Vieläkin ACN:stä

Olen kummissani seurannut ACN-kännykkäliittymään liittyvää keskustelua täällä ja verkostomarkkinointi.comissa. On se nyt kumma jos ilmainen ei kelpaa! Tiedän toki verkostomarkkinoinnin riskit ja sen, että alalla on varmastikin enemmän huijareita, kuin rehelisiä toimittajia, mutta kuitenkin... Ensinnäkin, miksi ACN olisi yleistynyt ja kasvanut niinkin isoksi firmaksi, jos se olisi täysin kusetusta. Montako oikeusjuttua löytyy kyseistä firmaa kohtaan, itse en ole löytänyt yhtäkään.
Sitten känistään siitä, että koko jutun täytyy olla huijausta, koska ilmaisilla puheluilla yhtiö menee heti konkurssiin. ACN:n varajohtaja sanoi, että yhtiö ei oletakaan kaikkien suomalaisten ottavan ko. liittymää, jolloin ACN:N liittymän haltijat soittavat tottakai myös muihin kotimaisiin liittymiin (sonera, radiolinja, telia, dna, saunalahti) ja ACN saa tästä rahaa. ACN:n halvat puheluhinnat perustuvat myös myyntitapaan, eli tähän paljon parjattuun verkostomarkkinointiin sekä palveluiden, joihin muilla operaattoreilla menee suuret summat rahaa, karsimiseen. ACN:llä ei mene kuluja toimitiloihin, myyjien kuukausipalkkoihin, markkinointiin, asiakaspalveluun yms. ACN saa rahaa myös kuukausimaksuista, liittymän avaamisesta sekä myyjien aloituspaketista (669 euroa). Ja tämä "ilmaiset puhelut" tarjoushan on vain niinsanottu avajaistarjous, eli VAIN ennen 31.5.2004 avatut ACN -liittymistä vastaavaan ACN-Friends liittymään soitetut puhelut ovat ilmaisia tästä ikuisuuteen. Tämän jälkeen solmituista liittymistä soitetut puhelut ko. friends liittymään toimivat 50 %:n alennuksella, eli 7 c minuutti, ei mikään paha hinta tämäkään. Tästäkin ACN saa rahaa. Ilmaiset puhelut ovat siis AVAJAISTARJOUS!!!Ymmärtäkää nyt hyvät uppiniskaiset suomalaiset, jotka epäilette kaikkea, jossa mainitaan sana "ilmainen", että joskus homma voi pitää kutinsa. ACN on hyvin hoidettu tuote, joka varmasti tulee menestymään myös Suomen markkinoilla ja se on kaikkien etu, paitsi nykyiset maassa toimivat operaattorit. Ensi vuonna ACN rupeaa toimittamaan sähköä ja nettiliittymiä myös Suomessa. Ja tämähän meille säästäjille sopii.
131579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

he...tin hyvin saottu , 10-POINTS.

Äänestä

Hemmetin hyvin sanottu , 10-points

Äänestä

Täytyy varmaan kokeilla sitten kun sähkönkin saa ilmaiseksi.

Äänestä
  • Seuraavana vuonna tulee varmaan ikuinen elämä
    ACN:n markkinoille. No, jokaista uskonsa auttakoon.

    Äänestä

  • RiPo kirjoitti:

    Seuraavana vuonna tulee varmaan ikuinen elämä
    ACN:n markkinoille. No, jokaista uskonsa auttakoon.

    Perus suomalaista meininkiä taas, mutta mikäs siinä jos ei ilmainen kelpaa. Minä ainakin ajattelin vakavissani ottaa liittymän ja suositella myös kavereille tätä.

    Äänestä

Miksi sitten kukaan enää avaisi liittymää? Se olisi sitten jo kallis. Täällä on esitetty tätäkin, mutta mitään vastausta ei ole tullut. Ja miksi kukaan vanhakaan asiakas pitäisi liittymää, mikäli kaikki tuttavat eivät ole jo silloin siirtyneet ACN:lle, ja totiseti en ole saanut yhtään tuttua kiinnostumaan tästä hommasta. En edes tyttöystävääni.

Äänestä
  • Onko se silloinkaan kallis jos puhelut acn liittymien välillä on 7senttiä/minuutti? Kuka pystyy tarjoamaan vastaavan hinnan?
    Itse ainakin sain kiinnostuneita varasin paljon, kun vähän kavereita jututin.

    Äänestä

  • Seppo kirjoitti:

    Onko se silloinkaan kallis jos puhelut acn liittymien välillä on 7senttiä/minuutti? Kuka pystyy tarjoamaan vastaavan hinnan?
    Itse ainakin sain kiinnostuneita varasin paljon, kun vähän kavereita jututin.

    Kimble puhuu taas täyttä potaskaa, acn yhtiö tulee vielä keräämään omaisuutenne ja passittamalla teidät kaikki telkien taakse, täysin läpimätä yritys sanon minä. Mutta viitaten kimblen tekstiin että ennen 31.5.2004 avatut acn-liittymät vastaavaan ACN-Friends liittymään soitetut puhelut ovat ilmaisia tästä IKUISUUTEEN, mutta mitä tapahtuu kun yritys lopettaa / menee konkurssiin(todennäköisesti), niin mitä sitten tapahtuu? Että eikun rikastumaan acn-liittymien myynnillä HIPHEI!

    Äänestä

  • Tuomari kirjoitti:

    Perusteleppa vähän asiaa, miksi on konkurssissa? Faktaa pöytään jos valitatte. Miksi firma ei ole jo konkurssissa vaan laajenee kokoajan?

    Äänestä

  • Tuomarille kirjoitti:

    Perusteleppa vähän asiaa, miksi on konkurssissa? Faktaa pöytään jos valitatte. Miksi firma ei ole jo konkurssissa vaan laajenee kokoajan?

    Varokaa pojat ettei toi rikastuminen nouse päähän. Kyll te tolla bisneksellä tuutte ison omaisuuden tienaamaan. Eihän noita jälleenmyyjiä oo suomessa viel ku joku 4000-5000 ? Mut onnea yritykselle vaan.

    Äänestä

  • Tuomari kirjoitti:

    Varokaa pojat ettei toi rikastuminen nouse päähän. Kyll te tolla bisneksellä tuutte ison omaisuuden tienaamaan. Eihän noita jälleenmyyjiä oo suomessa viel ku joku 4000-5000 ? Mut onnea yritykselle vaan.

    Suomen suurinko

    Äänestä

On täällä joku järkeväkin mukana!

Äänestä

Ärsyttää kaikki sellanen "jokin koira haudattuna"-juttu.Suomalaiset ovat katsoneet liikaa KARPOLLA ON ASIAA ohjelmaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kimble kirjoitti:

Olen kummissani seurannut ACN-kännykkäliittymään liittyvää keskustelua täällä ja verkostomarkkinointi.comissa. On se nyt kumma jos ilmainen ei kelpaa! Tiedän toki verkostomarkkinoinnin riskit ja sen, että alalla on varmastikin enemmän huijareita, kuin rehelisiä toimittajia, mutta kuitenkin... Ensinnäkin, miksi ACN olisi yleistynyt ja kasvanut niinkin isoksi firmaksi, jos se olisi täysin kusetusta. Montako oikeusjuttua löytyy kyseistä firmaa kohtaan, itse en ole löytänyt yhtäkään.
Sitten känistään siitä, että koko jutun täytyy olla huijausta, koska ilmaisilla puheluilla yhtiö menee heti konkurssiin. ACN:n varajohtaja sanoi, että yhtiö ei oletakaan kaikkien suomalaisten ottavan ko. liittymää, jolloin ACN:N liittymän haltijat soittavat tottakai myös muihin kotimaisiin liittymiin (sonera, radiolinja, telia, dna, saunalahti) ja ACN saa tästä rahaa. ACN:n halvat puheluhinnat perustuvat myös myyntitapaan, eli tähän paljon parjattuun verkostomarkkinointiin sekä palveluiden, joihin muilla operaattoreilla menee suuret summat rahaa, karsimiseen. ACN:llä ei mene kuluja toimitiloihin, myyjien kuukausipalkkoihin, markkinointiin, asiakaspalveluun yms. ACN saa rahaa myös kuukausimaksuista, liittymän avaamisesta sekä myyjien aloituspaketista (669 euroa). Ja tämä "ilmaiset puhelut" tarjoushan on vain niinsanottu avajaistarjous, eli VAIN ennen 31.5.2004 avatut ACN -liittymistä vastaavaan ACN-Friends liittymään soitetut puhelut ovat ilmaisia tästä ikuisuuteen. Tämän jälkeen solmituista liittymistä soitetut puhelut ko. friends liittymään toimivat 50 %:n alennuksella, eli 7 c minuutti, ei mikään paha hinta tämäkään. Tästäkin ACN saa rahaa. Ilmaiset puhelut ovat siis AVAJAISTARJOUS!!!Ymmärtäkää nyt hyvät uppiniskaiset suomalaiset, jotka epäilette kaikkea, jossa mainitaan sana "ilmainen", että joskus homma voi pitää kutinsa. ACN on hyvin hoidettu tuote, joka varmasti tulee menestymään myös Suomen markkinoilla ja se on kaikkien etu, paitsi nykyiset maassa toimivat operaattorit. Ensi vuonna ACN rupeaa toimittamaan sähköä ja nettiliittymiä myös Suomessa. Ja tämähän meille säästäjille sopii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu