Hämärän vaeltaja,olen ikuisen
elämää kosketan,
se on luonani hetken
ja katoaa jälleen.
Toiset ympärilläni,
toisessa maailmassa,
hehkussa valojen,
sylissä elämän.
Äänien solinasta en erota
ääntä, joka kutsuisi minua,
katseet ohittavat minut,
olenko edes olemassa?
Sielujen huoneen suljen
aarteeni kätken,
jota kukaan ei halua,
jota kukaan ei tunne.
Katson omasta hämärästäni
ja unohdan,
sinua koskaan
koskettaneenikaan.
elämää kosketan,
se on luonani hetken
ja katoaa jälleen.
Toiset ympärilläni,
toisessa maailmassa,
hehkussa valojen,
sylissä elämän.
Äänien solinasta en erota
ääntä, joka kutsuisi minua,
katseet ohittavat minut,
olenko edes olemassa?
Sielujen huoneen suljen
aarteeni kätken,
jota kukaan ei halua,
jota kukaan ei tunne.
Katson omasta hämärästäni
ja unohdan,
sinua koskaan
koskettaneenikaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että oot olemassa :D
kommentoin runoasi tuolla toisella puolella,
mutta et vastannut siihen mitään. Jospa nyt ko-
keilisin uudelleen, koska runosi suorastaan pyysi
tekemään sen.
Se puhuttelee ihmisen ikävän toisen luo, aihe
joka on ollut maailman sivuun aihe rakkausrunois-
sa. Myöskin ajatuksen, jota olen joskus ikuisuus
sitten käyttänyt jossain omassa runossani
' olen ja en ole täällä '
Ja jotenkin en jaksa uskoa ajatukseen, että halu-
si unohtaa kosketukset häneen ja hänet olisi ihan
todellinen. Edeltävät säkeet puhuu mielestäni sen
puolesta että kuitenkin odotat tuttua ääntä ja
hahmoa.
Tietty voin olla väärässäkin, mutta runosi oli
ehdottomasti mieleeni.