Alkoholi

Alkoholi on nyky-Suomessa todella merkittävä sairauksien, sairaalahoitojen ja myös kuoleman aiheuttaja.
On omituista että nykyisillä tiedoilla sivistysvaltiossa on alkoholi edelleen ihan hyväksyttävä nautintoaine, jopa suotava. Jos et juo, niin olet raskaana, alkoholisti tai muuten vaan omituinen.
Kasvatuksen pitäisi lähteä jo lapsesta. Eettisesti se ei ole mahdollista, mutta parasta alkoholivalistusta nuorille olisi tulla tavallisen sairaalan vuodeosastolle seuraamaan hoitohenkilökunnan työtä ja näkemään, kuinka joskus puoletkin osaston potilaista on siellä alkoholin vuoksi.
121098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niinkin vaarallinen aine kuin alkoholi on jokapäiväisessä käytössa valtion ja kuntien tilaisuuksissa. Virkamiehet( ja -naiset) juovat työaikana ja jatkavat sitten työtään kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Kaikki viina, olut ja viini pois julkisista tarjoiluista. Samoin edustustilaisuuksien verovähennysoikeus pois tilaisuuksilta joissa on alkoholitarjoilua. Jopa alkoholin totaalikieltoa olisi harkittava vaarallisuutensa vuoksi.

Koska jotkut ihmiset haluavat kuitenkin jotain rentouttavaa olisi paljon vaarattomampi kannabis sallittava ja vaihdettava anniskelu siihen.
Tässä on looginen vaaliohjelma RKP:lle joka haluaa nuuskan lailliseksi koska vaarallisempi savukekin on laillinen. Ei muuta kuin Thors ja Wallin: kova rumba päälle ja hasis R- kioskeihin.

Äänestä
  • Meillähän on laitokset täynnä tietoa ruoka aineiden haitallisuudesta. Autojen aiheuttamista kuolemista, yleiskunnon heikkenemiset jne. Autot pitäis kieltää. Samoin kaikki myrkyt joita levitetään luontoon. Paljonko ylipaino maksaa yhteiskunnalle, kuinka monta miljardia? paljonko maksaa väkivaltaisten ihmisten paapominen vankiloissa. Paljonko on sairauslomia väkivallan takia? Kunnon diktatuuri vaan tänne, isoveli sanoo mitä pitää tehdä ja pakottaa tarvittaessa tekemään. Jos yksilö saa päättää niin se käyttää kaikkia noita haitallisia juttuja.

    Äänestä

  • Muukin täytyy kieltää kirjoitti:

    Meillähän on laitokset täynnä tietoa ruoka aineiden haitallisuudesta. Autojen aiheuttamista kuolemista, yleiskunnon heikkenemiset jne. Autot pitäis kieltää. Samoin kaikki myrkyt joita levitetään luontoon. Paljonko ylipaino maksaa yhteiskunnalle, kuinka monta miljardia? paljonko maksaa väkivaltaisten ihmisten paapominen vankiloissa. Paljonko on sairauslomia väkivallan takia? Kunnon diktatuuri vaan tänne, isoveli sanoo mitä pitää tehdä ja pakottaa tarvittaessa tekemään. Jos yksilö saa päättää niin se käyttää kaikkia noita haitallisia juttuja.

    Kielletään ihan kaikki maailmasta.Koska kaikki on vaarallista,myös ihmiset.

    Äänestä

Tupakka, sokeri, suola, rasva, aspartaami, lihoaminen, laiskistuminen.....
Kieltämällä maailma paranee:)

Äänestä

viisasten juoma eikä tyhmien.
Pakkoko sitä on juoda aina joka viikonloppu ja myös viikolla, sekä vielä ihtensä ympäri humalaan siis jalat alta.

Minä ainaskin aion saunoa nytte viikonloppuna ja nauttia hyvää puna viiniä tai sitten jotain muuta kohtuudella tietenkin.

Äänestä
  • ja äkkiä.mikään ei aiheuta kuolemia maailmassa,kuin uskon sodat.

    Äänestä

  • kieltää kirjoitti:

    ja äkkiä.mikään ei aiheuta kuolemia maailmassa,kuin uskon sodat.

    kovin kaukaa historiasta kaivaa (Stalin, Mao, Pol Pot ja mitä niitä onkaan), niin johan rupeaa kärsimystä löytymään! Olikohan Hitlerkin ateisti? Näillä kavereilla kun ei muuta moraalisäännöstöä ollutkaan, kuin omansa!

    Äänestä

  • kieltää kirjoitti:

    ja äkkiä.mikään ei aiheuta kuolemia maailmassa,kuin uskon sodat.

    Uskonnon takia kuolee ihmisiä eniten maailmassa, se on totuus.
    George Bush menee samaan uskovaisten kategoriaan aivan samaan missä on Osama BinLaden. Molempien aikaansaannokset vaatineet tuhansia kuolleita.
    Suomessa uskovaisilla ei noin isoa valtaa ja toivottavasti eivät koskaan saakkaan.
    Kirkostakin eroaminen tosi helppoa ja kannattavaa... Voin näin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä.
    Ei uskominen maksa mitään, uskoa voi siitä huolimatta ettei elätä riitaisia pappeja jotka vaststavat naispappeutta yms selviä asioita.

    Äänestä

Meidän opettaja on lihava nainen.Olisi suotavaa,että opettajat olisivat trendikkäitä eikä tuollaisia lihapullia!!He kuitenkin ovat esimerkkinä opettajan ammatissa.

Äänestä

Joku idea on tuossa juomiskulttuurissa. Kun katsoo luontoelokuvissa kivikautisasteella olevia heimoja, hekin käyttävät hedelmistä juovuttavaa juomaa, ovat ympäri päissään nuotion ympärillä! Tuhansia vuosia ihmiset ovat käyttäneet mm. kokapensaan lehtiä.(e-amer.)
Sitten suomalaisiin juoppoihin, jos on ryypännyt esim. 3-40 vuotta, paljonko on viinaveroa maksanut? Tupakkimies/nainen sama kaava. Lihavat, paljonko on ostanut alv ja ahtanut sapuskaa pötsiin, sekä sen kautta viemäriin, kasvattaen jäteitten määrää, sitä kautta jätteistään maksamaa euromäärää?
Kaikesta löytyy takapuoli, että lisää miettimään.

Äänestä
  • Eli kaikki mitä on kauan tehty, pitäisi olla ihan sallittua ja normaalia?
    Viina, huumeet, tappaminen, raiskaaminen.....
    Kaikki löailliseksi vaan, koska onhan sitä tehty jo tuhansia vuosia.

    Äänestä

  • Surkea selitys. kirjoitti:

    Eli kaikki mitä on kauan tehty, pitäisi olla ihan sallittua ja normaalia?
    Viina, huumeet, tappaminen, raiskaaminen.....
    Kaikki löailliseksi vaan, koska onhan sitä tehty jo tuhansia vuosia.

    Siinäpä on työsarkaa, ei muuta kuin kiellot voimaan, alkaa trokaritkin taas rikastumaan. Kieltolakeja on ollut meneisyydessä ympäri maailmaa, eikä yhtään raitistumista ole tapahtunut, päin vastoin, juoppous lisääntyi. Kysymyshän lähti nauttimisen ideasta, mikä siinä on viehättänyt/viehättää? Tappamistakin jopa "uskovaisetkin" harrastavat, jokaisessa ns.uskonnoissa! Raiskauksiakin (sukupuoli) on ollut niin kauan kuin on ihmisiä ollut. Eiko kivikautinen mies lyönyt nuijalla otsaan narttupuolista ja veti tukasta luolaan? Ei muuta kuin "pylsiminen" kieltoon. Ei ihmiskunta ole yhtään viisastunut, samat perusvietit on geeneissä, eikun kieltoon vain koko populaatio.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiellettävä.. kirjoitti:

Alkoholi on nyky-Suomessa todella merkittävä sairauksien, sairaalahoitojen ja myös kuoleman aiheuttaja.
On omituista että nykyisillä tiedoilla sivistysvaltiossa on alkoholi edelleen ihan hyväksyttävä nautintoaine, jopa suotava. Jos et juo, niin olet raskaana, alkoholisti tai muuten vaan omituinen.
Kasvatuksen pitäisi lähteä jo lapsesta. Eettisesti se ei ole mahdollista, mutta parasta alkoholivalistusta nuorille olisi tulla tavallisen sairaalan vuodeosastolle seuraamaan hoitohenkilökunnan työtä ja näkemään, kuinka joskus puoletkin osaston potilaista on siellä alkoholin vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu