koiraystävät

on lenkitetty ja saivat sapuskaa höystöillä. nyt
lähden kauppaan etsimään ruokatarvikkeita ja sitten laittamaan ruokaa.
ihan mukava ilma täällä. poskia nipistelee kyllä vieläkin.

pikku kysymys että kun käytte ulkona niin kuinka monta ihmistä/koiraa tapaatte yleensä?
minä juttelin viiden ihmisen kanssa ja koirat sai tervehtiä heitä kaikkia ja yhtä koiraa tällä kertaa.

mukavaa päivän jatkoa kaikille ;-)))))
12433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

oli -en jaksa jäädä juttelemaan kellekkään päivä,antakaa miun kävellä rauhassa ipodia kuunnellen-.Tuli koirakoita jokunen vastaan.
Joskus on kiva jutella ihmisten kanssa tuolla kävellessä mut välillä ei huvita yhtään jäädä jutustelemaan.

Äänestä

täällä meilläpäin. Katson kammarin ikkunasta, ei ristinsielua. Menen keittiön ikkunasta kurkistelemaan ja tosiaan, näen punaisen auton horisontissa.
Tänään en ole siis tavannut yhtään ihmistä, ukkoani lukuunottamatta.
Eipä se paljon muuksi muutu muulloinkaan. Marketissa käyn viikolla ja joskus aniharvoin näen siellä jonkun tutun jolle sanon moi ja se on siinä.
Torstaisin käyn puhumassa englantia. Osaankin puhua sitä oikein hyvin, mutta kukaan ei ymmärrä mitä haluan heille kertoa heh.

Äänestä

Mukavia jatkoja vaan täältäkin :)

Ilma upea,mutta keli aikas karsee.Ilman piikkareita kun ei pahemmin lenkkeillä täällä voi.

Ja kymysykseen.Riippuu mitä tarkoittaa tapaamisella.Kontaktin ottoa vai yleensä vastaantulevia.

Riippuen minne lenkkeillään,niin välillä vähän, välillä enemmän, vastaantulevia,niin koirattomia kuin koirallisia.
Kontaktia otellaan silloin tällöinkin,kun immeiset haluavat noita moppeja tervehtiä ja niistä kysellä.
Koirakontakteja ei sitten lenkillä ole,kun hihnassa ei tervehditä.
Tosin toki joitain moikataan ohittaessa,siis ihmiset keskenään.

Äänestä
  • tervehtiä toisiaan. Aika omituista minusta.
    Omat koirani ainakin riemuitsivat jo etukäteen nähdessään tutun vastaantulijan.
    Pitääkö koirienkin omaksua härmänjuntit ajatusmaailma?
    Mielestäni on suorastaan epäinhimillistä kieltää kontaktit lajitovereiden kesken.
    No, ehkäpä sinulla on siihen joku syy, muuten en ymmärrä.

    Äänestä

  • Pukeli 1 kirjoitti:

    tervehtiä toisiaan. Aika omituista minusta.
    Omat koirani ainakin riemuitsivat jo etukäteen nähdessään tutun vastaantulijan.
    Pitääkö koirienkin omaksua härmänjuntit ajatusmaailma?
    Mielestäni on suorastaan epäinhimillistä kieltää kontaktit lajitovereiden kesken.
    No, ehkäpä sinulla on siihen joku syy, muuten en ymmärrä.

    No tuota,jokusenkin syytä vissiin.Yritetään jotain selventää.

    Minusta koirat on helpompi ja nopeampi opettaa ohittamaan hihnassa kauniisti.Meille se on yksi tärkeimmistä jutuista.Kun ne alusta asti oppii siihen,että vain vapaana ja kavereitten kanssa touhutaan,niin ihmisen toiminta on loogisempaa,jolloin niistä tulee nopeammin ja helpommin muita koiria "välinpitämättömiä".Kun ne toimii noin,niin on paljon mukavampi kulkea,kun ei ole vaaraa,että yht`äkkiä koirat pompahtaa jonkun luo,josta sitten voi seurata vähemmän hupaa.
    Kun ne oppii pienestä pitäen,että muiden luo ei mennä (taas se välinpitämättömyys),niin se helpottaa myös sitä,että kun esim.harrastaa lajeja,jossa koirat on auki,niin vaara,että ne rynnii muitten luo,pienenee.Ja myös keskittyminen paranee hommiin,kun muut koirat ei hajota huomiota.
    Samoin,kun lenkillä usein on koirat auki,niin koiria ei kiinnosta muut,vaan ne menee irtikin omia menojaan välittämättä muista.

    Tietty muukin koulutus ja kasvatus vaikuttaa,mutta eipä ole vaara tulla remmirähjäksikään niin helposti,kun ei koiria tyrki jokasen kuonolle,vaan hoidetaan ne hommat ihan vaan tiettyjen kaverien kanssa,touhuamiset.

    Minun mielestä ei koirien tartte seurustella joka vastaantulevan mopen kanssa,ylipäätään muutama kaveri riittää.
    Varsinkin vähemmän sosiaalisillakin roduilla se on kätevää,kun tuntee hyvin leikkikaverin,ja sen toisen osapuolen siis,ettei turhaan tule niitä tilanteita,että se toinen vieras osapuoli,tai puolituttu,alkaakin käyttäytyä niin,miten ei olis tarvis.Jotkut rodut kun ottaapi aika helposti myös hernettä nenuun ja oppii vähemmän hyvää käytösmallia.
    Hihnassa koirien elekieli myös heikkenee,joten vaara siinä tulla rähinää on suurempi.
    Kiva se sitten on,jos vaikka itsellä sattuu olemaan useampi koira tai toista sataa kiloa hanskoissa,jos hihnat menee sekaisin.

    Periaatteessa koirille riittää ihan vaikka oman lauman kaverit.Ei niitä vieraita tartte.
    Eli ei niitä lajikontakteja meilläkään kielletä.
    Omat,ja parit sopivat ulkopuoliset riittää vallan mainiosti.

    Äänestä

  • tublat kirjoitti:

    on niiden vaikea ymmärtää, jotka eivät ymmärrä koiraa muutenkaan. Törmään ikävä kyllä usein ihmisiin koirineen, jotka eivät ymmärrä, että hihnassa oleva sakemanni esim voi napauttaa omaa pikku mussukkaa.

    Äänestä

  • sakemaanikko kirjoitti:

    Voi olla etten ymmärrä koiraa ollenkaan, mutta minun kaikki koirani, isokokoisia terrierejä myöten ovat omatoimisesti ymmärtäneet kiertää sakemannin hyvin kaukaa ja samaa ovat kertoneet monet muutkin tuntemani koiranomistajat.
    En tiedä hiveleekö se sakemannin omistajan itsetuntoa. Luulen ainakin niin.

    sakemannipalstaa, niin sen perusteella mitä ilmeisemmin. En tunnusta olevani itse rotu-fanaatikko, minulla on ollut ja on nytkin myös sekarotuisia. Muut koirat ovat siis fiksuja, kun ymmärtävät kiertää kaukaa. Valitettavasti on myös hirveän kilttejä koiria, jotka eivät osaa, eikä omistaja ymmärrä. Toinen ääripää on ylisuurella egolla varustettu kääpiörotuinen, jonka omistaja on vielä pahempi, kuin koiransa. Oli miten oli, jos jotain sattuu, syy on aina ilman muuta isossa koirassa/omistajassa ja varsinkin, jos koira on saksalaista rotua. Oikeasti on syytä varoa nykyisiä sakemanneja, fanaatikko-harrastajat haluavat aina vaan lisää viettejä, ja tarjonta vastaa nyt kysyntää. Lähivuosina on varmasti purematapauksia luvassa.

    huolestuttaa sakemanneja enemmän nämä koirasudet,,,niitä myydään keskustelupalstojen mukaan jopa kaupunkiin nuorelle ensimmäiseksi koiraksi,,,itsellä ei minkäänlaista kokemusta näistä,yhden pedon olen kerran nähnyt,mutta mielestäni koirasudet ei kuulu kaupunkiin tai aloittelijalle,,,

    Äänestä

  • ##+ kirjoitti:

    ei saisi olla edes olemassa, järjetöntä touhua ja vastuutonta!

    Äänestä

vaan useinkin "tuppaa" tulemaa samat vastaan,,,,,,,ehkä tiedät mitä tarkoitan??:)))

Äänestä

mennään omia menoja, pyritään ohittamaan kauniisti, treenaillaan, kävellään tai juostaan reippaasti

ei moikkailla koiria eikä ihmisiä lenkillä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8105681 kirjoitti:

on lenkitetty ja saivat sapuskaa höystöillä. nyt
lähden kauppaan etsimään ruokatarvikkeita ja sitten laittamaan ruokaa.
ihan mukava ilma täällä. poskia nipistelee kyllä vieläkin.

pikku kysymys että kun käytte ulkona niin kuinka monta ihmistä/koiraa tapaatte yleensä?
minä juttelin viiden ihmisen kanssa ja koirat sai tervehtiä heitä kaikkia ja yhtä koiraa tällä kertaa.

mukavaa päivän jatkoa kaikille ;-)))))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu