Uimahallin siivoojaa

Uimari Naimari

Minulla on usein tapana käydä uimahallilla melko myöhään uimassa ja olen ollut monesti viimeinen lähtijä miesten puolelta. Niin oli silloin eräänkin kerran, kun kävelin hiljakseen suihkuilta pukukopilleni, jo heti suihkuhuoneen ovelta kuulin aivan selkeitä naisen voihkinta ääniä. 'Mitä ihmettä' ajattelin, mutta silloin mulla välähti, että se taitaa olla se uimahallin rehevä siivoojatar, joka pyörii miestenpuolella siivoamassa, monesti ennen uintiajan loppua. Muistin kerran yllättäneeni hänet tuijottamasta mulkkuani, joka ei satu olemaan pienimmästä päästä. Silloin hän vain virnisti ja iski silmää. Hiivin hiljaa kohti sitä pukukoppi välikköä, josta voihkinta kuului. Silmieni eteen avautui rietas näky, se oli kuin olikin se siivoja, noin viidenkympin kieppeillä oleva melko lihava nainen, hän istui penkillä ja hän oli nostanut hameensa ylös, ja hänellä ei ollut pikkuhousuja jalassaan, vaan ainoastaan punaiset kumisaappaat. Silmät kiinni hän runkkasi itseään rajuin liikein, sormi pyöri välillä klitoriksen päällä ja välillä sujahti rystysiä myöten turpeaan vittuun. Mulkkuhan siinä alkoi seisomaan, kun katsoin tuota rietasta runkkausta, runkkailin siinä katsellessani, mutta sitten rohkenin siirtyä hänen eteensä ja yritin sanoa rauhallisella äänellä hänelle "Hei, voisinko minä auttaa". Siivoja säikähti niin, että meinasi pudota penkiltä, mutta heti kun hän selvisi säikähdyksestään hän noteerasi kovana seisovan mulkkuni."Joo, tottakai tällaista apua tässä tarvitaankin" sanoi hän ja tarrasi molemmin käsin mulkkuni varteen, ohjaten sen suuhunsa. Se tuntui todella hyvältä, huomasi kyllä heti, ettei tämä täti ole eka kertaa munaa imemässä, pian alkoi tuntuakkin että spermat lentää, jos en hidasta. Sanoinkin hänelle että "Haluatkos tätä vittuusi vai annanko tulla suuhun" "Älä vielä laukee, mä haluun tän sisääni kunnolla" sanoi hän ja nousi kääntäen ison perseen eteeni, nojaten päällään pukukopin seinään puolikumarassa hän levitteli molemmin käsin pakaroitaan ja sanoi "Nyt poika pane, ja kunnolla". Siirryin hänen taakseen hyväillen hän persettään, työnsinpä yhden sormen peppureikäänkin, hän värähti ja työnsi persettään minuun päin. Ohjasin mulkkuni vitunhuulille ja työnnyin sisään, vittu oli erittäin ahnas ja liukas, nussin kuin viimeistä päivää, kiihdytin työntelyn tahtia, halusin roiskia spermat mahdollisimman pian, sen kummemmin välittämät siivojaeukon nautinnosta, mutta kuitenkin hän kerkesi saada kunnon ravistelevan orgasmin, ennen kuin multa tuli. Ennen kuin laukesin kuulin hänen mutisevan jotain että. "Älä laske sisään, saatan tulla paksuksi". En välitänyt hänen kielloistaan vaan tarrasin vieläkin lujempaa hänen lantioistaan, kun spermani alkoi roiskumaan hänen vittunsa perukoille. Kiimastaan huolimatta hän huomasi, että multa tulee ja vielä hänen sisäänsä, hän yritti paeta mulkkuani, mutta se oli jo liian myöhäistä. Viimeistenkin tippojen roiskuttua vittuun vedin veltostuvan mulkkuni ulos ja lähdin kävelemään pukukopilleni."Saamarin poika minkä teit" sanoi siivoja, hieman suuttumusta äänessään, samalla hän istahti penkille jalat levällään ja näin kuinka spermani valui ulos vitusta penkille. Nainen pyhkäisi sormellaan spermaläikkää ja pisti sormen suuhunsa maistellen sitä. "Hmm, hyvää! voisin ottaa joskus sulta suihin" hän sanoi rietas ilme kasvoillaan.

9

37012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sisään

      Ihanaa,kun vihdoinkin naidaan paljaalla ja ilman ehkäisyyy. Lisää tälläisiä.

    • Laurenzia

      ehkäisy alas.

      TÄÄ OLI SAIRAAN HYVÄ NOVELLI!!

      Kirjota lisää tälläsii. Onnea! =)

    • Mustikka

      Onko tämä novelli kopioitu? Ainakin löysin toisesta paikasta juuri sanasta sanaan samanlaisen tarinan.

      • Uimari

        Laitoin saman myös herkku.nettiin


      • Kopio

        Sama tarina oli jo täällä viime talvella.


      • Uimari
        Kopio kirjoitti:

        Sama tarina oli jo täällä viime talvella.

        Ei ole kopio


    • Tätäjoo

      Yksi tämän palstan parhaista! Tämä on juuri sitä oikeeta kamaa: realistista, mutta lievän kierosti perverssiä ;)

    • Anonyymi

      Olisi todella upeeta päästä siementämään vanhempaa naista paksulla nuoren miehen spermalla, laskea syvälle pillun sisään kovalla paineella kunnon lasti. Tuntea miten kokenut piilu supistelee, tarttua lujaa lantiosta kiinni ja antaa siemensyöksyn vaan mennä.

    • Anonyymi

      Vajakilla typerät fantasiat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      571
      1972
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      93
      960
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      947
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      3
      785
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      69
      728
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      668
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe