Serpo project

Pitkästä aikaa jaksoin taas surffailla "forteaanisemman" aihepiirin merkeissä ja törmäsin ns. Serpo-projektiin. Kyseessä on siis väitteen mukaan USA:n sotilastahojen 1960-luvulla järjestämä eräänlainen vaihto-opiskelija -ohjelma erään muukalaisrodun kesken. Tusinan verran tutkijoita jne. olisi viettänyt salaisella tehtävällään muukalaisplaneetalla 10 vuotta. Siellä porukka olisi tutkinut sangen rauhassa näiden ns. "ebejen" touhuja ennen palaamistaan maan päälle.

Vaikuttaa aika uudelle jutulle tämä. Nuorempana lukemieni ufokirjojen mukaan ihmisiähän sinänsä on seikkaillut jo vaikka missä (unet/oobe tms.), mutten muista tämmöistä kunnon salaliittojuttua aiemmin tutkineeni. Ainakaan ei JAG:in dokumenteissa aikanaan vielä asiasta hihkuttu...

Googlen mukaan epäillään koko sivustoa vahvasti huijaukseksi! Harmi sinänsä, sillä tarina on sangen yksityiskohtainen ja mukaansatempaava :)

http://serpo.org/

Itse tarinaan, noin 15 ensimmäistä "info releasea" kannattanee kahlata:

http://serpo.org/release1.php
171246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat
  • Tässä haastattelussa ei välttämättä enää ollut puhe Project Serposta, en muista... mutta joka tapauksessa todella mielenkiintoinen haastattelu tämäkin.

    http://www.youtube.com/watch?v=pj-HzHi3dF0

    Äänestä

  • zoostation kirjoitti:

    Tässä haastattelussa ei välttämättä enää ollut puhe Project Serposta, en muista... mutta joka tapauksessa todella mielenkiintoinen haastattelu tämäkin.

    http://www.youtube.com/watch?v=pj-HzHi3dF0

    tunnin ehdin katsoa tästä. Paljastaa mm. että kuu on keinotekoinen satelliitti ja wtc-iskut tehtiin hologrammeilla. Eli tuttua asiaa (ainakin kuujuttu), ja tässä uusi todistajalausunto lisäämässä uskottavuutta. Tuskin maltan odottaa katsoa haastattelun loppua. Kiitos W!

    Äänestä

  • Rubyo kirjoitti:

    Vastasinkin jo tällä viestillä sulle aiempaan ketjuun mut ajatellin laittaa tähänkin kun nyt tuli puhe 9/11-iskuista...

    Alex Collierin "viimeisellä" luennolla vuonna 2002 Global Wings Congress-tapahtumassa jonka DVD:n tilasin TeslaTechilta oli mukana myös Mike Russ. Lisättäköön että Russ ja Collier esiintyivät tavallaan yhdessä vaikkeivät samaan aikaan lavalla olleetkaan, eli jos siis uskot Collieriin, on helppo uskoa myös Russiin jos kerran Collierkin häneen uskoo. :D

    Russ puhui yhdessä kohdassa siitä kuinka 9/11-iskuissa koko jutussa on jotain mätää.

    Russin mukaan WTC-tornit tuhoutuivat niin nopeasti, koska torneihin käytettiin jonkinlaista sädepulssilaitetta jonka säde tuli WTC-tornien alapuolelta tuhoten ne. Hän myös piirsi havaintokuvan tussitaululle:

    The World Trade Center --- the whole thing is not right. --- They (The towers) fell too fast. The reggressives here have a machine. It´s a beam pulse generator of some kind... and it´s called the "Trumpet".

    The pulse started in Lake Titicaca, it went to the "B" islands (En saanut selvää saaren nimestä joka alkaa B:llä. Russ itsekin sanoi ettei tiedä kuinka nimi kirjoitetaan ja kirjoitti tussitaululle pelkän B-kirjaimen), then it was held, it was held here until... the first plane hit.

    And the "Trumpet", they said it´s a tube, like this (piirtää tussitaululle), it was held here and it came up here like this... and it´s a beam, it´s a weapon.

    Collierin molemmat luennot 2002 joissa Mike Russ on mukana sekä Collierin vuoden 1996 luennon samasta tapahtumasta voi tilata DVD:nä TeslaTechiltä:

    Global Sciences Congressin DVD-katalogi:

    http://www.teslatech.info/ttstore/conftapes/global/catg lobala.pdf

    tuotiin tornit alas? Minä kun luulin että tornin kannatinpilarit räjäytettiin yksi kerrallaan poikki, jolloin se tippui hallitusti maahan asti.

    Äänestä

  • pulssiaseella kirjoitti:

    tuotiin tornit alas? Minä kun luulin että tornin kannatinpilarit räjäytettiin yksi kerrallaan poikki, jolloin se tippui hallitusti maahan asti.

    Joko rakennukset hajotettiin pulssiaseella tai palkit katkottiin termiitillä. Jomminkummin. Kumminkin ne tuotiin tarkoituksella alas.
    Tai siten käytettiin kumpaakin tekniikkaa.

    Äänestä

  • conquest_of_love kirjoitti:

    että samat hempat, jotka uskovat Collierin hulluimmatkin jutut nielevät tietysti myös9/11 salaliittoteorian. Ja kuussahan ei tietysti ole käyty tai sitten USA:lla on tukikohtia kuun takapuolella. CIA murhasi Kennedyn jne....

    Onko jännää uskoa nettilööperiä, vai mikä ihme ajaa ihmisiä tuollaiseen.

    Äänestä

  • kuvaavaa kirjoitti:

    kymppiuutisista saa tietoa, mutta onneksi on netti. Eläköön laajakaista :)

    Äänestä

  • Rubyo kirjoitti:

    tunnin ehdin katsoa tästä. Paljastaa mm. että kuu on keinotekoinen satelliitti ja wtc-iskut tehtiin hologrammeilla. Eli tuttua asiaa (ainakin kuujuttu), ja tässä uusi todistajalausunto lisäämässä uskottavuutta. Tuskin maltan odottaa katsoa haastattelun loppua. Kiitos W!

    jonkin äänipulssin Kuuhun joka osuessaan aiheutti "kuminaa" vaikka Kuun olisi pitänyt kiinteänä kappaleena imeä se pulssi itseensä? Tuo "kumina" tai kaiku siis todisti että Kuu on ontto sekin kuten myös maapallo.

    Äänestä

  • zoostation kirjoitti:

    jonkin äänipulssin Kuuhun joka osuessaan aiheutti "kuminaa" vaikka Kuun olisi pitänyt kiinteänä kappaleena imeä se pulssi itseensä? Tuo "kumina" tai kaiku siis todisti että Kuu on ontto sekin kuten myös maapallo.

    taas tulenaralla alueella. Kuu on siis keinotekoinen ja mahdollisesti ontto, mutta miten lie maapallo? Tarinoitahan riittää onttouden puolesta myös sille. Hidas kun olen lukemaan, Taylorien Land with no horizon -kirja on vielä kesken.

    toisaalta se on helppoa näiden kohuväitteiden esittäjien kuten Stewart Swerdlow, Alex Collier, David Icke jne... kohdalla että on kaksi todennäköisintä vaihtoehtoa: 1) he valehtelevat (lähes) kaikesta, ovat keksineet itse tms... tai 2) he puhuvat totta. Ei ole loogista sanoa: tässä asiassa uskon että Swerdlow puhuu totta mutta tämän hän on kyllä keksinyt omasta päästään..

    Äänestä

  • Rubyo kirjoitti:

    taas tulenaralla alueella. Kuu on siis keinotekoinen ja mahdollisesti ontto, mutta miten lie maapallo? Tarinoitahan riittää onttouden puolesta myös sille. Hidas kun olen lukemaan, Taylorien Land with no horizon -kirja on vielä kesken.

    laitoin siitä mailia useampaan osoitteeseen ja kyselin onko kukaan muu kuullut.. katsotaan jos tulee vastauksia..

    .. jaahas löysinkin sen sivun josta luin, sehän olikin lähempänä kuin muistin eli Stewart Swerdlowin jutuista:

    Human genetics were mixed with those of the wild boar to create the domesticated pig. This animal was served daily to the Bluebloods as a method of temporarily maintaining their human form until they could use an actual human in a sacrificial ceremony.

    Because the domesticated pig is a combination of human and animal genetics, eating it is a form of cannibalism. This explains why the Hebrews considered it unclean to eat. This is also why the pig is considered to be the most intelligent animal on Earth, why pig skin can be grafted directly onto humans in burn cases, and why pig heart valves can be used in humans with little difficulty. Cancer drugs and other chemicals are often tested on pigs before humans.

    http://www.bibliotecapleyades.net/sumer_anunnaki/reptiles/reptiles17a.htm

    Et taida oikeasti tietää genetiikasta mitään.

    Kysypäs Lääkäriltäsi seuraavalla tapaamisella tuosta ihmissika-asiastasi.

    Äänestä

  • Robert Runnquist kirjoitti:

    Et taida oikeasti tietää genetiikasta mitään.

    Kysypäs Lääkäriltäsi seuraavalla tapaamisella tuosta ihmissika-asiastasi.

    Peruslääkäri nyt tuskin tietää genetiikasta perusteita enempää, tuskin sitäkään, koska genetiikka ei vaan kuulu peruslääkärin koulutukseen.
    Oikeastaan lääkärin koulutuksen voisi määrittää ihan kahdella lauseella:

    Kuuntele potilasta ja määrää hänelle lääkkeitä. Jos hän tulee uudemman kerran käymään, määrää lisää lääkkeitä ja lääkeyhtiö kustantaa sinulle kahden viikon etelän matkan.

    Skepot nähtävästi tuntevat genetiikan paremmin kuin geeni- ja lääketehtailijat jotka käyttävät mm. sikoja koe eläiminä.

    Skepot sitä ja skepot tätä...

    myös genetiikkaa.
    Suuri osa taudeista tulee geeniperimästä. Pullossako olet kasvanut?

    Sikoja käytetään myös törmäystesteissä koe-eläiminä. Geenitekniikan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Sian ja ihmisen elimistö (fenotyyppi) on vain melko samanlainen. Tosin sialla ja ihmisellä on ylivoimaisesti suurin osa geenistöstä samanlaisia (genotyyppi). Nisäkkäiden välinen sukulaisuus kun on melko läheistä. Silti kaikki kädelliset ts. apinalajit ovat geneettisesti paljon lähempänä ihmistä kuin sika.
    Pullahiivalla on 40 prosenttisesti sama genoomi kuin ihmisellä.

    Käy nyt ensin koulu loppuun ja tule sitten kirjoittamaan genetiikasta.

    Äänestä

  • conquest_of_love kirjoitti:

    Peruslääkäri nyt tuskin tietää genetiikasta perusteita enempää, tuskin sitäkään, koska genetiikka ei vaan kuulu peruslääkärin koulutukseen.
    Oikeastaan lääkärin koulutuksen voisi määrittää ihan kahdella lauseella:

    Kuuntele potilasta ja määrää hänelle lääkkeitä. Jos hän tulee uudemman kerran käymään, määrää lisää lääkkeitä ja lääkeyhtiö kustantaa sinulle kahden viikon etelän matkan.

    Skepot nähtävästi tuntevat genetiikan paremmin kuin geeni- ja lääketehtailijat jotka käyttävät mm. sikoja koe eläiminä.

    monilta osin pelkille tieteellisille teorioille sun muille vaikka kovasti tiedemiehet paukuttelevat henkseleitään että "tiedetään muuten tästäkin asiasta melkein kaikki". Collierin mukaan "me emme tiedä mitään geeneistä".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Koepa kirjoitti:

Pitkästä aikaa jaksoin taas surffailla "forteaanisemman" aihepiirin merkeissä ja törmäsin ns. Serpo-projektiin. Kyseessä on siis väitteen mukaan USA:n sotilastahojen 1960-luvulla järjestämä eräänlainen vaihto-opiskelija -ohjelma erään muukalaisrodun kesken. Tusinan verran tutkijoita jne. olisi viettänyt salaisella tehtävällään muukalaisplaneetalla 10 vuotta. Siellä porukka olisi tutkinut sangen rauhassa näiden ns. "ebejen" touhuja ennen palaamistaan maan päälle.

Vaikuttaa aika uudelle jutulle tämä. Nuorempana lukemieni ufokirjojen mukaan ihmisiähän sinänsä on seikkaillut jo vaikka missä (unet/oobe tms.), mutten muista tämmöistä kunnon salaliittojuttua aiemmin tutkineeni. Ainakaan ei JAG:in dokumenteissa aikanaan vielä asiasta hihkuttu...

Googlen mukaan epäillään koko sivustoa vahvasti huijaukseksi! Harmi sinänsä, sillä tarina on sangen yksityiskohtainen ja mukaansatempaava :)

http://serpo.org/

Itse tarinaan, noin 15 ensimmäistä "info releasea" kannattanee kahlata:

http://serpo.org/release1.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu