mistä johtuu surkeat palkat?
metallin surkeat palkat
16
3326
Vastaukset
- Työmies metallissa
1990 luvulla alkoi pelko työmailla. Tuli myös lama. Palkat putosivat. Mulla oli 1990 palkka 82mk/h. Se oli vaativan 5 luokan liksa. Kahden työttömyysvuoden 93-94 jälkeen vastaavassa työssä ollessani 1995 palkka olikin pudonnut 44,70mk/h.!!! Työtahti on urakkatyö tuntipalkalla.
Nyt olen edelleen vaativissa metallikäsitöissä ja palkka on n.13€/h. Markoissahan tuo ei ole kuin vuoden 1990 tasoa!
Luulisi, että työn teettäminen olisi aikas edullista!!
Myös ilmapiiri oli muuttunut sitten 80-luvun. Silloin vielä oli JOUKKOVOIMAA! Työmaille astui PELKO. Joukkovoima hävisi ja oltiin kuin alistettua karjaa..
Kukaan, ei luottokaan eikä ts-valt. uskaltanut puuttua epäkohtiin.
Pieni poikittainen sana vain, niin kenkää tuli. Porukka vaihtui kuin bussissa.
Tätä ta käytti kovin ottein sumeilematta hyväkseen. Hajoita ja hallitse toimi tehokkaasti.
Työsopimuksista viis veisattiin. Työsuojelu rappioitui.
Sääliksi käy pienet palkat ja kova tappotahti. Porukka paahtaa ylitöitä talkoilla. Säälittävää menoa. Samanlaista kuin Kiinassa.- Metulmies
"Sääliksi käy pienet palkat ja kova tappotahti. Porukka paahtaa ylitöitä talkoilla. Säälittävää menoa. Samanlaista kuin Kiinassa. "
Tähän on mielestäni johtanut se, että palkat ovat olleet taas pitkään niin korkealla, että paikoista tulee kauhean kilpailtuja. Joukkovoimaa ei paljoa synny, jos työpaikat menevät Kiinaan, silloin tapellaan parista työpaikasta paskapalkalla.
Palkoissa kun pysyttäisiin järkevissä rajoissa niin Suomi olisi hyvinkin kilpailukykyinen valmistusmaa. Ei joka vuosi tarvitse montaa prosenttia palkan nousta. - kumminkin.
Metulmies kirjoitti:
"Sääliksi käy pienet palkat ja kova tappotahti. Porukka paahtaa ylitöitä talkoilla. Säälittävää menoa. Samanlaista kuin Kiinassa. "
Tähän on mielestäni johtanut se, että palkat ovat olleet taas pitkään niin korkealla, että paikoista tulee kauhean kilpailtuja. Joukkovoimaa ei paljoa synny, jos työpaikat menevät Kiinaan, silloin tapellaan parista työpaikasta paskapalkalla.
Palkoissa kun pysyttäisiin järkevissä rajoissa niin Suomi olisi hyvinkin kilpailukykyinen valmistusmaa. Ei joka vuosi tarvitse montaa prosenttia palkan nousta.Tutkimuksissa suomi on kilpailukyvyn kärkimaita. Mihin tämä tutkimus unohtuu? Saksan vaihtotase kiinan jälkeen suurin. Ei siellä tiemmä halvemmalla tehdä.
- joillakin aloilla
Metulmies kirjoitti:
"Sääliksi käy pienet palkat ja kova tappotahti. Porukka paahtaa ylitöitä talkoilla. Säälittävää menoa. Samanlaista kuin Kiinassa. "
Tähän on mielestäni johtanut se, että palkat ovat olleet taas pitkään niin korkealla, että paikoista tulee kauhean kilpailtuja. Joukkovoimaa ei paljoa synny, jos työpaikat menevät Kiinaan, silloin tapellaan parista työpaikasta paskapalkalla.
Palkoissa kun pysyttäisiin järkevissä rajoissa niin Suomi olisi hyvinkin kilpailukykyinen valmistusmaa. Ei joka vuosi tarvitse montaa prosenttia palkan nousta.mutta ei taatusti metallissa. Kuinka pienen sen palkan sitte pitäis olla kun tonni kuussakin on työnantajian mielestä liikaa?!
Pari euroa tunnissa pitäis riittää. Mutta kun sillä ei suomessa elä!
Kaverini on elämäntapatyötön, kolmekymppinen ei ikänänsä töitä tehny, eikä enää sellasta kukaan töihin huoliskaan.
Hän saa kaikkia yhteiskunnan etuja käyttäen saman verran kuin minäkin ja minä sentään käyn töissä.
Eikä se kerro siitä, että suomessa maksetaan liian suuria sosiaalietuuksia, vaan siitä että PALKAT on joillakin aloilla liian pienet!
Olen alkanut harkita itsekin heittäytyä sossun elätiksi, ei työnteko tässä maassa kannata ja liitoistakaan ei ole mitään apua, pienipalkkaisimmat unohdetaan aina.
Sais tulla se kansalaispalkka niin vois tehdä töitä vaan lisätienestiksi parina päivänä viikossa. - opel on pop
Ala ajamaan autoa ympyrärataa.Vuosiansio 30 miljoonaa euroa.Ei työstä vaan humpuukista maksetaan
- siitä kun
Ette tee töitä kuin n,6 h/pv,Muualla tehdään täysi työ aika. mietippä sitä et työ maksaa palkkanne jos teet vittuillen itkukurkussa kateellisena pomolle sutta 6 tuntii päivässä, mitäs luulet mitä siitä pitäisi maksaa ???Olisiko siis tappiolisesta työstäsi saatava huippu liksaa------ 12th kk. sopivako??
- hfgfh
taas joku työnantaja pelle vuodattelee täällä ku sen firmassa tehään 8tunnin sijasta 6tuntia. mahtaako johtua siitä ku sinä maksat niin paskaa palkkaa? sutta tulee ja työmotivaatio on pyöreä nolla juuri ton palkan takia... maksa kunnolla ja saat hymyä vähän jätkien naamaan, ei tule sutta ja kyllä kunnon palkan saavat tekee töitä sen 8tuntia... että näin.
- ...sanottu!
hfgfh kirjoitti:

"taas joku työnantaja pelle vuodattelee täällä ku sen firmassa tehään 8tunnin sijasta 6tuntia. mahtaako johtua siitä ku sinä maksat niin paskaa palkkaa? sutta tulee ja työmotivaatio on pyöreä nolla juuri ton palkan takia... maksa kunnolla ja saat hymyä vähän jätkien naamaan, ei tule sutta ja kyllä kunnon palkan saavat tekee töitä sen 8tuntia... että näin."
- iao ego
hfgfh kirjoitti:
taas joku työnantaja pelle vuodattelee täällä ku sen firmassa tehään 8tunnin sijasta 6tuntia. mahtaako johtua siitä ku sinä maksat niin paskaa palkkaa? sutta tulee ja työmotivaatio on pyöreä nolla juuri ton palkan takia... maksa kunnolla ja saat hymyä vähän jätkien naamaan, ei tule sutta ja kyllä kunnon palkan saavat tekee töitä sen 8tuntia... että näin.
Kyl se niin on et mentävä on sukupolvia eteenpäin ennenkuin tilanne paranee tämä meidän SUOMI on luisunut holhousyhteiskuntaa jossa kukaan ei viitsisi tehdä työtä Fattasta saa sitä tätä kelalta myös ei kannata mennä töihin, eihän?
- Totuuden oikaisija
iao ego kirjoitti:

"

Työtä ei vaan kannata tehdä KELA:n työttömyyskorvausen kokoisella korvauksella. Ja vielä vähemmän työharjoittelijana. Työn tekeminenhän on kannattavaa, kun tilipäivän jälkeen ei jää pakollisten kulujen jälkeen kuin muutama hassu kymmenen euroa käteen parhaimmillaan. Eipä siinä kannatalähtee kuin ryyppään,jotta työkunto säilyy sopivana.
Missään nimessä tuolla rahalla ei kannata aloittaa harrastusta. Sillä sitä työnantaja ei halua ja tekee sen selväksi pienellä palkalla. - Tarkkaillakin
Totuuden oikaisija kirjoitti:
"
Kyl se niin on et mentävä on sukupolvia eteenpäin ennenkuin tilanne paranee tämä meidän SUOMI on luisunut holhousyhteiskuntaa jossa kukaan ei viitsisi tehdä työtä Fattasta saa sitä tätä kelalta myös ei kannata mennä töihin, eihän?
"
Työtä ei vaan kannata tehdä KELA:n työttömyyskorvausen kokoisella korvauksella. Ja vielä vähemmän työharjoittelijana. Työn tekeminenhän on kannattavaa, kun tilipäivän jälkeen ei jää pakollisten kulujen jälkeen kuin muutama hassu kymmenen euroa käteen parhaimmillaan. Eipä siinä kannatalähtee kuin ryyppään,jotta työkunto säilyy sopivana.
Missään nimessä tuolla rahalla ei kannata aloittaa harrastusta. Sillä sitä työnantaja ei halua ja tekee sen selväksi pienellä palkalla.Ei ei kannata tehdä työtä ----Katselkaa kun Viron miehet ajelee Bemareilla ja vie teidän tyttäret Katselkaa sitä-- sossukorvaus rahoillanne keppana baarin ikkunasta BMW ON HYVÄ AUTO JOTA EI SAA SOSSU RAHALLA
- Totuuden oikaisija
Tarkkaillakin kirjoitti:
Ei ei kannata tehdä työtä ----Katselkaa kun Viron miehet ajelee Bemareilla ja vie teidän tyttäret Katselkaa sitä-- sossukorvaus rahoillanne keppana baarin ikkunasta BMW ON HYVÄ AUTO JOTA EI SAA SOSSU RAHALLA
Kelpaa siinä tulla suomeenkin tekemään töitä mahdollisimman halvalla, että pääsisi töihin.
Ja sitten takaisin Viroon ja ainiin veroa ei tarvitse maksaa palkasta suomeen eikä sinne viroonkaan. - ..veronsa..
Totuuden oikaisija kirjoitti:
Kelpaa siinä tulla suomeenkin tekemään töitä mahdollisimman halvalla, että pääsisi töihin.
Ja sitten takaisin Viroon ja ainiin veroa ei tarvitse maksaa palkasta suomeen eikä sinne viroonkaan.kyllä he maksaa veronsa siinä missä muutkin, toisin teki yks tuttu metallin luottamusmies kun nosti ansisidonnaista ja kävi toisessa pajassa pimeästi hommissa.
- Aitoammattimies
Olet potkinut ammattimiehet pihalle ja ottanut poikasia miesten töihin hölmöydestäsi johtuen.
Kun katselet ammattilaisen työskentelyä, on se "verkkaista". Kun katselet poikasten työskentelyä, siihä tapahtuu.
Ero vain on se, että ammattimies ei tee turhaa liikettä eikä sutta. Valmista tulee.
Poikanen häärää ja hosuu ja sutta tulee.
Ammattimies tienaa enemmän kuin poikanen. Siksi moni ta luuli/luulee olevan firmalle edullista kun laittoi/laittaa vanhemmat ammattimiehet kedolle ja otti/ottaa tilalle nuoria poikasia hosumaan ja tekemään sutta.
Näen tämän joka päivä maanantaista perjantaihin klo 07 - 15.42. Sääliksi käy näitä poikasia ja työnantajaa... - Jegorova
Aitoammattimies kirjoitti:
Olet potkinut ammattimiehet pihalle ja ottanut poikasia miesten töihin hölmöydestäsi johtuen.
Kun katselet ammattilaisen työskentelyä, on se "verkkaista". Kun katselet poikasten työskentelyä, siihä tapahtuu.
Ero vain on se, että ammattimies ei tee turhaa liikettä eikä sutta. Valmista tulee.
Poikanen häärää ja hosuu ja sutta tulee.
Ammattimies tienaa enemmän kuin poikanen. Siksi moni ta luuli/luulee olevan firmalle edullista kun laittoi/laittaa vanhemmat ammattimiehet kedolle ja otti/ottaa tilalle nuoria poikasia hosumaan ja tekemään sutta.
Näen tämän joka päivä maanantaista perjantaihin klo 07 - 15.42. Sääliksi käy näitä poikasia ja työnantajaa...Rukiiveer vidorosa!
- rtph
Tarkkaillakin kirjoitti:
Ei ei kannata tehdä työtä ----Katselkaa kun Viron miehet ajelee Bemareilla ja vie teidän tyttäret Katselkaa sitä-- sossukorvaus rahoillanne keppana baarin ikkunasta BMW ON HYVÄ AUTO JOTA EI SAA SOSSU RAHALLA
Makuasia,mutta kyllä mielestämi Mersu on parempi:kokemusta kummastakin on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944