Eipähän Sienimäen koululla tarvinnut kateellisena kattoa kun kaveri sai enemmän penkkarikarkkeja.
Kukkan ei sitten saanut mitään.
Hyvä se on ihan pienestä asti oppia että pikkuihmisiä sorretaan ja sivuutetaan.
Kiitos,hienosti tehty vaikka ei jäänytkään hyvä maku suuhun!
Kukkan ei sitten saanut mitään.
Hyvä se on ihan pienestä asti oppia että pikkuihmisiä sorretaan ja sivuutetaan.
Kiitos,hienosti tehty vaikka ei jäänytkään hyvä maku suuhun!
Vastaukset 9
Vanhimmat
mummeli syömään puuroa, ne on minun karkit eikä sinun.
josta autot lähtevät. Me oltiin Mansikkalan koulun pihassa ja kiltit abit toivat karkkeja kourakaupalla pikkulapsille ennen autoon nousua. Kivaa oli:-) Oikeasti näille abeille iso kiitos!!
Itse sain melkein 1,5kg karkkia....heti kierroksen alussa kun olin, kestää varmaan kesään saakka napostella.
Finniposket syököön kaurapuuroa ja mummon muussia ,että äly kasvaa !
Eli siis lapset pois omasta koulusta ja odottelemaan karkkeja toisen koulun pihaan?
Omat käy Sienimäen koulua,jonka abit ohittivat.
No eihän se niiden abien vika ole... Varmaan siellä sattui auton ajajalle moka! Eikä kukaan abi istu siellä ajajan vieressä koko ajan neuvomassa, joten varmaan se sitten unohtui abeiltakin, kohan olivat kyydissä mukana ja riemuitsivat.
no voi voi
heittelemässä niin nehän loppui ihan alkuunsa vaikka oli 3-5 kiloa.Alkumatkasta tuli kylvettyä kaksin käsin mut sitten tajusi et eihän nää riitä ja loppumatkan viskoi yhden aina silloin tällöin.
Ne oli varmaan tulevaisuuden paperimiehiä ja optiojohtajia...