Kysymys

Elikäs, pentu koira on ollut minulla nyt noin 2kk. Heti alkuun huomasin että pennulla oli melko likaiset korvat ja putsasin ne. Koira rapsutteli korviaan. Sitten se loppui.

Nyt on taas, että koira rapsuttaa toista korvaansa (saanut sen melko punaiseksi), koira vinkuu ja vonkuu kun se niitä rapsuttelee ja hieroo päätään lattiaan. Korva on kyllä puhdas, olen tarkastanut korvat joka viikko. Putsaan niitä eläinkaupasta ostamalla suihkeella.

Elikäs onko tämä nyt merkki korvatulehduksesta?
Pääsen samantien lääkäriin kunhan vain soitan, eli pitäisikö soittaa? Olen kyllä erittäin huolestunut, koska ei näin paljoa ole niitä kutittanut. Korvan kutiaminen on jatkunut nyt tämä päivä mukaanlukien kaksi päivää. Eli kannattaisiko vielä vaan jatkaa putsailua itse vaikka viikonlopun yli ja sitten soittaa jos ei ole loppunut? Koska aiemminkin meni itsestään sitten ohi. Korvasta ei kyllä enää lähde likaa, mutta voihan sitä olla syvemmällä kuin uskallan kokeilla! Tuohonkin voisin ottaa vinkkejä kuinka saisi korvan putipuhtaaksi, kannattaako esim. ostaa ihmisille tarkoittettua suihketta jolla lähtee itsestään liat korvista?
Katsoin apteekin sivuilta että olisiko koirille tälläistä mutten ainakaan löytänyt :/



Asiallisia vastauksia, kiitos.
4243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mene nyt ihmeessä eläinlääkäriin, joka tutkii koiran korvat huolella. Koiralla voi olla vaikka hiivatulehdus. Lääkäri antaa sitten reseptin oikeisiin korvalääkkeisiin. Mutta toimi pikaisesti, sillä koiralla on tosella tuskalliset oltavat.

Äänestä
  • Korvienputsaamisessakin pitää muistaa kohtuus, ei kannata liikaa kaivella ja puhdistella, varsinkaan liian syvältä, joidenkin koirien korvat ei kestä sitä jatkuvaa rassaamista ja toisille se sopii. Se lika ja vaikku voi työntyä lliian syvälle, jos oikeen ronkkiin, sitten on aikankin edessä lääkärireissu.

    Korvapuhdisteissakin on eroja, mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.
    Esim. Epiotic -vaikka eläinlääkärimme sitä suositteli- on liian vahva puhdiste mun toiselle koiralle, korvat menee aivan liian kuivaksi ja araksi. Ihan harvakseltaa voi sitä käyttää.

    Äänestä

Hiivatulehdus luultavasti.
Tipat lääkäriltä nopsaan, on hyvin kiusallinen koiralle.

Äänestä
  • Eläinlääkärissä käytiin ja särkylääkkeitä sekä tippoja korviin.

    Kiitos kaikille vastauksista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


korvista .. kirjoitti:

Elikäs, pentu koira on ollut minulla nyt noin 2kk. Heti alkuun huomasin että pennulla oli melko likaiset korvat ja putsasin ne. Koira rapsutteli korviaan. Sitten se loppui.

Nyt on taas, että koira rapsuttaa toista korvaansa (saanut sen melko punaiseksi), koira vinkuu ja vonkuu kun se niitä rapsuttelee ja hieroo päätään lattiaan. Korva on kyllä puhdas, olen tarkastanut korvat joka viikko. Putsaan niitä eläinkaupasta ostamalla suihkeella.

Elikäs onko tämä nyt merkki korvatulehduksesta?
Pääsen samantien lääkäriin kunhan vain soitan, eli pitäisikö soittaa? Olen kyllä erittäin huolestunut, koska ei näin paljoa ole niitä kutittanut. Korvan kutiaminen on jatkunut nyt tämä päivä mukaanlukien kaksi päivää. Eli kannattaisiko vielä vaan jatkaa putsailua itse vaikka viikonlopun yli ja sitten soittaa jos ei ole loppunut? Koska aiemminkin meni itsestään sitten ohi. Korvasta ei kyllä enää lähde likaa, mutta voihan sitä olla syvemmällä kuin uskallan kokeilla! Tuohonkin voisin ottaa vinkkejä kuinka saisi korvan putipuhtaaksi, kannattaako esim. ostaa ihmisille tarkoittettua suihketta jolla lähtee itsestään liat korvista?
Katsoin apteekin sivuilta että olisiko koirille tälläistä mutten ainakaan löytänyt :/



Asiallisia vastauksia, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu