joops...

nyt se alkaa! sori kun on kestäny näin kauan...
seikkailu alkakoon...

...Pitkä kävely takana. Vihdoin perillä.
-Siinä se ny on. Tossa se asuu, niin Mipa viime kerralla sanoi. Siinä se tietenkin oli, iso valkoinen tiilitalo, aika hyvin valaistu. Jos tänään kävisi samoin kuin viimeksi, niin... En tiedä mitä tekisin.
Viimeksi mukana olivat olleet Suski, eli Susanna, henkinen tukeni, Leena, myös henkinen tuki, mutta oikeastaan vain ruikuttamassa sateesta, ja Mipa, eli Mikko, Suskin poikaystävä, joka näytti meille missä se kusipää asuu. Tänään mukana ei ollut ketään. Olin aivan yksin. Vaikka toisaalta, kello oli tänään vähemmän kuin viime kerralla, vasta puoli kahdeksan.
-Nyt tai ei koskaan, sanoin ääneen rohkaistakseni itseäni. Minun oli pakko saada puhua sille kusipäälle, ja tietenkin haukkua se. Olin suunnitellut tätä jo kauan ja nyt aioin vihdoinkin toteuttaa sen. Suunnitelmani oli, että aloittaisin rauhallisesti ja sitten alkaisin yhtäkkiä haukkua sitä ja sitten vaan lähtisin kylmän rauhallisesti pois.
Vedin syvään henkeä ja otin kännykän esille, yksi viesti saapunut. "Missä sä oot?! Vastaa!" Se oli Suskilta. Sentään joku oli huolissaan. Jätin kuitenkin vastaamatta, jos Suski saisi tietää, että olin yksin kävellyt tänne Jumalan selän taa ja aikoisin tietenkin kävellä takaisinkin, se varmaan lähtisi hakemaan mua. Olisi vaan pitänyt kuunnella sitä kesälläkin! Suski ei ollut koskaan pitänyt siitä kusipäästä, mutta mä olin väittänyt että se on ihana ja tosi hyvä tyyppi. Menneille ei kuitenkaan voinut mitään ja nyt olin aloittanut jotain mikä pitäisi viedä loppuun. Mä en kuitenkaan halunnut Suskia nyt tänne, vaan mun piti selvittää asiani tässä ja nyt, ei huomenna tai ylihuomenna.
Näppäilin kusipään numeron esille ja vedin syvään henkeä: "Nyt sitä mennään", ajattelin ja painoin "soita". "Tuut, tuut..." Ensin ajattelin, että ei se vastaa, ei tietenkään. olin jo painamassa "lopeta", kun se kusipää vastasi: