Vanhasen ja Ruususen tapaus on malli esimerkki siitä, miksi Sumessa lautamies järjestelmä pitää säilyttää,koska hovioikeuden päätöksestä paistaa selvästi lävitse, vanha sanonta ei koira toistakoiraa pure.
LAUTAMIEHET.
Rommi
11549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ja moni muu koemme tuonkin asian tasan päinvastoin.
Lautamies ei tunne lakia ja monissa asioissa ei päätöstä pidä tunteella - mitä itse tuntee, vaan lain ja oikeuden mukaan.
Itse olen tavallinen ja tunnollinen veronmaksaja. Tunnen myös monta lautamiestä tai olen tuntenut.
Ehkä joissain käsittelyissä heidän mielipidettään voi "kuunnella" mutta luotan ammattituomareihin.
Vanhasen-Ruususen asiassa ei edes muuta mahdollista tuomiota voi ajattellakaan, kuin minkä HO antoi. Sen sanoo terve järkikin.
Rajat pitää olla, mitä saa kertoa ilman a.o lupaa. Oli sitten kyse tavallisesta kansalaisesta tai julkisuuden henkilöstä. Kukaan ei saa rahastaa ns "paljastuksillaan".
Olen itse käräjäoikeuden lautamies. En koe olevani epäpätevä luottamustoimeeni, vaikka minulla ei oikeustieteellistä tutkintoa olekaan. Lautamiehiksi valittavien henkilöiden tulee olla sellaisia, jotka pystyvät oikeuden jakajina toimimaan. Tehtävämme on nimenomaan soveltaa lakia maallikkonäkökulmasta. Lakien tulee olla niin kirjoitettuja, että ne ovat ymmärrettäviä. Niiden tulkinta voi kuitenkin tietyissä tapauksissa olla vaikeaa, mutta tuomion harkintavaiheessa oikeuden lainoppinut puheenjohtaja (ammattituomari) selittää lautamiehille lainkohtien merkityksen, mikä pohjalta päätökset tehdään. Täten on asiatonta väitää, etteivät lautamiehet tuntisi lakia oikeutta jakaessaan.
Kaikkiin tehtäviin vaaditaan nykyään pätevyyttä, paitsi lautamiehenä toimimiseen. Miten epäpätevä lautamies voi toimia tuomarina.
Millainen mahtaa olla "epäpätevä lautamies" ?
Oilishan mukava tietää !
Mitä pienenpi koira sen pienenpiä haavoja mutta tulehdus saattaa aiheuttaa jopa --------
Ei korppi korpin silmää noki, on sanonta kun tuomari ja asianajajat pelaavat yksiin. Asianajajaa suojataan oikeudessa, ei saa todistaa sanomalla asiamies tai juristi teki niin tai näin ja kuitenkin väärinpäin !
Milloin olit viimeksi "raastuvassa" koiransukuinen ?
suut ja silmät täyteen, ihan sama!
Jos ne tuntee ao. hlön he ihmisten tietojen mukaan toimii, jos ei tunne, lausuvat mitä tahansa, kunhan vaan ihminen saa tuomion, se tuo heille hynää!
Vetoja siitä Ruususen vihaajat, jos juttu menee korkeimpaan jota epäilen muutosta tulisi päätökseen.
uneksia. Luuletko että kukaan itseään kunnioittava lakia tunteva antaa saman "tuomion" kuin lautamies? Onneksi löytyy asiantuntemusta ja lainkirjaimen noudattamista.
Ex- mieheni on valedellut silmät ja korvat täyteen lasten huoltajuuskiistassa, mutta käräjäoikeus kirjoittaa vain samoja valheita aina uudelleen ja hovioikeutta asianajatkin kutsuvat jo käräjäoikeuden kumileimasimeksi.
Lähes joka kera kuitenkin poliisi on löytänyt rikosoikeuteen todisteet / todistajat, että olen vain siviilioikeuden puolella syyllistynyt rikoksiin joiden teko rikosoikeudellisessa tutkinnassa on osoittautunut minulle mahdottomaksi - esim. rikosoikeus ei usko vielä henkilön pystyvän olemaan kahdessa eri kaupungissa 200 km päässä toisistaan yhtäaikaa. Siviilioikeus jopa hovin tasolla uskoo sen olevan mahdollista!
Varsinaista noitaoikeutta täällä Helsingissä.
LEX VANHANEN
Rajoista puhuttaessa olen sitä mieltä että neon jo olemassa, kysymys on lähinnä siitä että pitäisikö niitä tulkita pääministerin osalta erilailla mitä tavallisella kansalaisella, katsotaanko että ministerin tehtävässä olevalla henkilöllä olisi oikeus herkännahkaisempaan yksityis- elämän suojaan kuin tavallisella kansalaisella, tuskin juttua olisi edes harkittu käsiteltäväksi jos kysymyksessä oli olut tavallinen Matti ja Susanna. Herääkin kysymys avataanko tällä oikeus käsittelyllä jossa punnitaan Pääministerin herkkä nahkaisuuden suoja, vyöryn erilaisten julkisen hallinnon ja yksityisten isokenkäisten pyrkimisen LEX Vanhasen suojan piiriin.