Oletko ollut ennen keikalla?

Ville.

Oletko ollut aiemmin Madonnan keikalla? Missä? Milloin? Mitä lippu maksoi? Millaista oli?

Itse olin katsomassa Re-Invention-touria Lontoossa 2004 ja oli taatusti paras keikka, missä olen ikinä ollut. Jo oli aikakin, että Madonna tulee Suomeenkin. Saas nähdä, onko tyyli muuttunut 5 vuodessa.

3

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Madonnan keikalla

      Joo taisi olla vuosi 1990 kyseessä ja paikka Ruotsin Göteborg Ullevin stadionin viereinen puistoalue.
      Kyseessä oli tuolloin tuo Madonnan "Blond ambition 1990" maailmankiertue.
      Pienelle puistoalueelle oli ahdettuna n.60 000 ihmistä.
      Kokemus sinänsä vaikkei kukaan olisi esiintynytkään:)))))))))))))
      Ryysis oli valtava.

      Mutta sitten kun Madonna aloitti keikkansa.Niin ihmiset sekosivat täysin.
      Tuota hullua sekoilua kesti ehkä noin 10-15 minuuttia.Sitten porukka hiukan rauhottui.

      Mutta kyllä täytyy todeta että tuo Madonnan vuoden 1990 Göteborgin keikka on huikein keikka missä olen ikinä ollut.
      Joten odotan tulevaa elokuun kuudetta päivää kuin kuuta taivaalta.
      Tuolloin on odotettavissa taas yksi historiallinen spektaakkeli.Jonka pääosaa esittää itse megatänti MADONNA.Ja onneksi nyt Suomessa.

      • TietäjäTietäjä

        Saattaisin olla jopa hieman kateellinen, mutta en kuitenkaan ole=P

        Tuo nimenomainen konsertti oli varmasti yksi maddun parhaista...vaikka erittäin vaikea ellei mahdoton on sanoa mikä on parasta. Mutta tuo 1990 Blond Ambition oli ehdottomasti sitä. Ja siellä MINÄ en ollut.


    • Numerouno

      Pariisissa vuonna 2006 ja viime syksynä Nizzassa.

      Confessions-konsertti 2006 elokuussa Pariisin Bercy-Stadiumilla oli mahtava, olin katsomossa lavan vasemmalla sivustalla ja näkyvyys lavalle super. Pariissa fiilis oli todella loistava. Madonnaa odotellessa tosifanit laittoivat yleisön lohko lohkolta laulamaan Madden biisejä. Yleisöä oli vain n. 20 000

      Nizzassa ihmisiä pyörtyili jonottaessa konserttialueelle, ilma ei käynyt yhtään ja oli todella kuuma. Sticky & Sweet-konsertti oli speektaakkelinomainen show, aivan mieletön. Porukkaa paikalla oli n. 50 000 ja vessoja ei näkynyt missään. Parasta antia oli se, että Elton John istui takakatsomossa lähellä minua. Sai vähän fiilistellä vaikka takaata ei lavalle nähnyt oikeastaan yhtään mitään. Äänentoisto oli huippuluokkaa.

      Tulevaa Helsingin konserttia odotellessa : )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      210
      11961
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8228
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      59
      6363
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      178
      5299
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5000
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4533
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      119
      4451
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      119
      3956
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3462
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      56
      2010
    Aihe