Jatkakaa, mutta tässä yksi "hieno" kokemus...Olimme eka kertaa vuokranneet auton Gran Canarialla ja saaneet kyytiläisiksi sattumalta samassa hotellissa asuneet vanhat tutut. Meillä naisilla oli ilta ja yö vaihtunut aamuun, kun vielä jutusteltiin juominkien siivittäminä toisella terassillamme ja aamulla oli tarkoitus lähteä ajelemaan saarta ympäri.
Päätettiin saaren pohjoisrannikolla "oikaista" saaren halki takaisin etelärannikkoa kohti kulkematta Las Palmasin ja moottoritien kautta. Kartta oli huono, keli oli vuoristossa kostea ja viileä ja meidän naisten vointi oli vähän edellisestä yöstä johtuen heikko. Tunteja kului viimeksi nautitusta lounaasta, kun oli päästävä johonkin kahville tai muulle jomalle ja vessaan. Kahvila löytyi jostain pienestä kylästä: kukaan ei puhunut englantia, oli pimeää, kosteaa ja viileää ja sen paikan vessa vielä enemmän kaikkea tuota. Siihen renkaattomalle pytylle pissiessä meinasi tulla kyllä äitiä ikävä ja kun käsienpesuun tuleva liru vettäkin oli jääkylmää, meinai väkisin unohtaa, missä oikein ollaan. Tarinassa mainittu kahvila on varmasti ihan ok paikallisten suosima kahvila/baari, mutta päivän ja edellisen yön rasitus sai sen meidän mieliimme jäämään erittäin ankeana.
Mitä halusin sanoa: joskus se kauheus ja hirveys voi olla omista asenteista ja kokemuksista johtuvaakin. Ja matkailuhan avartaa. Matkalla on mukavampaa ja nautittavampaa, kun lähdetään avarakatseisena ja positiivisella asenteella maailmalle. Liian helposti kärpäsestä tulee härkänen, mutta asiaa ei hoidetaan paikan päällä asianomaisten kanssa vaan ruikutetaan puskaradiossa ja jälkikäteen.
Vastaa tähän viestiin
Matkakertomuksia
2
522
Vastaukset
- madam
Tuossa on juuri sitä tyyliä jolla tykkään reissata, sinne vaan minne nokka näyttää ja kivoja muistoja sielu täynnä. Tuon huonon olon kun tuosta olisi saanyt pois niin just minun juttu!! Tuli ihan tunnelmat sieluun tuota lukiessa. Parhaita kokemuksia itse olen reissatessa saanut tuollaisilla eksymis reissuilla...ei kukaan lähde tahallaan tietenkään eksymään, mutta voin kuvitella vuoristo tiet ja siellä hyvänkin kartan tulkkaamisen, ah sitä tunnetta kun pääset perille. Hotellin altaalta tuota tunnetta et saa.
"Hymyile! Huomisesta tulee vielä pahempi." - vai miten se meni
Siis veditte vinettoa partsilla aamuyöstä ja lähditte aamulla ajamaan saaren eri kolkkiin?
Vai kuka sitä autoa ajoi?
Puhallutukset on aika yleisiä ja hyvä niin. Toivottavasti teillä oli selvä kuski ja kaikilla niillä jotka ajelevat vuoristossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455170Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241653Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151559Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501456- 141225
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4113081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol221020Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60837