Otimme viime syksynä korkokaton 5.8% tasolle ja maksoimme siitä yli 1400 euroa.
Mielestäni pankki on pettänyt meitä ja käyttänyt tilannettamme hyväksi, koska heillä on ollut varmasti tietoa siitä, että korot laskevat.
Tiedän, ettei korkokattoa tavallisesti voi perua ja näin pankissakin sanottiin, mutta luuletteko että tässä tilanteessa saada esim sovittua niin, että maksamme korkokatosta tähän päivään saakka, eli noin 200e, ja saamme loput rahat takaisin.
Ajattelin ainakin kysyä kuluttaja-asiamieheltä asiaa, koska tässä on vahvasti se maku, että pankki on tahallaan hyväksikäyttänyt tietämättömyyttäni tulevista koroista.

Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta pankki nostaa neuvotteluissa helposti marginaalin sinne 1% nurkille, joka ei kannata, sillä teillä varmaan sellainen 0,3-0,4 ennestään. Lisäksi se hyvittää käyttämättä jääneestä korkokatostakin, mutta vain päivän hinnan mukaan ja se on tänä päivänä laskenut. Saatatte saada pois n. 600-700 e. Mutta sillä hintaa kannattaa korkokatto taas pitää varmuuden vuoksi voimassa. sehän suojaa vain koron yläpään. Pääsette kuitenkin nauttimaan näistä 1-2%.n koroista niin kauan kuin niitä riittää.
Näin se menee, palstan tuhnelot!
onnistuu.
Toihan on vähän sama kun menis vaatimaan maanantaina lottorahat takas kun ei numerot ollukkaan oikeat.
hyvä et otit sen katon.pankki sai rahaa.maistele sanaa "ansaintalogiikka"
Uskoit sitten tämän lainana tuhnupaskaa ja kuvittelit että korot nousee yhtä kyrpää 20% tasolle?