Minun matkakertomus

ja tämä alkoi 6.2. klo 7.20 Helsingistä. Elämäni pisin 6 tuntia ahtaassa koneessa että en voinnut kahteen päivään kunnolla liikkua sen jälkeen. Perillä tajusin että paikka nimeltään Puerto de la Cruz oli maineensa arvoinen ja vettä satoi koko loppupäivän ja mittarissa oli 16 C. Olen luullut että Kanarialla on jotenkin paremmat kelit ja matkalaukussa oli jopa uikkarit ja aurinkorasva?
On täällä paljon esillä ollut että Kanarian kelit on juuri sopivat suomalaisille? Seuraava ja 3. päivä sitä samaa ja torstaina oli 21 C ja puolipilvistä. Silloin kävin 2 tuntia altailla mutta se loppui lyhyeen kun alkoi 4 tuntia kestävä sade. Onneksi oli vedenkestävää rasvaa?
Ja perjantaina kun lähdimme oli lentoasemalla keskellä päivää 17C ja niin pilvessä kuin vain olla. Se että kelit on juuri meille sopivat...mihin se perustuu väittämä kun odotin liki 25C ja unissaan jopa 26C lämpöjä. Se oli hyvää ettei rasva loppunut. Minun kohteeni vaihtui samalla tämän reissun jälkeen ja menen vaikka minne mutta Kanarian kierrän kaukaa ja minulle ei ilmeisesti riitä se mikä teille, ei ollut minusta sopivat kelit vaan kuten kelit oli kuin viime kesänä Suomessa?
333333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ei ole väärää säätä,on vain väärää pukeutumista. Tämä talvihan on ollut poikkeus säiden suhteen, mutta kyllä siellä vettä tulee joka talvi,joskus vaan vähemmän. Ikävää että lomasi odotukset eivät täyttyneet,mutta sillehän me emme voi mitään.Ja ne lomalentokoneet on kaikki samanlaisia sillipurkkeja, niillähän ne katteet matkatoimistoille saadaan. Toivotan parempaa ensi lomaa:)

Äänestä
  • Pian alkaa höpötys Thaimaasta. Tämä kaveri alkoi taas viikonloppu juopottelunsa, ja tuota samaa paskaa alkaa tulemaan kaikille matkailupalstoille, eikä tuo lopu ennenkuin kaljarahat on finaalissa. Tosi häiriintynyt heppu.

    Äänestä

Vai että oikein rasvaa tarvitsit vesisateessa. Jups, mukavaa, että pääsit kuitenkin omaan huoneeseen ja äiti toi piltille iltateen.

Äänestä

Mitä enemmän tuo kaveri tulee känniin, niin sen typerimmiksi sen jutut tulee. Tuota saa taas kestää sunnuntaihin saakka, jos sillä riittää keskikaljaa.

Äänestä

Voi hän kirjoittaa tottakin. Olen minäkin ollut siellä vesisateessa ja samoissa lämpötiloissa.
Viime talven jälkeen päätinkin, ettei sinne enää koskaan, noin 20x riitti minulle.
On lähempänä lämpöisempiäkin paikkoja, ei ole siis pitkäkään lentomatkan kurjuus.

Äänestä
  • Viimeksi satoi koko aamupäivän, en mene koskaan enään. Olarissa paljon paremmat kelit.

    Äänestä

  • Vai että 20 kertaa olet käynyt ja sitten jo huomasit että jossain on paremmat säät ;). Älä viitsi. Toi oli kyllä yksi typerimmistä jutuista, näillä typerillä palstoilla. lol

    Äänestä

on talvi ja vettä tulee ja rutkasti. Kerrot tästälähin karttavasi Kanariaa... Puerto de la Cruz ja St. Cruz ovat sateisimmat saaret Kanarialla, siellä on nimittäin muitakin saaria. Joissa samaan aikaan köllöteltiin 24c lämmössä ja auringossa. Te jotka narisette säästä uskaltakaa vaihtaa saarta!!

Äänestä
  • Kumpikaan noista ei ole saaria. Molemmat kaupunkeja Teneriffan saarella.
    Voi hyvä hölmö, ota nyt asioista vähän selvää ennenkuin kännipäissäsi solkkaat ihan täyttä höpönlöpöä.

    Aloita vaikka tosta

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kanariansaaret

    Äänestä

  • saaret??? kirjoitti:

    Kumpikaan noista ei ole saaria. Molemmat kaupunkeja Teneriffan saarella.
    Voi hyvä hölmö, ota nyt asioista vähän selvää ennenkuin kännipäissäsi solkkaat ihan täyttä höpönlöpöä.

    Aloita vaikka tosta

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kanariansaaret

    Järkevä olisi tajunnut että käytin erehdyksessä väärää sanaa. Olen sentään asunutkin St. Cruz de Tenerifellä, joten tiedän, ettei se ole saari. Siis, jotta viestini menisi perille korjaan vartavasten sinulle: ovat paikkoja etc...
    Ja lipsuu ne nakit selvilläkin ihmisillä , enkä noin hävyttömille tyypeille rupea tilittämään juomisiani. Entiendes ??

    Äänestä

  • näsäviisas! kirjoitti:

    Täällä kuule jos jonkilaiset tyypit esiintyy asiantuntijoina. Jos olet asunut Santa Cruzissa, et takuulla rupea nimittelemään sitä tai Puertoa saariksi. Ihan vaan paikat hyvin tuntevana turistina tähän päädyin. Ja hävyllisenä, kuten myös järkevänä.
    Ei dokaamista tarvitse kenellekään tilittää, senkun vedät, mutta selvää on se, että jos tunnet saaria vähääkään, et kirjoita moista paskaa. Et paikoista etkä säästä.
    Ihan normaali vastareaktio sinulta. Hyökkäys on paras puolustus. Eiköhän tämä nyt riitä.

    Äänestä

  • "saaret" kirjoitti:

    Porque eres tan arrogante? Itsehän tämän naljailun aloitit. Kerropa missä on Plaza de Toros? Ja mitä siellä on? Tai missä on Salamancan kaupunginosa? Que intentas decirme? Que soy tonta, okei, te lo admite. Tu produccion intelectual me sorprende muchissimo. Asi, indispensablemente eres un gran "connaisseur" de las islas. Bravo para ti !

    Äänestä

Muistitko saaren oikein? Minulle tuttuni soitti Puertosta ja kertoi, että 3 pvää on ollut aurinkoista, (10.11.ja 12.2)
Poikani on juuri Kuubassa ja kuulin, että sielläkin oli aamusta 14 astetta. Ja onko Suomessa ollut tavanomaista muutamaan vuoteen? Kyllä jo pitäisi osata aatella, että ajat muuttuu!

Äänestä
  • sillä Puerto..Rico on Gran Kanarialla ja siellä on paremmat kelit.

    Äänestä

eri lomakohteiden keskimääräisiä lämpötiloja ja aurinkotunteja ajankohtaan nähden. Kanarian saarilla ja kohteilla saarten sisällä on eroja. Marras-helmikuu on epävakaisinta kaikkialla. Säät vaihtelvat nopeastikin ja jokainen vuosi on varmasti erilainen. Esim. Gran Canarialla tiedämme, että Las Palmasin tilanne on usein n. 3 astetta viileämpi kuin Puerto Ricon ja lisäksi PR on huomattavasti aurinkovarmempi kuin Las Palmas tai väliin jäävät Playa del Ingles ym. Teneriffalla taas aurinkovarmemmat kohteet ovat etelärannikolla; Playa de las Americas, Los Christianos.
Matkustusmukavuus on kiinni lentoyhtiöstä. Ei kannata kiertää kaukaa, koska konetyypit Thaimaaseen pitkälti samoja:)

Mukavia tulevia lomamatkoja!

Äänestä
  • että myös Kanarialle lennetään Bo747 ja A330 koneilla. Taitaa olla nuo sillipurkit 757 koneet joilla sinne lennetään.

    Äänestä

  • miten jamillä koneella pääsee Kanarialle mukavammin?
    Ei edes ole parempaa luokkaa koko lennoilla niin miten?

    Äänestä

  • älä viitsi kirjoitti:

    että myös Kanarialle lennetään Bo747 ja A330 koneilla. Taitaa olla nuo sillipurkit 757 koneet joilla sinne lennetään.

    No kuinka paljon suurempi on perusistumatila Bo747 tai A330:ssa verrattuna 757:aan? aivan oma vika jos ei osta 757:aan itselleen tilavampaa istumapaikkaa. Ehkä olis parempi pysyä kotona.

    Äänestä

  • en usko kirjoitti:

    miten jamillä koneella pääsee Kanarialle mukavammin?
    Ei edes ole parempaa luokkaa koko lennoilla niin miten?

    Tämän aloittajalle ei voi kuin nauraa.Yritys kehno 0.Koita keksiä jotain parempaa Thaikkuprovoa.

    Äänestä

  • kuinka paljon enemmän kirjoitti:

    No kuinka paljon suurempi on perusistumatila Bo747 tai A330:ssa verrattuna 757:aan? aivan oma vika jos ei osta 757:aan itselleen tilavampaa istumapaikkaa. Ehkä olis parempi pysyä kotona.

    perustila kun juuri sanoin ettei Kanarialle ole kuin se rahvaan penkki tai joku inva(exit) paikka. Kyllä kunnon jalkatilan saa Thaimaan lennolla ja viimeksi oli 98 cm. Sitä ei saa edes rahalla kun menee Kanarialle, siitä oli minulla kysymys ja rupu sakille ne matkat onkin.

    Äänestä

  • hekoti kirjoitti:

    Tämän aloittajalle ei voi kuin nauraa.Yritys kehno 0.Koita keksiä jotain parempaa Thaikkuprovoa.

    surkea provo kun liki 20 vihaista tänne kirjoitti.

    Äänestä

  • ihan hyvä kirjoitti:

    surkea provo kun liki 20 vihaista tänne kirjoitti.

    "Tapa, jolla piirrät puun, on erilainen kuin tapa, jolla joku toinen piirtää puun - ja niin on tarkoituskin olla. - Fred Rogers "

    JO on taas syvälliset keskustelut täällä.. Se on todellinen matkaaja joka viskaa repun selkään ja sandaalit jalkaan, painaa pitkin polkuja ilman karttaa, suunnistaa auringon mukaan ja löytää perille. Perillä on juuri se mihin lyötää.

    Jos jollekkin matkaajalle on tärkeintä se millainen jalkatila on koneessa, niin voe voe!
    Ja toki ymmärrän, että jos on todellinen syy tuohon jalkatilan tarpeeseen, niin ok. Mutta täällä vaan taas rehvastellaan, luullaan että se on parempi joka matkustaa isommalla koneella. Minun maailmaani ei ainakaan ole avartanut pätkän vertaa se millaisella koneella tai millaisella penkillä koneessa olen istunut. Maailmaani on avartanut se mitä matkoillani on tapahtunut ja toki matkoja odottaessa.

    Äänestä

  • madam kirjoitti:

    Ja kun tähän aikaan voudesta lähdetään lasten kanssa ns. aurinkoon ja on vain viikko aikaa kaiken kaikkiaan, niin eipä tule, kuin kanaria mieleen. Vapaa ehtoista se myös on. Jossain sataa vettä ja jossain aurinkoa näin se vain on.

    Äänestä

Ihanko totta, kävit mukamas pdl Cruzissa?
Ei kukaan usko kuitenkaan.
Miten sä maailman sateisimpaan kolkkaan lomalle olisit mennyt? Olethan täällä jankuttanut paikan huonoudesta jatkuvasti!

Äänestä

kanarialla käynyt.
Samaa shaissea syöttävä finninaama taas asialla.

Äänestä

Olen käynyt lukemattomia kertoja Teneriffalla. Valitsen AINA saaren eteläosan, koska minä tykkään lämmöstä ja auringosta. Toistaiseksi on onnistanut aika hyvin. Tosin tänä talvena kaikki paikalliset sielläkin puhuivat, että ilma oli ollut ihmeen sateista ja viileää. En minäkään tarennut ilman pitkähihaista illalla, kuten normaalisti. Satoi myös tavallista useampana päivänä tuon kahden viikon aikana.
No, tämä on vaan faktaa. Tästä on turha fanittajien hermostua. Näin se vaan on.
Finnit on multakin jo kuivuneet, kohta kuusikymppiä mittarissa.

Äänestä
  • Ja kiitos aamun ensimmäisistä nauruista liittyen finneihin.
    Etelä-Teneriffalla on vietetty kivoja lomia sekä omatoimisesti että aikanaan Ten Belin alueella muistaakseni Aurinkomatkalaisina.
    Pakko on silti sanoa, että pahin rankkasade, jonka saarilla olen koskaan nähnyt, oli koululaisten syysloman aikaan lokakuussa ja nimenomaan siellä etelässä. Sähköt oli poikki useaan otteeseen ja tiet polvia myöten vedessä, mutta taas kerran sääherra siirsi pilvet pois nopeasti ja aurinkoinen sää jatkui koko loppuloman.

    Puhut ihan asiaa, sää Kanarian saarilla on ollut poikkeuksellisen viileä koko kauden. Me olimme PdC:ssa joulukuun alussa, jolloin oli enimmäkseen puolipilvistä. Ihan shortsikelit kuitenkin, mutta paikalla asuvat tuttavat ja ystävät ihmettelivät alkukauden erikoista säätä.

    Matka on pian taas edessä ja meille, ketkä ei olla myöskään enää finni-iässä, semmonen leppoinen sää sopii liikkumiseen varsin hyvin.
    Toivottavasti kevät tuo vähän parempia virtauksia kaikille saarilla lomaileville, erityisesti hiihtolomalaisille perheineen.

    Äänestä

  • old_profile_51368 kirjoitti:

    Ja kiitos aamun ensimmäisistä nauruista liittyen finneihin.

    On se vaan kummallista että sellaiset jotka valittavat ja haukkuvat aina ja jokapaikassa Kanarian saaria,kuitenkin menevät sinne(jos yleensä menevät minnekkään).Menkää ihmeessä Thaimaahan.Se on varmasti hieno ja lämmin paikka.Itse en ole koskaan käynyt,joten en voi sitä arvostella,enkä edes halua.Uskoisin että silläkin paikalla on varmasti omat huonot puolensa,kuten Kanariallakin.En usko että matkalaiset ovat kovinkaan erilaisia,riippumatta siitä,minne matkustavat.Ei se varmastikkaan ole rahasta kiinni,mistä pitää.Loppujenlopuksi ne €urot tuppaa menemään kuitenkin,olitpa sitten Kanarialla tai Thaimaassa.Lennoista vielä sen verran,ettei se isommalla koneella lentävä ole sen parempi kuin pienemmällä koneella matkustavakaan.Ainakin Finnair lentää Kanarialle pääasiassa Boeing 757-200 koneella,jonka paikkamäärä on 227 matkustajaa.Se vaan on niin,ettei sille mitään mahda,koskapa se ei ole matkustajista kiinni,minkälaisella koneella sinne lennetään.Thaikkuihin taas Finnair lentää pääasiassa MD-11 koneilla,jotka ovat selvästi isompia koneita.Se on kiinni siitä,että niiden kantomatka on pidempi ja onhan se taloudellisesti järkevämpää lentää siis sellaisilla koneilla kauemmas.Pattayalle lennetään myös 757:lla.Elikkä ei se ole matkustajan varallisuudesta kiinni,vaan ihan lentöyhtiön päätettävissä.Itse lennän mieluiten vähän pienemmillä koneilla,koska niissä kaikki tarjoilut ym.sujuvat nopeammin.Myös lähtöselvitys sujuu huomattavasti rivakammin.Jos se nyt ketään kiinnostaa,menen itse Huhtikuussa Barcelonaan ja lennot hoitaa Blue1.Konetyyppinä MD-90 ja olen siitä erittäin iloinen,koska pienemmillä koneilla lentäminen vielä tuntuu lentämiseltä.Ihan kaikille matkaajille lopuksi oikein mukavaa matkaa,minne ikinä menettekin,millä koneella tahansa.Eläkää ja antakaa kaikkien nauttia omalla tavallaan.

    Äänestä

  • koneita kirjoitti:

    ei varmastikaan heikennä tai paranna lentokoneen koko. välilaskullisia ns. pikkukoneen lentoja tehdään niin aasian kuin karibiallekin. Matkakohteen valinta voi olla monelle kiinni juuri lentoajasta ei niinkään konetyypistä.

    Äänestä

  • Kaikkia kokeillut kirjoitti:

    ei varmastikaan heikennä tai paranna lentokoneen koko. välilaskullisia ns. pikkukoneen lentoja tehdään niin aasian kuin karibiallekin. Matkakohteen valinta voi olla monelle kiinni juuri lentoajasta ei niinkään konetyypistä.

    Suurinpiirtein juuri tätä tarkoitinkin.Itsellänikään ei ole periaatteessa mitään väliä,minkälaisella koneella lennetään.Pitkät lentomatkat eivät kuitenkaan ole minulle mitenkään toivomuslistan kärjessä mutta joskus joutuu sellaisillekkin,jos haluaa päästä jonnekkin pidemmälle.Niin se vaan valitettavasti on.

    Äänestä

sinun viimeinen matkakertomus.
Ethän sinä ole tallinnan laivaa pidemmällä käynytkään, ja sielläkään et päässyt maihin kun olit niin kännissä, juotuasi kokonaisen sixpackin.
Mutta onnea vaan seuraavalle risteilyllesi, nyt kun rupeat säästämään, niin voit päästä reissuun jo muutaman vuoden päästä.

Äänestä
  • ovat olleet todella huonoja talvisin. Tämä talvi lienee pohjanoteeraus. Niin on ollut kylmää ja sateista ja tuulista. Eikös siellä tullap tuprutellut luntakin, ellen ihan väärin muista.

    Kyllä Kanaria on kesäkohde. Talvella on turha mennä sinne palelemaan.

    Äänestä

  • kanarian säät kirjoitti:

    ovat olleet todella huonoja talvisin. Tämä talvi lienee pohjanoteeraus. Niin on ollut kylmää ja sateista ja tuulista. Eikös siellä tullap tuprutellut luntakin, ellen ihan väärin muista.

    Kyllä Kanaria on kesäkohde. Talvella on turha mennä sinne palelemaan.

    tapauksessa aina talvella yli 2000 metrissä .

    Vielä talvi 2007 oli lämmin. Nyt asukkaat sanovat tämän talven olevan samanlainen kuin talvet noin kymmenen vuotta sitten. Samoin sateet olivat hurjia. Santa Cruz de Tenerifen pari kaupunginosaa "hajosi" muta- ja vesivyöryissä keväällä 2002. Kuvat olivat karmivia, ihmisia veden viemissä kelluvissa autoissaan, kuolleita koiria vesimassojen vietävinä. Pääkaupungin tuhot olivat erittäin suuret.
    Tämäntyyppisiin säiden muutoksiin on varauduttava.

    Kait niiden jotka haluavat +100% aurinkoon ja lämpöön on vaan vaihdettava kohdetta.
    Me muut menemme Kanarialle - edelleen- ja joka tapauksessa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ensimmäinen ja takuulla vii... kirjoitti:

ja tämä alkoi 6.2. klo 7.20 Helsingistä. Elämäni pisin 6 tuntia ahtaassa koneessa että en voinnut kahteen päivään kunnolla liikkua sen jälkeen. Perillä tajusin että paikka nimeltään Puerto de la Cruz oli maineensa arvoinen ja vettä satoi koko loppupäivän ja mittarissa oli 16 C. Olen luullut että Kanarialla on jotenkin paremmat kelit ja matkalaukussa oli jopa uikkarit ja aurinkorasva?
On täällä paljon esillä ollut että Kanarian kelit on juuri sopivat suomalaisille? Seuraava ja 3. päivä sitä samaa ja torstaina oli 21 C ja puolipilvistä. Silloin kävin 2 tuntia altailla mutta se loppui lyhyeen kun alkoi 4 tuntia kestävä sade. Onneksi oli vedenkestävää rasvaa?
Ja perjantaina kun lähdimme oli lentoasemalla keskellä päivää 17C ja niin pilvessä kuin vain olla. Se että kelit on juuri meille sopivat...mihin se perustuu väittämä kun odotin liki 25C ja unissaan jopa 26C lämpöjä. Se oli hyvää ettei rasva loppunut. Minun kohteeni vaihtui samalla tämän reissun jälkeen ja menen vaikka minne mutta Kanarian kierrän kaukaa ja minulle ei ilmeisesti riitä se mikä teille, ei ollut minusta sopivat kelit vaan kuten kelit oli kuin viime kesänä Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu