Valtava korruptio

on viennyt jo kolmen poliisijohtajan hengen.
Asiakokonaisuus liittyy vuosien 1999-2007 väliseen aikaan.
kaikki edesmenneet poliisijohtajat olivat merkittävässä asemassa tuonaaikana Calabrian Ndranghetan operoidessa Suomessa jättimäisen rahanpesun.
Ndrangheta on Euroopassa toimiva kokaiini kartelli jonka vuotuinen rahanvaihto oli viime vuonna yli 50 miljardia euroa vuodessa.

Asiaan liittyy myös muita tahoja, sekä italiasta, että Saksasta.
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Noin suurissa korruptiotapauksissa on mukana jo lakimiehiä,pankinjohtajia.

On järjestelmällistä toimintaa.

Olisi syytä keskittyä muihin tutkimuksiin kuin jääkiekkoilija jere Karalahden nenätutkimuksiin!

Onko räkää vai kokaiiniä. Grammoista lienee kysymys.

Äänestä

elämä urpo!!!
Ja mene hakemaan ne päivittäiset pillerisi klinikalta.
Lisää vaan avohoitopaikkoja, prkl!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisihallinnon sisällä kirjoitti:

on viennyt jo kolmen poliisijohtajan hengen.
Asiakokonaisuus liittyy vuosien 1999-2007 väliseen aikaan.
kaikki edesmenneet poliisijohtajat olivat merkittävässä asemassa tuonaaikana Calabrian Ndranghetan operoidessa Suomessa jättimäisen rahanpesun.
Ndrangheta on Euroopassa toimiva kokaiini kartelli jonka vuotuinen rahanvaihto oli viime vuonna yli 50 miljardia euroa vuodessa.

Asiaan liittyy myös muita tahoja, sekä italiasta, että Saksasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu