Mihin suuntaan uskotte kännyköiden kehittyvän lähivuosien aikana ja mihin luulette niiden tekniikan yltävän yleisessä käytössä?
Tulemme julkaisemaan asiallisimpia vastauksia, joten ilmoittakaa nimimerkki jos haluatte sen näkyvän. Emme poimi nimimerkkiä täältä joten kirjoittakaa se vastaukseen.
Mielellään asiallisia vastauksia.
Tulevaisuuden kännykät? -Kysely
13
511
Vastaukset
- Peruskännyköihin
Nyt on markkinoilla halpoja kiinalaisia puhelimia jotka ovat vielä hyvän näköisiäkin.
On huomattu etteivät ihmiset käytä 3G palveluja kuin vähän,ehkä johtuen hinnoista tai suomalaisesta luonteesta.
Minä ostin itselleni Nokia N73 kyllästyneenä pienen kiinalaisen novo N1090 luurin ja ainoa josta en ole tyytyväinen on jumalattoman kovaa kuuluva soittoääni jota en mukana tulleen mitättömän ohjekirjan avulla ole saanut pienennettyä.
Peruskännyköihin ollaan menemässä takaisin,siltä vaikuttaisi.- sMurai
Elikkäs kovan äänen saat profiiliasetuksia muokkaamalla kuntoon. Suurin ongelma nokialaisesta siirryttäessä novoon on osoitteiston siirtyminen, itse joudun hyväksymään tunnettuja puhelinnumeroita soiton jälkeen, jolloin puhelin hyväksyy soittajan nimen. Kumma juttu ensiksi mietin että onko suuntanumero 358 syynä, soittelin kavereille puhelinnumerojen perusteella ja käskin soittaa, ei ollu väliä oliko x0x tai 3580 edessä, se piti tallentaa, ja mikä hauskaa tässäkin, vaikka kaikki numerot on sim -kortilla niin silti ne tarvitsee uudestaa editoida ja tallentaa...
- kehityksen suunta
on selvä. Sisältö vie kehitystä.
Applen suositulla IPod-puhelimella tai Ipod Touch -laitteella voi katsella nyt myös VEOH-videoita.
Apple hiipii huomaamatta meidän kaikkien olohuoneisiin ja videot liikkuvat tarvittaessa mukana. Apple panostaa voimakkaasti markkinointiin, muotoiluun ja sisältöön ja sen kaiken huomaa helposti vierailemalla muutamalla web-sivustolla
http://blog.veoh.com/blog/?p=140
http://www.apple.com/iphone/
http://www.apple.com/ipodtouch/
Nokian älypuhelimet
http://Nokia.com
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000041736087- Justiinsa juu
Voiko niitä katsoa ilmaiseksi?
- Rocky IV
Justiinsa juu kirjoitti:
Voiko niitä katsoa ilmaiseksi?
Speed 2 (Cruise Control)
http://www.veoh.com/browse/videos/category/movies_action_and_adventure/watch/v17132540Jq3XRMzt
The siege (Steven Seagal)
http://www.veoh.com/browse/videos/category/movies_action_and_adventure/watch/v17094387snMa4KsT
Lone Wolf McQuade
http://www.veoh.com/collection/mgm-Lone-Wolf-McQuade/watch/v6471532tqp6BtbD
Killing Zoe
http://www.veoh.com/collection/lionsgate-Killing-Zoe/watch/v6404686EZ6GDCwB
Saint And Soldiers
http://www.veoh.com/browse/videos/category/movies_action_and_adventure/watch/v15658736qgGcPEtX
Rocky IV menee Veoh:ssa. - salkku ja solmio
Justiinsa juu kirjoitti:
Voiko niitä katsoa ilmaiseksi?
http://www.elektroniikkakaupat.com/2009/01/tulevaisuuden-kannykat-kysely.html
Vastauksia voi käydä lukemassa tuolta. Lisää on tulossa kunhan saamme luettua. Vastauksia on tullut nimittäin todella paljon. Kiitos niistä kaikille vastanneille. - niin melkein
Justiinsa juu kirjoitti:
Voiko niitä katsoa ilmaiseksi?
on ilmaista. Aloitusmaksu on puhelimen hinta. > 300 €
- on hyvä haastaja
Applen puhelimelle
- Anestic
Epäilen että kännyköiden kehittelyssä tullaan painottamaan ulkonäköä hyvin paljon. Lisäksi nyt kalliimmissa puhelimissa tutut ominaisuudet löytävät tiensä myös "peruspuhelimiin". Kosketusnäytöllisiä puhelimia tuodaan kaikkiin hintaluokkiin.
Kameroiden Mpix-taistelu loppuu tänävuonna kun järkevä resoluutio on jo ohitettu SE:n puolesta. Nyt aletaan painottamaan osien laatua ja panostamaan itse kuvanlaatuun ja tulevaisuudessa puhelimilla pärjää jo kameramarkkinoillakin. Videokuvaus siirtyy HD-resoluutioihin.
Tulevaisuudessa älypuhelin on täysiverinen tietokone jonka saa yhdistettyä näyttöön, näpäpimistöön ja hiireen kun on kotona ja matkalla voi hyödyntää taitettavaa näppäimistöä ja näyttöä.
Ainiin ja Nokia putoaa markkinoilla kun ihmiset huomaavat sen tekevän vain samoja tylsiä malleja uudestaan ja uudestaan kun muut merkit toteuttavat oikeita innovaatioita.- Nokia on gorilla
gorilla pysyy hyvin puussa. Nokian täytyy nopeasti varmistaa että heidän puhelimensa pelaavat hyvin yhteen suurien videosaittien kuten VEOH, Youtube kanssa. Nokialle riittää kun se tekee yhden mallin jonka tyyppinimeksi tulee Nokia xx Veoh edition. Tärkeämpää on veoh-yhteistyö, sillä Youtube videot löytyvät myös Veoh:sta. Myös Music Television on siellä. Lisäksi Nokia voisi hyödyntää paremmin Suomen aseman puolueettomana maana.
Ollila ei kuitenkaan osaa rakentaa maa-brandia vaikka asia on näin yksinkertainen. Pieni itsenäinen ja muista riippumaton maa... Nyt näyttää kuitenkin huonolta, brand-Suomi on katoamassa.
Motorola ei menesty Kiinassa, Venäjällä eikä Intiassa. Obaman kaudella ehkä paremmin.
- ????!
Markkinoille tulisi kaikille pakollinen litteä kännykkä, joka toimii henkilöllisyystodistuksena, matkalippuna, kamerat ja muut hienoudet pois. Se jaettaisiin ilmaiseksi kaikille 7 vuotta täyttäneille. Siihen ladattaisiin sopivia ominaisuuksia maksua vastaan. Mediamaksu, jos toteutuu, viittaa selvästi tasapäistämiseen, ehkä sille saadaan vastinettakin. Sen pitäisi kestää kolhuja, muksut hukkaisivat, heille opetettaisiin aivankuin hampaiden pesu laitteen mukana pitäminen.
- nokialainen 2015
hyvä alku.
lisäksi se voisi olla rannekellon kokoinen.siihen voitaisiin liittää esim poliisilta saatava turvasim kortti joka voisi sis passin tai ajokortin.luonnollisesti myös laskujen maksaminen onnistuisi tällä.poliisilla ja tullilla voisi olla laite joka lukee heille olennaisen kortin sisällön kun puhelimen omistaja ilmoittaa salasanansa.
nykyisissä passeissa ja hlö korteissahan on se vika että niissä on kantajansa kuva joten niitä on helppo väärentää.Ymmärsikö kukaan ongelmaa?
kun puhelimen irroittaa ranteesta ,mikä vaatii salasanan,se sammuu.jos sellainen annetaan lapselle tai vanhukselle siinä voisi olla seurantajärjestelmä kuten turvapuhelimissa. - siis kannatat
ilmeisesti Orwellilaista yhteiskuntaa, totalitarismia jne??
Minä en ainakaan pitäisi tuollaista kännykkää mukanani vaan tuhoaisin sen tuhannen pillun päreiksi.
Henkkarit erikseen, matkalippu erikseen ja känny erikseen joka on vain viestimistä varten! Mediamaksu tulee vastakin olemaan laskuilla kuten nyt on tv-maksu joten tuota monitoimikännyä ei voisi perustella silläkään tavalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770