katsoiko kukaan televisiosta tätä iltana, kaveri porasi muutamaa lomautus päivää ja kehui tuloikseen kuusikymmentä tonnia ja vaimokin oli ansiossa. Alkaa hiukan kylmimään kun sadosta ei saanut tänä vuonna apulannan hintaa ja tuista on jatkuva leikkuri päällä.
Hirveitä tuloja
12
921
Vastaukset
- Etsijä2
Uutisissa vai missä oli.
En löytänyt pienellä hakemisella- vilkaista
lehdestä, ilmeisesti kakkoselta Suomi express tai kotimaan kasvot, katselin televisiota vain syrjäsilmällä kun täyttelin vaeroilmoitusata, Nokialla sanoi olevansa töissä. Oikein ihmetellä täytyy kun täälläkin kadehditaan viljelijän traktoria ja neljän euron tuntipalkkaa ja unohdetaan että tästä yhteiskunnasta löytyy pilvinpimein porukoita jotka ovat niin sanotusti taskunsa paikanneet.
- Asseri Kantonen
kuules priima ykkösellä,vai mikä se ny oli.
- Asseri Kantonen
ja kyseinen henkilö on töissä nokian renkailla.
Tässä jo varmaan kymmenen vuotta on kadehdittu ja toitotettu että vain paperimiehet tienaa paljon rahaa, eikä kukaan muu saa sellaisia rahoja, tässä nyt nähdään että paperimiehet on pudonnut todelliseen palkkakuoppaan muihin ammatteihin nähden, heillähän on huippuansiotkin "vain" korkeintaan 50 000 euroa vuodessa, että josko nyt täytyisi jo vuorostaan ottaa suuren kateellisen kansan silmätikukseen jokin muu ammattiryhmä. - ++++¨¨¨'
Kaveri oli Nokian renkaalla.Perheessä oli lauma heppoja ja kissoja ja koiria elätettävänä.
On ainakin mistä karsia kustannuksia mikäli mukulat alkaa nähdä nälkää.
Perhestä tulee myöhemmin lisää juttua- hevostilan
pitäminen kannattavampaa tukineen ja veroetuineen,mitä rengashommat, varmaan kannattavampi jäädä hoitamaan hevosia ku raataa kolmivuorotyössä 47% veroilla
- -
-
- -
-
- -
-
- -
-
- -
-
- -
-
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753