkeintä omistaja, ei ulkonäkö! Joten älä masennu. Et ole menettänyt koiraasi.

      Kultaiset noutajathan ovat olleet metsästäjän apulaisia, ja nyt ne toimivat seurakoirana. Miksi niiden pitäisi toimia näyttelykoirana? Miksi kultaisen noutajan täytyy miellyttää tuomarin silmää? Eikö ole tärkeintä, että kultainennoutajasi miellyttää sinua! (En usko että haet hyväksyntää tuomarilta, sitä varten et ole koiraa hankkinut.)

    • monta_kertaa

      ihan on laidasta laitaan tullut sinisestä nauhasta sertiin asti. älä mene enää uudestaan samalle tuomarille.
      kultsuja taitaa olla aika paljon näyttelyissä, joten pikku takaiskuihin on vaan totuttava. ja sitä paitsi toi H on ihan okei, eli tuomarin mielestä koira on ihan hyvä mutta ei huippuyksilö. ja jos koirassa kerran ei ole mitään varsinaista vikaa niin miksi et yrittäisi uudestaan? jokaisella, jopa tuomarilla on oikeus mielipiteisiin

    • H H H

      ...Tampereella 6.12.2007,
      ja näin kauan olen miettinyt menisimmekö enään ikinä, koskaan, joskus, ollenkaan, uudestaan näyttelyihin.
      Kiitos kaikille vastauksistanne ja kannustuksista.
      Ehkä kevään ja kesän aikana menemme uudestaan, mutta emme samalle tuomarille todellakaan.

      • vielä...

        käy treenaamassa mätsäreissä, saatte molemmat lisää varmuutta, mikä kyllä sitten näkyy myös kehässä. epävarma koira omistaja -yhdistelmä saattaa pudottaa hyvänkin koiran pisteitä...
        ja ainakin itse aloittelin niissä "peräkylillä" järjestettävissä pienemmissä näyttelyissä, missä käy vähemmän porukkaa...


    • j_ahve

      oltii viimekesänä kansallisessa näyttelyissä ja saatii sieltä EVA! Sillo oikeest masensi, ku oltii tultu näyttelyihi turusta ouluu! Olin sillee et en enää ikinä mee uudestaa näyttelyihi, mut sit kasvattaja rohkas ja sit nyt kuitenkin tänä vuonna KV:ssa turussa tuli PN-2, serti ja vara-cacib..

      Kannattaa vaa aina kokeilla uudestaa! :D

      • H H H

        Ollaan nyt sitten käyty tuon "masentavan" näyttelyn jälkeen kuusi kertaa kehässä, ja tuloksia on tullut 3 x PN1, VSP ja 2 X SERTI.
        Kyllä on hyvä mieli, vaikka emme vielä ylläkkään huipulle.


    • monen

      huippukoiran omistaja on saanut myös Hoota ja jopa EVAa ja HYLsyä! Ei muuta kuin uudestaan vaan kokeilemaan! Eikä se menestys ole tärkeintä. Kehän reunalla tapaa muita saman rodun harrastajia ja heidän kanssaan on mukava keskustella.

      • ole huono

        H ei ole huono, vaan nimensä mukaisesti HYVÄ. Ei huippu, mutta hyvä. H:sta en ole itsekkään ollut iloinen, mutta asia on ihan ok. Arvosana voisi olla huonompikin. Se H on vain yhden ihmisen mielipide, yleensä olen ollut myös tuomarin kanssa samaa mieltä koiran puutteista, ja H on ollut ihan ymmärrettävä.

        Menestystä näyttää kuitenkin tulleen jopa kahden sertinkin verran, onnea! Tässä näet että sama koira voi eri tuomareilla saada hyvinkin vaihtelevia arvosteluita.

        "Kuule kyllä monen huippukoiran omistaja on saanut myös Hoota ja jopa EVAa ja HYLsyä!"
        Ne arvostelut ja laatuarvosanat annetaan KOIRAN, ei omistajan mukaan. Ainakin toivottavasti ;)


      • aloittaja...
        ole huono kirjoitti:

        H ei ole huono, vaan nimensä mukaisesti HYVÄ. Ei huippu, mutta hyvä. H:sta en ole itsekkään ollut iloinen, mutta asia on ihan ok. Arvosana voisi olla huonompikin. Se H on vain yhden ihmisen mielipide, yleensä olen ollut myös tuomarin kanssa samaa mieltä koiran puutteista, ja H on ollut ihan ymmärrettävä.

        Menestystä näyttää kuitenkin tulleen jopa kahden sertinkin verran, onnea! Tässä näet että sama koira voi eri tuomareilla saada hyvinkin vaihtelevia arvosteluita.

        "Kuule kyllä monen huippukoiran omistaja on saanut myös Hoota ja jopa EVAa ja HYLsyä!"
        Ne arvostelut ja laatuarvosanat annetaan KOIRAN, ei omistajan mukaan. Ainakin toivottavasti ;)

        Oli todella ihanaa lukea näitä viestejä joita sain,
        ilman teidän muiden kannustusta en varmaankaan olisi enään ikinä mennyt näyttelyihin ;)

        Mutta nyt sitten kysyisin siitä muotovalio-tittelistä,
        eli kun meillä on nyt (yllätys, yllätys...) 2xserti, niin voinko mennä taippareihin ja hankkia sieltä hyväksytyn tuloksen, jonka jälkeen alamme metsästämään sitä kolmatta sertiä,
        niin tuleeko koirasta sitten sen kolmannen sertin jälkeen tuo suomen muotovalio?
        Koiralla on ikää yli 3.vee.
        Ja mitkä taipparit pitää suorittaa hyväksytysti ja millaisin tuloksin,
        vai onko sillä väliä?

        Voi että olin kyllä yllättynyt noista uusista näyttelytuloksistamme,
        sen myötä ollaan saatu koiran kanssa paljon itsevarmuutta ja luottamusta,
        niin itseemme kuin toisiimmekin.
        Näyttelyt ovat myös lähentäneet meitä, siis minua ja koiraa.


      • on...
        aloittaja... kirjoitti:

        Oli todella ihanaa lukea näitä viestejä joita sain,
        ilman teidän muiden kannustusta en varmaankaan olisi enään ikinä mennyt näyttelyihin ;)

        Mutta nyt sitten kysyisin siitä muotovalio-tittelistä,
        eli kun meillä on nyt (yllätys, yllätys...) 2xserti, niin voinko mennä taippareihin ja hankkia sieltä hyväksytyn tuloksen, jonka jälkeen alamme metsästämään sitä kolmatta sertiä,
        niin tuleeko koirasta sitten sen kolmannen sertin jälkeen tuo suomen muotovalio?
        Koiralla on ikää yli 3.vee.
        Ja mitkä taipparit pitää suorittaa hyväksytysti ja millaisin tuloksin,
        vai onko sillä väliä?

        Voi että olin kyllä yllättynyt noista uusista näyttelytuloksistamme,
        sen myötä ollaan saatu koiran kanssa paljon itsevarmuutta ja luottamusta,
        niin itseemme kuin toisiimmekin.
        Näyttelyt ovat myös lähentäneet meitä, siis minua ja koiraa.

        Noutajien taipumuskoe riittää käyttöpuolelta. Se arvostellaan hyväksytty/hylätty periaatteella. Kannattaa ehkä tutustua rotujärjestön materiaaliin kun tunnut olevan vielä pikkaisen pihalla... ;-)

        Aloita vaikka http://www.goldenring.fi

        Ja taipparista: http://www.goldenring.fi/m_harr/nou.htm


    • masentunut...

      Itse olen kokenut ihan samaa. Ollaan käyty nyt 1,5-vuotiaan koiran kanssa kolmessa näytelyssä ja petytty joka kerta :( 2 kertaa ollaan saaty EH ja kerran H. Mielestäni koira on kaunis rotunsa edustaja ja esiintyy kauniisti (ollaan paljon treenattu :) ). Siksi pettymys onkin olut suuri, kun joka kerta joudumme poistumaan tyhjin käsin...Olen myös miettinyt kannattaako "uraa" enää jatkaa, jos ei koira vaan tuomareita miellytä!

      Kasvattajan mukaan koira on myös kaunis ja siinä olisi ainesta parempaankin (no, kasvattaja toki saattaa olla "hiukan" puolueellinen, mutta kuitenkin..), mutta kun ei vaan tule menestystä niin ei!

      Kyllähän se pistää harmittamaan ja mietityttää kannattaako jatkaa...

      • koiraa tänään!

        Puolitoistavuotias koira harvoin vielä on valmis rungoltaan, turkiltaan tms. Toisekseen kolme näyttelyä nuoren koiran kanssa = opettelua oman koiran kunnostamiseen, esittämiseen ja ylipäätään mitä siellä näyttelyssä oikein haetaankaan esillä olevista koirista.
        Koira arvioidaan kehässä sellaisenaan kuin se on kyseisenä päivänä ja kyseisenä hetkenä. Monelta tuntuu unohtuvan tai ei oteta edes huomioon sitä "voittoa" odotellessa, että koira ei välttämättä ole juuri nyt parhaiten kunnostettu tai parhaiten esiintyvä/esitetty.

        Eihän ole ollenkaan huono asia saada nuorelle koiralle EH tai vaikka sitten H. Arvostelusta löytyy kyllä syy palkintosijaan ja jos se on esim. turkki, kunnosta se paremmin. Jos syy on "keskentekoinen, vielä ahdas takaa tai edestä, epävakaat liikkeet, kevyt tms.", anna koiralle aikaa aikuistua ja valmistua. Jos syy on esiintymisessä tai esittämisessä, treenataan nuo seikat kuntoon. Parhaitenhan sitä näyttelyssä oppii ja kuulee ja näkee muihin vertaamalla, missä vaiheessa mikäkin elementti oman koiran kanssa tällä hetkellä on.

        Jos koiria on kehässä kymmeniä ja vain neljä urosta ja neljä narttua sijoitetaan, omaa asennettakin kannattaa miettiä: hyvä koira voi olla ajallaan se voittajakoira, vaikka sekin voi aika ajoin saada muutakin, kuin voittajakoiran palkintosijoja. Valioluokan koiratkaan eivät saa joka kerta automaattisesti exellenttiä ja voita rotua. "Tämän päivän" kunto ja esiintyminen ratkaisee, ei se, että koira on valioitunut aiemmin. Löysemmällä asenteella kehiin treenaamaan, niin ei tule pettymyksiä :)))


    • arvostelut

      Jos olet yksinäinen kulkija, etkä omaa kennelnimeä mene vain ulkomaislle tuomareille.

      • Anonyymi

        Rohkeasti vaan näyttelyihin treeniä vaan. Jokainen tuomari arvostelee eri tavalla. Ompa ollu näyttelyssä eri rotuisten koirieni kanssa. Yksi tuomari sano tiibetinspanielistamme että ei ole rodunomainen pää ja silmät. Käytiin näyttelyssä eri tuomari saatiin erittäin hyvä eli eh et se siitä Jokainen tuomari näkee koiran eri tavalla. Kokemusta on


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2551
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      87
      1483
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      838
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      111
      832
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe