mitäs mieltä olisitte jos yo-tutkinto sitten muutettaisiin niin, että vain äidinkielen kirjoittaminen olisi pakollinen aine ja sitten sais valita vielä kolme pakollista ainetta kirjoitettavaksi ylioppilaskirjoituksissa? -siis näin kuin nyt rakennekokeilussa mukana olevat lukiot tekee.
yo-tutkinto
rölli
2231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta voisi aiheuttaa sitten eriasteisia probleemia jatkossa jos ei ole niin kauhean lukuihminen ja haluaa vain selvitä helpolla tai muuten vain kiinnostukset ovat sellaiseen suuntaan joista ei juuri ole hyötyä välttämättä jatkossa.
Näin käy helposti esim. tilanteessa että ei ole mikään matemaattinen lahjakkuus ja jo nyt kun on mahdollisuus että matematiikan tilalla voi kirjoittaa realin niin voi jäädä käteen ns. huonot yo-paperit vaikka päästötodistuksen ja valkolakin saakin.
Johan jo nyt varmaan yleisin mikä kirjoitetaan, eli äikkä-reaali-enkku-ruotsi -yhdistelmä saattaa joskus tuottaa ongelmia koska on hyvin yleinen ja moni kirjoitusvaiheessa jättää matematiikan pois koska ajattelee että pääasia kunhan lakin saa. Sitten törmääkin jatkossa ongelmaan että joku paikka vaatiikin matikan käytännössä pakosti ja vaikka sitä osaisikin niin pelkällä päästötodistuksen numerolla ei silti olisi niin suurta merkitystä (tosin lyhyen matematiikan numero muutenkaan ei ole niin kauhean merkitsevä aina).
Kun jo nyt saattaa tehdä tällaisen "väärän valinnan" niin jos kovasti vapautuisi tuo mitä saisi kirjoittaa (tosin en tiedä kuinka paljon sitten tällä hetkellä vapaaehtoista pakkoa tuossa kokeilussa on valintojen suhteen mukana), mutta jos ajatellaan että linja olisi kovinkin vapaa niin mitäpäs sitten kun kirjoitat pelkän läpipääsyn takia reaalin-äikän ja vaikkapa pari muuta kieltä joilla ei ole mitään merkitystä käytännössä?
Saahan siinä tietty aika helpolla lakin mutta jatkolukujen kannalta moni "matalimmasta aidan kohdasta" -menijä saattaa joutua ikävään tilanteeseen kun ei ovi aukeakaan minnekään.
Nykyäänhän nyt ei vielä ole juuri muita pakkoja kuin joihinkin paikkoihin hakiessa saattaa olla että pitkä matematiikka on käytännössä pakko ja muu katsotaan vain arvosanojen perusteella mutta jo nyt kovassa kilpailussa opiskelupaikoissa äkkiä tulisi tilanteita että opintooppaisiin ja pääsykoevaatimuksiin pitäisi lisätä maininnat mitä tarvitsee olla kirjoitettuna jotta voi mitään mahdollisuuksia hakea olla. Tai hakeahan aina voi mutta pääsy sitten on eri juttu.
Itse ainakin kuvittelisin että jos 4 ainetta kirjoitat, reaalin, äikän ja joillakin vähemmän tärkeillä kielillä loput niin eipä oikein mairittelavalta todistus näyttäisi...tuskin nyt tähän varmaan niin paljoa lähdettäisiin että aivan millä vain saisi todistusta kirjoitella mutta ainahan rajojen väljentäminen saa monet sen hetken fiiliksen pohjalla vain yrittämään helpolla.
Tosin näin tein itsekin:) mutta muutenkin kävin iltalukion vain aika harrastuspohjalta tietäen että muilla todistuksilla ja työkokemuksilla opiskelu -ja työpaikat haen eli sinänsä ei ollut merkitystä. Mutta sellaisten olen muutamankin kuullut kiroavan matikan poisjättämistä ym. joille yo-papereilla on olennainen merkitys. Eli mikä olisi tilanne jos vieläkin saisi vapaammin valita...
Tässä nyt omia pohdintoja vain huomioiden ja kokemusten pohjalta, kuten sanoin niin en tiedä täysin miten tuo rakennekokeilu vaikuttaa valintoihin joten siitä en osaa ottaa niin tarkkaa kantaa.
Meijän koulussa toi kokeilu on ollu käytössä, eikä se ainakaan ongelmia oo aiheuttanu. Ainakin pakkoruotsista kärsiville helpotusta elämään, tosin ruottin kirjottajien määrä ei ees paljoo laskenu. Ja ei tolla rakennejutulla paljoo merkitystä oo, jos kirjottaa kuus ainetta, kuten minä esimerkiksi.