Asia joka minua mietityttää on tyttöjen välinen ystävyys. sen olen huomannut, että tytöt kyllä voivat olla tosi hyviä kavereita jos heitä on vain kaksi, mutta heti kun on kolmas tyttö mukana jutut ei vaan mene yksiin.
Poikien kanssa tälläistä ongelmaa ei mielestäni ole. Pojat kun pystyy olemaan isommallakin porukalla kavereita.
Käykö tytöt jonkunsortin valtataistelua koko ajan vai mikä kumma siinä oikein on?
Mitä minä vanhempana voisin asialle tehdä vai pitääkö asiaan puuttua?
Pahalta tuntuu kun huomaa, että tyttöä sorretaan, kiusataa ja jätetään yksin.
Asioista yritän kyllä tyttäreni kanssa keskustella.
Sosiaalisten taitojen opettelemistahan tämä tietysti on, mutta usein joku herkempi jää vahvempien jalkoihin ja se tuntuu pahalta.
Poikien kanssa tälläistä ongelmaa ei mielestäni ole. Pojat kun pystyy olemaan isommallakin porukalla kavereita.
Käykö tytöt jonkunsortin valtataistelua koko ajan vai mikä kumma siinä oikein on?
Mitä minä vanhempana voisin asialle tehdä vai pitääkö asiaan puuttua?
Pahalta tuntuu kun huomaa, että tyttöä sorretaan, kiusataa ja jätetään yksin.
Asioista yritän kyllä tyttäreni kanssa keskustella.
Sosiaalisten taitojen opettelemistahan tämä tietysti on, mutta usein joku herkempi jää vahvempien jalkoihin ja se tuntuu pahalta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minun keskimmäiseni on aina se kolmas, joka jää sitten lopulta yksin, kaiken ulkopuolelle. Tuntuu tosi pahalta, kun tyttö (12v) viettää enimmäkseen aikaa yksin, lueskellen ja telkkaria katsellen sillä aikaa kun muut samanikäiset ovat kavereiden kanssa ulkona. Pelkään, että liiallinen yksinäisyys voi vaikuttaa haitallisesti hänen mielenterveyteensä. Olen jopa miettinyt, että pitäisikö minun hankkia hänelle kaveri, vaikkapa jättää kaupan ilmoitustaululle lappu. Asumme Vuosaaressa, jossa kyllä lapsia riittää.
on jo nyt pihalla aina se hätävarakaveri. reipas, iloinen, tasapainoinen tyttö. en ymmärrä miksi "laumassa" hän on aina se joka jää ulkopuolelle.
olen ruvennut satsaamaan perhetuttuihin ja sellaisiin lapsiin, joiden vanhemmat tunnen, että tiedän missä mennään ja voidaan järjestää yhdessä tapaamisia.Olen myös huomannut pihatouhuissa muutosta kun olen rohkeasti ottanut kontaktia lasten vanhempiin ja puhunut heille asiasta.Heistä osa on mukavasti huomioinut tilanteen ja ohjaavat lapsiaan huomioimaan ujompi.
Toisaalta parempi ettei lapsi päättömästi menekään aina isoon porukkaan, noin tulevaa ajatellen.Satsaan mieluummin laatuun kuin määrään.
siitä, miten vanhemman kannattaa toimia!! Tällaisissa asioissa lapset tarvitsevat apua ja sen tähden heillä vanhemmat ovat!! Jos yksin jääminen liittyy kouluun, niin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä opettajaan. Jos opettaja on tehtäviensä tasalla, hän ottaa asian omakseen ja kaikki pääsevät mukaan touhuihin. Vaikeimmassa tilanteessa ovat varmasti hiukan erilaiset kuten asperger-lapset, jotka ovat sosiaalisesti kömpelöitä, mutta usein hyvin älykkäitä. He eivät itse aina osaa lähetyä muita lapsia ja toisaalta heidän kiinnostuksen kohteensa voivat olla muille ikäisilleen ylivoimaisia. Varsinkin näiden lasten kaverisuhteissa on tehtävä yhteistyötä muiden aikuisten kanssa.
Minun luokallani pienessä maalaiskoulussa oli vain kolme tyttöä. Kaksi meistä oli ennestään hyvin tuttuja, leikitty yhdessä vuosikaudet. Kolmanen mukaan tulo oli vaikea asia. Asia kävi kuitenkin heti yksinkertaisemmaksi, kun kolmennen tytön äiti ripitti tyttönsä syrjimisestä meidät kaksi. Sen jälkeen olimme yhdessä ihan hyvällä menestyksellä.
Muistelkaa omaa nuoruuttanne. Eikö jokaisella tytöllä ole se yksi "sydänystävä"? Toisilla se löytyy aikaisemmin kun taas toiset etsivät sitä pidempään. Minusta ei välttämättä ole oikein että vanhemmat puuttuvat ja junailevat näitä juttuja, koska tavallaan he tekevät karhunpalveluksen: lapsi tai nuori ei itse opi solmimaan näitä tärkeitä sosiaalisia verkostoja ja varsinkin aremmat lapset siinä kärsivät, jos joutuvat tällaisiin tilanteisiin yllättäen ilman sitä asioihin tarttuvaa aikuista.
Ei kyseessä varmaan ole mikään valtataistelu vaan nimenomaan tyttöjen ominaispiirre. Olen myös kahden pojan äitinä kiinnittänyt tähän huomiota: meillä kun ei koskaan ole yksi kaveri kylässä vaan aina isompi lauma poikia.
Yleensä kaksossiskokset hyväksyvät porukkaansa kolmannen tytön, mutta ei neljättä, tai ehkä vähän isompana se meljäskin mahtuu porukkaan, mutta ei vielä 4 vuotiaana.
Joku kumma homma se on että tytöt harvemmin tulevat isolla porukalla toimeen.Minä ainakin olen yrittänyt opettaa tytöilleni, että toisia ei sorreta ja mielestäni olen siinä melko hyvin onnistunutkin.Opettajilta ainakin on tullut palautetta, että tyttöni ovat hyviä yhteishengen luojia ja ottavavat ns. ujommat hyvin huomioon.Itse olen ollut koulukiusattu aikanaan ja sellaisen asian muistaa lopun elämänsä.Olen itse tullut paremmin poikien kanssa toimeen ja saanutkin monesta pojasta aidon ystävän.Tässä taannoin nuorempi tyttöni kysyi, voiko poikien kanssa olla kaveri.Kuulemma koulussa tyttöjen kanssa oli tullut kiistaa asiasta.
Olen kyllä sitä mieltä, että opit lähtevät sieltä kotoa ja voimme omillemme lapsillemme opettaa suvaitsevuutta paremmin.Olenkin aina sanonut, että kaikkien kanssa täytyy yrittää tulla toimeen vaikka ei ystävä olisikaan.Ja jos näyttää sille, ettei tule toimeen jättää sellaisen ihmisen rauhaan.
Niin ja vähän pojistakin :))
Meillä oli kotona keskustelua pojan kanssa (15v.)
aiheesta...ihmettelin tuota syrjimistä esim. Poika sanoi vaan, että jos joku pojista kiusaa tms. annetaan vaan turpaan ja sitten ollaan taas kavereita. En ole väkivallan kannattaja ollenkaan, mutta ihmettelin sitäkin kuinka tavallaan mutkatonta ja suoraa poikien toiminta toisiaan kohtaan voi olla.
Tytöt liittoutuvat toisiaan vastaan ja siitä alkaa sipinä ja pilkkaaminen selän takana.
Olen seurannut läheltä yhtä tyttöä jota syrjitään koulussa. Tässä tapauksessa luokassa on yksi vuoden vanhempi luokalleen jäänyt tyttö. joka on niin vahva, että määrää koko luokan tyttöjä. Hän ei salli kenenkään olevan yhden tytön kanssa, eikä kukaan ole uskaltanut nousta häntä vastaan ettei jäisi yksin. Nämä tytöt ovat viidennellä luokalla.
Asioista on pidetty palaveriakin ja syrjinnän syyksi tyttö on ilmoittanut syrjityn huonot vaatteet. Huoks!
Minusta hänellä on aivan tavalliset vaatteet, ei mitään muotikuteita ja siinä kait syy onkin muka.
Tottakai syrjitty oireilee ja kuraattorin mielestä hänen pitäisi päästä terapiaan.
Sitäkin mietin, että kuinkas tämä vahva tyttö, eikö hänelläkin ole sosiaalisissa valmiuksissa opettelemista...koulussa ei kuitenkaan mielletä häntä ongelmaksi.
Jotakin pitäisi tehdä, mutta mitä ?
Eliisa, oli totta tuo mitä sanoit. Itse olen tyttö (19) ja minulla on samanikäinen veli. Meillä on yhteinen kaveriporukka, suurin osa poikia. Olen mielestäni luonteeltani enemmän kuin pojat, vaikka en ole koskaan halunnut olla ns.hyvä jätkä/poikatyttö. Parhaat ystäväni on aina ollu poikia, suhteen paljon mutkattomampia. Tytöt puhuu paskaa selän takana, ja pojat sanoo asiat niinku ne on ja jos asia ei mene jakeluun, otetaan nyrkit avuksi.
Tapahtui eräänä päivänä. Veljeni suuttui kaverilleen ja hetti tämän kännykän seinään. Seuraavana päivänä riidat oli sovittu ja veljeni osti hänelle uuden kännykän.
Kuulostipa kyllä ikävän tutulta tuo kertomus,minä olin nimittäin itse joskus tuo kiusattu tyttö aika pitkälti samanlaisessa tilanteessa.Kiusausta jatkui 3.luokalta eteenpäin,ja kukaan ei tehnyt yhtään mitään,kunnes yritin 12 vuotiaana itsemurhaa.Ymmärrettävästi tämä vaikutti minuun,ja (luultavasti) elämänikäisiksi kavereiksi olenkin nyt saanut paniikkihäiriön ja maanis-depressiivisyyden,yleistä aikalailla jatkuvaa ahdistusta ja koulupelon.
Tietääkseni kiusaajalleni ja muille jotka siinä olivat mukana,ei ole tämän asian tiimoilta koskaan puhuttu tms.
Itse olisin ainakin voinut arvostaa että joku olisi tehnyt edes jotain,vaikkei silloin niin ainakin nyt..