Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pelimatkalla

Divarikiekkoilijan arki ei ole herkkua: valmentaja urputtaa naama punaisena ja pelien jälkeen reiteni ovat kun kaksi sementtisäkkiä. Jäin myös poikamieheksi kolme vuotta sitten, joten sementtiä tuntuvat sisältävän muutkin säkit. Eräänä perjantai-iltana päätin panna betonimyllyni hurisemaan ja kävinkin sen kunniaksi suihkussa. Olin päättänyt että tuona iltana jonkin hallin seinämä saisi uuden rappauksen. Nahkainen jääkoneeni murahtelikin jo vihaisesti, kun hivutin boksereitani kiusoittelevan hitaasti ylöspäin.

Puoli yhdeksän maissa illalla soitin ketjukaverilleni Raisu-Repelle. Repe paljasti puhelimessa että häntä panettaa kuin kristillisdemokraattien puoluetoimistossa. ”Lähde sitten pirskottamaan vihkivettä kanssani”, letkautin. Repe hörähti poikamaisesti ja lupasi saapua Opel Astrallaan luokseni puolen tunnin sisällä. Odotellessani kiskaisin tuulensuojaan mikropitsan sekä kolme kiivihedelmää. Pyörittelin kiivejä käsissäni hetken liian pitkään ja annoin ajatusteni karkailla sopimattomiin sokkeloihin.

Repen Astra parkkeerasi Hot Night Clubin edustalle. Lihava portsari tuli kertomaan, ettei siihen saa pysäköidä. Samalla kun Repe siirsi autoa, toivoin, että portsarin manboobsit eivät jäisi illan ainoaksi komeaksi rintavarustukseksi.

Astuimme Repen kanssa yökerhoon ja tunsin, kuinka biometrisen kukkaruukun tuoksu hulmahti nenääni. Häpeäkseni huomasin, että alakerran kärkikarvaajani tuomittiin juuri korkeasta mailasta. Kerroin löydöksestäni Repelle, joka sanoi, että hänelläkin seisoo kuin Suomen ylivoimapeli. Aloimme viipymättä katsella vetopaikkoja G-pisteen kaarelta.

Nurkkapöydässä havaitsimme pari munkkirinkilää, joihin totesimme tuntevamme rannevetoa. Heitimme kolikolla, kumpi saisi koetella ensin, ja kuten aina, lyhyempi korsi oli Repellä. Siispä kiihdytin pöytään ja vihelsin pelin poikki. ”Moi, mä oon muuten lätkänpelaaja”, huikkasin jenkkityyliin ja läiskäisin kauniimpaa tyttöä persiille. Tyttö kiljahteli innostuneesti, mutta hänen kaverinsa näytti möksöä naamaa, joten kosketin hänen alasuojaansa. Olin aistivinani, että hänen pelikenttäänsä ei ollut ajeltu jääkoneella. Lapani sätki pöksyissäni kuin nyljetty kettu. Hillitsin kuitenkin kiusauksen päästää viides kenttäpelaajani ulos vilttiketjusta pöydän ääressä.

Dj pani hitaan kappaleen soimaan ja kysyin tytöiltä, kumpi haluaisi nauttia pienestä pylläkästä tanssilattialla. Ruma ilmoittautui, mutta saattelin savuverhon syliin sittenkin hänen toverinsa. Kappale kyyditti minut ja vasteni painautuneen reiänympäryksen melkoiseen vääntöön, ja annoin vähän mailaa hänen sormilleen. Nainen kiihtyi selvästi, ja hänen rintansa värähtelivät kuin selostajan kalapuikkoviikset maalin syntyessä. ”Ihanaa, Rauno, ihanaa!” hän supatti korvaani, ja haistoin hänen syöneen rahkasalaattia aiemmin iltapäivällä. Tiesin, että pian punalamppu syttyisi ja maaliverkko repeilisi. Siksipä ehdotin, että siirtyisimme tupakkahuoneen puolelle.

Tupakkahuone oli tyhjillään, joten se muuttui hetkessä koti- ja vierasjoukkueen yhteiseksi pukukopiksi. Vaihdoin peliasun ylle, eli riisuin alastomaksi. Siihen mennessä akka ei ollut ehtinyt irrottaa edes kaulakoruaan. Käskin eukon pitää vauhtia, sillä tupakkakoppiin tulleet asiakkaat katsoivat minua ikävästi. Olin kuitenkin tottunut toimimaan paineen alla, joten kahden minuutin pakkopeli oli vihelletty alkaneeksi. ”Ei kai teitä haittaa, jos panemme tässä ihan vain pikkuisen?” kysyin kolmelta mieheltä, jotka istuivat penkillä tuijottaen kateellisina kulmaväännön kutitintani.

Pelikirjani ensimmäinen taktiikkavinkki oli syöttää vastustajalle. Onnekseni irtopirjo oli jo kuoriutunut varusteistaan, joten aloin puuhiin. Potkaisin hänet nurin ja istahdin hänen naamalleen. Samalla tupakkakoppiin saapui japanilaisseurue, jolle näytin hassua naamaa venyttämällä silmäni viiruiksi ja puremalla etuhampaillani alahuultani. ”Tältä näyttää Suomi-miehen Torspo-maila”, sanoin samuraiäänellä. Aloin survoa keppiäni naisen ääntöelimistöön ja viittoilin japanilaisia kameroineen lähemmäs. Nainen nieli minua kuin maajoukkue alkusarjojen pakkopullapelejä. Nousin ylös naisen päältä, ja käskin hänen pyllistää. ”Ja nyt kivikova suomipoika ajelee sveamammaa ahteriin”, selostin tapahtumia. Lyssähdin naisen päälle niin vauhdikkaasti, että sihisevä mulkkuni osuikin pakaraan ja vääntyi kivuliaasti poikittain. ”Tolpassa kilahti”, nainen hihkaisi.

Japanilaiset tekivät penkillä pienen aallon ja hörähtelivät sympaattisesti. Juuri kun yritin survoa kuumakalleani uudestaan vaaleanpunaiseen jäähyaitioon, tuo hyökkääjätähti räkäisi sormilleni. ”Perkeleen perkeleen perkele!” harmistuin ja pyyhin tuon kuolaavan kärkikarvaajani japanilaisen silkkikravattiin.
35312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun itelläkin tuli kiekkoa pelattua. Tuli vanhat ajat mieleen.. ja vähän muukin;) Hyvä!

Äänestä

oli niin ihana tarina

Äänestä

hehee! hauska ja opettavainen tarina! ei ehkä uskotava kummiskaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ajokortiton kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu