Luin tätä palstaa ja aloin miettimään, onko kaltaisiani muita? Henkilöitä, jotka eivät ole matkustaneet kotimaata pidemmälle? Kotimaan matkailukin on ollut todella vähäistä.
Olen yli 40-vuotias mies, naimisissa, hyvässä asemassa, mutta matkustelun suhteen olen täysin noviisi. Esimerkiksi lentokoneessa en ole koskaan ollut.
Kielitaidonkin puolesta maailmalla pärjäisin, sillä joudun työssäni jatkuvasti käyttämään suomen lisäksi kolmea muuta kieltä. Tosin englanti on ns. valtakieli.
Neuvottelut hoidan puhelimitse tai sitten videoneuvottelun avulla. Tarvittaessa meiltä matkustetaan, minä en siihen ryhmään kuulu.
Opiskeluaikanakaan ei tullut lähdettyä ulkomaille, vaikka se olisi osaltaan helpottanut huomattavasti lopputyön tekemistä.
Pomokin tietää kantani matkustamiseen, joten työnantajaltakaan ei ulkomaankomennusta ole tiedossa, siitä iso kiitos hänelle.
Työpaikan kahvihuoneessa saa sitten olla "kuunteluoppilaana" kun omat matkustuskokemukset puuttuvat täysin. Tosin se ei egoani heikennä.
Enkä ole ollenkaan pahoillani esim. siitä, että minua ei pyydetä lähtemään yrityksen huvitoimikunnan järjestämälle Pariisin kevätretkelle viikonlopuksi, etc.
No omalta osaltani olen mielestäni riittävästi sitten ainakin osallistunut CO2-päästöjen rajoittamiseen ja voin sen asian johdosta nukkua yöni levollisella mielellä. Ja oleskella vain "omalla reviirillä".
Hyvää kevättä teille kaikille, paljon ja vähän matkustaville.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Sitähän ei matkalle saa edes kirveellä uhaten :)
Hänen matkailukokemukset perustuukin siihen että hän on käynyt kotipaikkakuntansa lisäksi n. 170km:n päässä siskoaan moikkaamassa (suomessa tietty) sekä muutaman kerran ihan Tukholmassa asti. Yritettiin houkutella häntä mukaan Tallinnaan päiväksi shoppailemaan mutta meinas raukka saada slaakin pelkästä ajatuksesta.
Itse elän aika lailla erilaista elämää kuin sinä siinä mielessä että vaikka perusjutut ovat samat ("yli 40-vuotias mies, naimisissa, hyvässä asemassa") niin olen asunut ulkomailla 13 vuotta, ja sitä ennenkin matkustelin paljon (en työn takia vaan ihan huvikseni) sekä koti- että ulkomailla. Nykyisin tulee matkustettua pari kertaa vuodessa Suomeen, ja sen lisäksi useita lyhyitä ja yksi pitempi reissu muualle.
Joten minun näkökulmastani tuo tilanteesi tietenkin on aika erikoinen ja mielenkiintoinen.
Kuulisinkin siis mielelläni enemmänkin ajatuksiasi tästä. Onko sinulla jotain erityistä syytä tuohon, että et halua matkustaa (taloudelliset syyt ymmärtäisin toki, esim. veljeni ei ole käynyt kuin Ruotsissa ja Tallinnassa kun ei ole rahaa mihinkään muuhun) mutta sinullahan ei ole siitä kyse? Eikö sinulle ole koskaan tullut mielitekoa, esim. telkkarista jotain ohjelmaa katsoessa, "wow, tuo paikka olisi kiva nähdä luonnossa"? Entä vaimosi, matkustaako hän ollenkaan yksin, vai eikö myöskään ole kiinnostunut?
Oma matkailuni on enimmäkseen kulttuurimatkailua, esim. en ole eläessäni ollut ns. "rantalomalla".
Mielestäni kannattaaisi aloittaa ulkomaanmatkailu ns. "pehmeällä laskulla" totuttelemalla lentokenttärutiineihin ja sitten itse lentoon. Kannattaa aluksi vatrata vaikkapa Tukholmassa käynti 1-2 pv. Jos alkaa tuntua pahalta, sieltä pääsee nopeasti kotiin. Suosittélisin tällaiselle testausmatkalle mukaan ns. tohdittajaa, joka poistaa turhia jännitteitä ja tietämättömyydestä johtuvia (usein myös pinnaa kiristäviä) tekijöitä.
Hyviä ulkomaanmatgkoja!
Alkuperäisen kirjoittajan teksti oli erittäin mielenkiintoista luettavaa. Suomesta siis löytyy henkilö(itä), jotka elävät täyttä elämää Suomen rajojen sisäpuolella eivätkä kaipaakaan muualle.
Mikäs siinä. Jos ei tunne halua lähteä, niin kukaan ei pakota lähtemään.
Utelen kuitenkin, onko ap:llä vaimoa / perhettä, jolla on matkustushaluja. Jos on, niin miten toisten osapuolten asema matkustamisen suhteen on ratkaistu? Entä lapset, saavatko he matkustaa halutessaan?
Luin huonosti ap:n viestin, vaimohan perheestä löytyy.
Olemme joskus vaimon kanssa pähkäilleet millaiseksi olisi ajatusmaailmamme muodostunut jos olisimme viettäneet kaikki lomamme kesämökillä.
Mahdoton kuvitella.
Tasapaino ja onnihan ovat kaikkien tavoitteena.
Samahan se miten sen olotilan saavuttaa, rikoslain puitteissa.
Avarammat näköalat saattaisivat antaa silsältöä ja rikkautta ajatusmaailmaan.
Itse häivyin 21-vuotisena Ruotsiin.
Sen jälkeen töissä kolmessa muussa eurooppalaisessa maassa.
Jo Ruotsin aika antoi syyn tarkistaa käsityksiäni Suomesta ja suomalaisista.
Sitä kesämökkiäkin kokeilimme mutta ei tyydyttänyt.
Sama juttu retkiveneen kanssa.
Nyt meillä on vaimon kanssa yli 80 vähintään viikon matkaa Skandinavian ja Baltian ulkopuolelle.
Nykyinen eläkeläisstatus antaa hyvät mahdollisuudet.
Kevät ja syksy menee Espanjan asunnolla.
Väliajat milloin missäkin.
Viimeeksi Kiina ja Saksa.
Kohta kevät Espanjassa.
Sitten Albanian kiertomatka ja viikko Kreikassa.
Saa nähdä milloin alkaa kehtuuttamaan.
Nykyään kaksi kuukautta kotisuomessa alkaa olla liikaa.
Kukin tulee tavallaan onnelliseksi.
Eikä meidän tarvitse vaihtaa mielipiteitämme.
Pidetään omamme koska emme kaikkia toisia kuitenkaan ymmärrä!
eroa on viettää kevät ja syksy Espanjan asunnolla, eikös se ole vähän sama kuin mökki Suomessa? Maisemat ja ilmasto tietty eri mutta aina samassa paikassa. Kyllä Suomestakin löytyy hienoja paikkoja kesämökille. Minua ei saisi keväällä huhti-toukokuussa Suomesta minnekään, nautin keväästä ja kesäaamut ovat upeita. Joten löytyy sitä hyvää kotimaastakin. Talven kylmät ajat joutaa kyllä matkaileen ja joskus muulloinkin.
Myös Suomen "kesämökkimme" on keskellä kaupunkia ja rannassa.
Sellaista "oikea" kesämökkielämää kokeilimme aikanaan muutaman vuoden mutta ei kolahtanut.
Maaliskuun puolivälistä kesäkuun alkupuolelle ja syyskuusta marraskuuhun on meille sopivat ilmat espanjan "kesämökillä".
Keskellä kaupunkia ja rannassa. Keskellä elämää ja palveluja.
Ei ole mikään hotellitaajama vaan normaali espajalaisten asuttama kaupunki.
Sopii meille.
Kylmin vuodenaika olemme Suomessa "osoiteasunnolla" tai jossain oikeassa kesässä.