Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

ONGELMAA KERRAKSEEN!!!

ne ennakkoluulot

Minulla on 8 vuotias dobberi narttu, ja kun olen tämän koiran kautta aikain omistanut, olen aina törmännyt ennakkoluuloihin rodusta. En ole siihen aiemmin jaksanut kiinnittää juuri huomiota, vaikka aluksi vähän nauratti. Mutta nyt on hihat "lopullisesti" palaneet.

Tää koko homma alkoi vuosi sitten kun muutettiin ihka omaan taloon, ympärillä asustaa paljon lapsiperheitä. Ja muutama perhe sitten päätti koiranrodun huomattuaan käydä taistoon "tappajakoiraa" vastaan. (taisto aloitetiin alunperin tossa 100 metrin päässä olevassa rivitalon yhtiökokouksessa)

Siitä asti on koko ajan saanut kuulla jos minkälaista paskaa. Onneksi muutamat ihmiset ovat suostuneet tulemaan katsomaan koiraa, että onko se raivohullu tappaja, mitä nämä muutama vauhkoava naapuri suu vaahdossa touhottaa. Ja ovat ilokseen todenneet että no, eipä ole! Ja olipa tuo koiruus ihan innoissaan kun sai juosta noitten muksujen kanssa pitkin (meidän aidattua) tonttia.

Sainpa tossa myös tuonnoin kuulla, että kun ystäväperhe oli lapsineen kylässä pari päivää ja lapset leikkivät koiran kanssa tossa pihalla, niin olen vastuuton omistaja ja ystäväni ovat vastuuttomia vanhempia, kun annamme pienten lasten leikkiä tappajakoiran kanssa. että sellasta. (tää tieto tuli kautta rantain siitä mitä ihmiset ovat puhuneet) Ja eipä kauheen kivalta tuntunut, kun tiesi taas että vettä on sinne myllyyn taas lurahtanut lisää.

Ymmärtäisin niin hemmetin paljon paremmin sen jos koira juoksisi vapaana muitten tonteilla, tai edes uhittelisi aidan yli, tai olis todellakin edes joskus käyttäytynyt agressiivisesti. mutta.. en jaksa ymmärtää että vain pelkkä rotu riittää provosoimaan näin paljon. Saatikka kun nämä muutamat ikävät ihmiset eivät ole edes käyneet juttelemassa, tai katsomassa, vaan omassa pienessä mielessään vaan päättivät näin. (alussa tervehtivät, mutta sitkään ei enää)

Olen yrittänyt ihan alussa käydä juttelemassa vaivihkaa... mutta aika kylmää suhtautumista on tullut niskaan. Ja senkin sanoin, että jos toi koira olis niin kauhia tappaja, niin olishan se repinyt meidän kissan kappaleiksi jo aika päivää sitten.

Pelkäksi paskanpuhumiseksi tämä ei ole jäänyt, vaan postilaatikkoon on myös tullut kehoituksia hankkiutua eroon "tappajakoirasta". Ja kun missään tekemisissä ei koira ole naapureiden kanssa. Kyllä minä täysin ymmärrän että jos ja kun joku koiria pelkää, mutta että kilttiluonteisesta koirasta tehdään väkisin tappaja, ja yllytetään koko lähinaapurusto johonkin ihme taistoon jollain perättömillä keksityillä tarinoilla. Ehkpä siellä taustalla sitten on jollain jotain huonoja kokemuksia dobermanneista? Joka leimaa tämän tilanteen vahvasti.

Mutta minä kyllä pidän oman koirani tiukasti omalla tontilla ja otteessa. Enkä ole KOSKAAN missään tilanteessa nähnyt että tuo rakkine olis edes murissut millekkään tai kellekkään. Ymmärtäisin edelleen nämä mustamaalaamisetkin paremmin jos koira olis jotain tehnyt. Mutta luonne on todella pehmeä ja lepoisa (sekin on luonnetestissä aikanaan todettu)

Anteeksi kamalasti tämä tilitys, mutta kun on vaan kurja mieli. Haluan tulla toimeen naapureiden kanssa. En odota, enkä oleta sitä että heidän pitäisi tykätä koirastani. Mutta oletan sitä että me kaikki mahdutaan kyllä asumaan samalle alueelle ilman perättömiä paskapuheita tai turhaan maalattuja uhkakuvia.

On sitä lenkillä nähty sekin jo että muutama tunnistettu naapuri on vaihtanut kadun toiselle puolelle kun "se tappajakoira tulee vastaan".

Ihan lopuksi voin käsi sydämellä sanoa että toope on todella kiltti, eikä ole aiheuttanut oikeasti mitään sellaista että me olisimme tätä tilannetta ansainneet. Tosta toopesta kun ei löydy yhtään agressiivisuutta tai muuta ärhkkyyttä.

Onko teillä muilla dobbereiden omistajilla ollut ongelmia miten paljon ihmisten suhtautumisen kanssa? Ja mitä ihmettä sitä vois tehdä että sais ihmiset ymmärtämään että tämä koira ei ole uhka ympäristölle. Ei se tapa lapsia, vanhuksia tai muita eläimiä. Ei siitä tartte toisten pitää, vaan siitä ei tartte millään tavalla välittää.

13

1273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ko88

      Tärkeintä on, että koiran omistaja rakastaa ja huolehtii. Siellä päin on todennäköisesti tyhmyys levinnyt. On hyvä, että kerroit. Ymmärrän miltä sinusta tuntuu, mutten voi sanoa tietäväni, koska en itse ole moista kokenut. Mutta toivotaan nyt, että tilanne paranee - vaikka saattaa käydä päinvastaisestikin-. Mutta onnea jatkoon sinulle ja ihanalle koirallesi.

      Maailma on tyhmiä ihmisiä täynnä, mutta onneksi sinä olet vastuuntuntoinen koiranomistaja.

    • saksanpaimenkoira

      heippa!
      minulla samanlainen ongelma.
      ainut että koirani rotu on saksanpaimenkoira.
      täällä meidän kylällä(joka on pieni joten jutut leviävät ja paisuvat)
      niin on sellainen mummeli shelttinsä kanssa joka puhuu paskaa koirastani ympäri kylää niin että aina kun olen lenkillä kaikki kaikkoavat.eli minullakin tappaja koira!:D
      itselläni myös shelttikin ja nyt kun uusi koira tuli taloon(eli tämä sakemanni)
      niin on myös pikku shelttinikin tappaja!:D
      naurettavaa mielestäni tälläinen.
      voi olla että mummeli pelkää koiraani sen koon vuoksi, onhan se suuri ja tumma.säkää löytyy jopa 72,5cm.
      mutta el.lääkärikin sanoi ettei ole koskaan nähnyt yhtä rauhallista/nallemaista saksanpaimenta.


      ja ainakun törmään mummoon ilman/koiran kanssa niin alkaa kauhea vaahtoaminen.
      haukkuu koirani/minut pystyyn ja kauhistelee miten voin olla tuollaisen tappajan läheisyydessä tms.
      ja sitten, siskoni poika (5v)käy meillä joka viikko ja on sakemannin kanssa KAHDESTAAN pihalla mm. heittelemässä palloa koiralle/leikkimässä muuten vain.
      niin siitähän se mummo kauhistui, oli huutanut siskon lapselle että lähde äkkiä sisälle ennenkuin tuo tappaja puree/rateelee sinut!miettikää?!

      ihme touhua, koirani on lapsi rakas niin miksi se ei voi olla sitten lapsen kanssa pihalla, kaksin?
      jos kerta koira tottelee lasta yms.
      asumme rivitalossa, ja pidän koiriani vapaana koska ne ovat hallinnassa. eivätkä lähde siitä mihinkään.

      sillä mummolla se sheltti on niin läskiksi syötetty että raukka enään pääse kunnolla kävelemäänkään ja koira on vasta 4v!!miettikää!?ja minulle kehtaa sanoa että en käy lenkeillä/ruoki tai pidä hyvää huolta koiristani?
      vaikka sakemannini on laiha, se ei tarkoita sitä että en sitä ruokkisi.vaan se on nyt alkanut keräämään vasta massaa kun on 2v.

      ja tuosta etten muka lenkeillä käy, niin en samaan aikaan kun mummeli.
      niin tottahan toki hän sitten luulee etten käy ollenkaan.
      teen aamulla n.3km lenkin.
      aamupäivällä n.1-3km lenkin.
      päivällä n.3-5km lenkin.
      illalla miten sattuu mm.1-5kilometriin.ja näissä väleissäkin käyn pihalla leikittämässä mm.pallolla kun itse käyn tupakilla.

      että näin.ja suurin osa pomppoillaan metsässä juoksemassa/retkeilemässä.

      mutta mielestäni ei ole kauhean mukavaa että kaikki koiraani nyt pelkää kun joku vajaa älyinen mummeli sitä pelkää ja puhuu paskaa kaikille koirastani.

      varmastikkin monella on samanlainen/samantyyppinen ongelma.:)

      olkaamme onnellisia kun saamme omistaa sen kylänkauhun eli tappaja koiran!:D

    • moneen junaan...

      Ihan kauhee tilanne. :( Näillä ihmisillä ei ole kyllä elämää, kun tarttee siihen äksöniä hakea moisilla tappajakoirahumputuksilla. Oletko kokeillut olla huomioimatta koko tyyppejä? Tai aina JOKA kerta kun näät heidät niin moikkaa oikeen suurieleisesti ja iloisesti? :D Veikkaan että heitä alkaa ärsyttää, kun eivät saa sinua hiiltymään/ärsyyntymään. Kyllä varmasti jossain vaiheessa keksivät uuden syyn vaahdota ja vaikka eri naapurille, kun kyllästyvät.

      Meille tulee toopepentu tänä keväänä, asumme rivari "yhteisössä", jossa yksi "pihapoliisi"nainen, joka on eläkkeellä, joka tietää kaikkien asioista kaiken. Tulipa sitten juteltua taas hänen kanssaan ja kerrottua, että meille tulee koira tässä keväällä. Poikaystäväni oli IHAN varma, että kun kuulee rodun niin saa jonkinmoisen slaagin. :D Mutta hänpä yllätti täysin!: "AI IHANAA! Itselläni ollut rottweiler kun olin nuori! Tuokaa sitten näytille vauvaa kun tulee!" :D Oltiin suut auki, ja joo. :D Tän jälkeen joka kerta kun nähty hänet hän on kysellyt koskas teidän paapi tulee, ja jopa puolusti rotua meidän taloyhtiön chihuahuanaiselle. :D

    • "tappajakoiran" o...

      Niin, olisiko syynä ihmisten pelko? Olen itse huomannut samoja ennakkoluuloja.
      Pahimmin itse olen tyrmistynyt, kun ulkoillessani vastaan käveli kaksi 6-8-vuotiasta tyttöä. Tytöt vaihtoivat äkisti kävelysuuntaa ja kuulin toisen sanovan, "Äiti on käskenyt varoa tuollaisia isoja mustia koiria." Toinen sanoi, "Minäkin pelkään tuollaisia isoja mustia koiria." Mielestäni lasten täytyy suhtautua varauksella kaikkiin vieraisiin koiriin, eikä vain isoihin mustiin. Jossainhan tämä pelko ja asenne on istutettu lapseen.

      Väitänkin, että suurin syy tämänmoisiin asenteisiin on pelko. Pelko voi tulla itsekoetusta tilanteesta, itse hankittuna, tai vääränä asennekasvatuksena. Pelko puremasta ei ole unohtaa, jos sen itse on kokenut.

      Ymmärrän toki miten siinä käy jos isokoira puraisee verrattuna pieneen koiraan. Ei se pienen koirankaan purema kivalta tunnu ja voi olla todella pahan näköistä. Tämä kuullostaa niin kliseeltä mutta valitettavasti täytyy todeta, että ainoat koirat jotka minua ovat tokaisseet taikka edes pyrkineet puremaan ovat aina olleet pieniä "terrierimäisiä" koiria. Mistä tämä johtunee, en tiedä, tuskin ainakaan rodusta. Minä jopa jollain asteella pelkään pieniä koiria.

      Tällaisesta ennakkoasenteesta selviää huumorilla ja olemalla välittämättä liikaa. Itse olen huumorimielessä saattanut heittää jopa lisää vettä myllyyn. Hanki toinen dobberi, sitten vielä naulaat tontin aidat täyteen kylttejä, "Omalla vastuulla", "Varo vihaista...", "Älä työnnä sormiasi aidan raosta, jos ne ovat sinulle kalliit", "Lihansyöjiä" jne. hihi... Tai sitten vaan ei ota kuuleviin korviinsakaan.

      Nimim. "dobberi lapsiperheessä kissojen kera"

    • *Raipe*

      ...sitä ihmisillä riittää!
      Mitä ei tunneta, sitä pelätään => mollataan.
      Itse aikoinani pienessä kaupungissamme marssin kahden dobermannin kanssa paikkakunnalle saapuneeseen tivoliin. Narttuni oli silloin noin vuoden vanha ja kaverina sillä oli hollannintuonti uros, pystykorvainen siis siihenaikaan. Molemmat aivan ihania luonteeltaan.
      Jopa kuuluttaja tivolissa huomioi meidät, väylää alkoi auta, mutta kun yksi uskalias tuli jututtamaan koiriani, alkoivat muutkin katsella niitä luottavaisemmin. Kohta taputtelijoita olisi ollut haitalle asti. Että näin se totuus katkoo huhuilta ja epätietoisuudelta siivet.

    • T<ooperi

      Tietämättömyys aiheuttaa pelkoa.
      Tyhmät ihmiset kokoontuvat pitämään palaverejaan ja käy juuri noin kun olet kertonut, eli yksi vastaan kaikki muut.

      Anna tyhmien ihmisten olla ja nillittää.
      Sinulta se ei ole pois millään tavalla, ettet joudu olemaan niiden kanssa tekemisissä.

    • Nimetön

      Ihmiset voivat hihhuloida, koska pelkäävät - julkisuudessa on ollut monta tapausta jossa koira on selittämättömästä syystä käynyt lasten kimppuun - myös oman perheen.
      Siksi lapsia ja isoa tai pientäkään - koiraa ei pidä koskaan ikinä jättää keskenään - selitys että " ei se tee mitään" ei pal´auta jos tapahtuu jotain ja koira koiran vaistollaan käykin kiinni.

    • ole dobberia

      mutta tyttärelläni on. Minäkin olin eka vastaan sellaisen koiran ottamisesta, mutta kyllä osaa olla ihana koira!!!! En olisi ikimaailmassa uskonut millainen nallekarhu toi rotu voi olla!!!

      • sdfwef

        Ikävä juttu, valitettavasti tuolla huhujen kertojalla ei taida olla kaikki ihan kohdallaan ja pitää muiden elämää terrorisoida. Olet ilmeisesti pitänytkin huolen kaikista koiran omistajan velvollisuuksista mm. kerännyt kakat yms. Tee nämä jutut huolella niin eivät voi valittaa mistään "laillisesta". Jos naapurustossa on joku koiraystävällinen perhe, niin voit heidät kutsua tutustumaan koiriinne mutta älä koskaan anna koiran ja ihan pienten lasten olla ihan kaksistaan.

        Jos noita lappuja alkaa tulla paljon niin soita poliisille ja kysy miten tämän ahdistelun kanssa voi tehdä. Olisi hyvä, jos "voitat" puolellesi muutaman naapurin niin tarvittaessa he voivat todistaa koirasi olevan kunnollinen. Esim. kirje poliisille jossa koirasi sanotaan olevan kiltti ja allekirj. naapureilta.

        Valitettavasti jotkut ihmiset vihaavat koira syvästi eikä sille voi mitään. Älä kuitenkaan anna homman mennä kiusauksen puolella vaan pidä puolesi kunniallisilla tavoilla.

        ja eihän sellaisilla ihmisillä ole kaikki ihan kotona... Tsemppiä.


      • :DD
        sdfwef kirjoitti:

        Ikävä juttu, valitettavasti tuolla huhujen kertojalla ei taida olla kaikki ihan kohdallaan ja pitää muiden elämää terrorisoida. Olet ilmeisesti pitänytkin huolen kaikista koiran omistajan velvollisuuksista mm. kerännyt kakat yms. Tee nämä jutut huolella niin eivät voi valittaa mistään "laillisesta". Jos naapurustossa on joku koiraystävällinen perhe, niin voit heidät kutsua tutustumaan koiriinne mutta älä koskaan anna koiran ja ihan pienten lasten olla ihan kaksistaan.

        Jos noita lappuja alkaa tulla paljon niin soita poliisille ja kysy miten tämän ahdistelun kanssa voi tehdä. Olisi hyvä, jos "voitat" puolellesi muutaman naapurin niin tarvittaessa he voivat todistaa koirasi olevan kunnollinen. Esim. kirje poliisille jossa koirasi sanotaan olevan kiltti ja allekirj. naapureilta.

        Valitettavasti jotkut ihmiset vihaavat koira syvästi eikä sille voi mitään. Älä kuitenkaan anna homman mennä kiusauksen puolella vaan pidä puolesi kunniallisilla tavoilla.

        ja eihän sellaisilla ihmisillä ole kaikki ihan kotona... Tsemppiä.

        Täälläkin, pienellä paikkakunnalla näkee sen että ihmiset vaihtavat tien toiselle puolelle kävelemään. Huvittavaa, mutta toisaalta surullista. On väärin että media on antanut näistä koirista väärän kuvan. Vihasen ja tappajakoiran maineen. On sama minkä elokuvan katsoo, siellä vartioimassa on juuri näitä tyypillisiä tappajakoiria; toopet, rotikat ja sakut. Kaikki hampaat irvessä ja ihmisten kimpussa. Kaippa sitä koiraton ihminen ajattelee että kaikki kyseiset koirat ovat samanlaisia!
        Yhdessä vaiheessa en edes halunnut sanoa minkä rotuinen koira minulla on, ensimmäiset kommentit viittasivat aina hulluuteen ja tappamiseen. Kun katson tuota kääröä omassa tuolissaan, en ikinä sanoisi sen tappavan. Korkeintaan ehkä nauruun koska sellainen huvittajaluonne se on. :)
        Minunkin täytyy kyllä myöntää että pelkään enemmän pieniä koiria. Tai pelkään ja pelkään, enemmän ehkä varon näitä pieniä koiraedustajia.

        Mutta tsemppiä sinulle, toivottavasti saat välisi edes neutraaliksi naapureittesi kanssa!


    • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

      Todella ikävä tilanne, sen myönnän. Itselläni myös dobermanni, ja suurin osa naapureista pelkää koiraa, syyttä toki.
      Mutta, nyt täytyy muistaa että dobermanni on jalostettu vartioimaan ja puollustamaan. Jokainen joka tämänrotuisen koiran ottaa, tietää ettei se ole välttämättä mikään fifi, vaikka kiltti ja ihana olisikin. Fakta on se, että dobermanni on koira, joka vaikka kuinka kiltti olisi, ei ole joka-jannun koira.
      Jokainen joka koiran on ottanut, on ottanut sen syystä. Tämä syy voi olla koiran käyttöominaisuuden, luonne, egonjatke yms. Valitettavasti näitä egon-jatke dobermanneja ja sakuja on paljon, ja siksi myös asenteet ovat negatiivisia koko rotua kohtaan: kun suurimmalla osalla ne koirat ei ole hanskassa! Vaikka itse omistan dobberin, ja ystävillä on paljon dobermanneja, sakuja ja rotikoita, en silti ikinä menisi vierasta koiraa kohti kysymättä omistajalta, ja aina kun joku koira tulee vastaan, otan omani lyhyelle remmille.

      Ihmiset pelkäävät näitä koiria, joillakin on syynsä ja joillakin ei. Ikävää se tietysti on, mutta jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä. Jos sinä toimit vastuullisesti, ei kenelläkään ole asiaan mitään sanomista, ja näin ollen voit jättää kommentit omaan arvoonsa.
      Kerää myös kaikki naapureiden lähettämät laput talteen. Jos lappujen lähettely ei lopu, kirjoita itse lappu, johon laitat, että kaikki jotka haluavat ovat tervetulleita koiraa katsomaan, ja toteamaan sen kiltiksi. Jos ei naapureita ala kuulua, ei heillä ole mitään valittamisen aihetta, sillä sinä olet käyttäytynyt oikein tilanteessa. Jos taas homma jatkuu, niin poliisilaitokselle soittoa mitä tilanteessa pitäisi tehdä.

      Ja sitten vielä sakun omistajalle:
      Olisin minäkin karjaissut ja kovaa jos 5 v. lapsi leikkii aikuisen sakemannin kanssa KAHDESTAAN pihalla. Vaikka koira olisi kuinka kiltti, niin koiraa ja lasta ei saa jättää valvomatta. Koira reagoi vieteillään, ja kiltilläkin koiralla on vietit ja vaistot, joita se ei pysty säätelemään. Esim. saalisvietti on vahva vietti, jossa koiran viettipäämäärä on puru. Juokseva tai heiluva lapsi voi helposti laukaista tämän vietin, jolloin koira pyrkii puruun. Plus koira voi saada esim. jonkin yllttävän kipukohtauksen, jolloin se saattaa purkaa kivun aggressiona lasta kohtaan, joka on tilanteessa puolustuskyvytön.
      Ja viimeiseksi: miksi jättäisit lapsen yksin koiran kanssa pihalle? mikä on järki siinä? ja pointti?
      Ei millään pahalla, mutta tuo on vastuutonta. Eläin on AINA eläin. siihen ei voi luottaa KOSKAAN 100%.

    • jpjpjp

      Meillä on pinseri joka näyttää pentu dobberilta. Aika monesti lenkillä joku paskakikkareen lenkkeilyttäjä pysähtyy jo 10metrin päästä ja huutelee peloisssaan että "onko se dobermannin pentu?" Kuultuaan että kyseessä on pinseri niin sitten voi kyllä tuoda haistelemaan koiransa...aikamoista ennakko luuloa tosiaan on dobbereilla ku jo pentuja pelätään!!

    • inhottavaa

      Minulla on Rottweileri ja ei saa olla rauhassa inhottavilta silmäkontakteilta ku kaikki kiertää kaukaa ja supattaa et toi taitaa olla se tappaja koira....tosi inhottavaa ku ihmiset on niin epäluuloisia... ja rotikka on nii kiltti et se antaa kaikkien koskee siihen.... kerranki lenkillä tuli nainen poikansa kanssa vastaan ja rupes silittelemään ja rotikka vaa nautti ylimääräisestä huomiosta.... ja eläinlääkäri sano et ei oo nähny noin kilttiä ja terhakkaa rotikkaa aikoihin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      66
      1234
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe