Helsingin hovioikeuden (HO) tuomio 10.2.2009 Nro 274 (Diaarinro R 08/1221); 'Pääministerin morsian'-kirjan tapaus
HO:n tuomion osiossa 'Syyksilukemisen perusteet' todetaan muun muassa: "Hovioikeus katsoo, että kokonaisuutena arvostellen [V:n] edellä mainittuja elämän alueita on kirjassa kuvattu hänen yksityiselämäänsä loukkaavalla tavalla."
Rikoslain 24 luvun 8 §:ssä säädetään, että se, "joka oikeudettomasti 1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai 2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä (...)".
Mainittua säännöstä on tulkittava niin, ettei siinä säädetä rangaistavaksi teoksi toisen yksityiselämää koskevien tietojen esittämistä yleensä. Toisin ei voisi ollakaan. Yleinen kielto tekisi käytännössä esimerkiksi muistelma- ja omaelämäkertakirjallisuuden varsin ongelmalliseksi, jopa mahdottomaksi. Rangaistavuus edellyttää siis, että "teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa". Mainittua rikoslain säännöstä on luonnollisesti tulkittava suppeasti.
Median välittämien tietojen mukaan V on HO:n tuomion antamisen jälkeen ilmoittanut kommenttinaan muun ohella seuraavaa: "Tässä on ollut kyse sinällään ihan harmittomien tietojen levittämisestä, mutta tämä periaatekysymys siitä, että koskeeko yksityisyydensuoja myös niitä ihmisiä, jotka ovat lähteneet mukaan näihin yhteisiin tehtäviin." (Näin Vanhanen kommentoi tuomiota. Ilta-Sanomat 10.02.2009 13:21, päivitetty 10.02. 13:34 [ http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1642907 ])
Kysymyksessä olevassa kirjassa esitetyt tiedot ovat siis V:n oman, julkisuuteen antaman tulkinnan mukaan 'sinällään ihan harmittomia tietoja'. Näin ollen on painavia syitä katsoa, ettei kyseinen teko voinut olla omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä taikka halveksuntaa. Kysymyksessä oleva teko ei näin ollen voi olla rikoslain 24 luvun 8 §:n nojalla rangaistava teko.
Mikäli V:n edellä tarkoitettu kommentti olisi ilmoitettu suullisesti pääkäsittelyssä (suullinen käsittely) HO:ssa, on varsin mahdollista, että HO olisi tuomiossaan päätynyt toisenlaiseen lopputulokseen. Näin olisi siis saattanut tapahtua, jos HO olisi suostunut O:n vaatimukseen pääkäsittelyn (suullinen käsittely) toimittamisesta.
Edellä esitettyjen seikkojen perusteella asiassa näyttäisi olevan painavia perusteita valitusluvan hakemiseen KKO:lta.
J.K. HO:n tuomiota voidaan kritikoida myös seuraavilla perusteilla:
Demokraattisessa oikeusvaltiossa ei liene korrektia, että HO ensimmäisenä asteena - pääkäsittelyä (suullinen käsittely) toimittamatta - tuomitsee rangaistukseen sellaisen vastavalittajan ja sellaisen muun vastapuolen, jonka osalta käräjäoikeus on antanut vapauttavan tuomion.
HO:n tuomio on tosiseikkojen osalta puutteellisesti perusteltu. Demokraattisessa oikeusvaltiossa langettavan tuomion tulisi olla sellainen, että suuri yleisö voi itse arvioida tuomion legitiimisyyttä. Olennaista on, että tuomio sisältää täsmällisen kuvauksen niistä tosiseikoista, jotka ovat tuomion perusteina. Tässä tapauksessa HO:n tuomio on jäänyt varsin abstraktiksi. Tuomion lukijalta puuttuvat edellytykset itse arvioida kysymyksessä olevia tietoja ja niiden merkitystä.
Mikä ei ole oikeus ja kohtuus
ei saata olla lakikaan
1
298
Vastaukset
- ex-maallikko-T
Ruusunen ja Ojala saivat mikä on lainmukaista ja on myös kohtuullista. Käsittelin 14 hengen ryhmässä tapausta tuomioineen ja 13 oli sitä mieltä, että aivan oikein ja että vähllä Ruusunen pääsi. Kun kerroin, että valtiolle maksaa Oajan kanssa hyödytä 8500 euroa ja tietekin Vanhasen oikeudenkäyntikulut, niin iloittiin naureskelleen. Aivan omiaan - tyhmä nainen !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872