Yrittäkää nyt käsittää tilanne jonka selitän; ja auttakaa :)
Erään Nikon kanssa oli jotain pientä säpinää(nimi muutettu.) Ei kuitenkaan vakavaa, tuntui enemmän kaveripohjalta...
No, uutena vuotena eräs Tuomo halusi olla kanssani ja kyllähän me sitten yhdessä vietettiin aikaa, kummatkin hiprakassa. Ei mitenkään harrastettu seksiä, mutta jotain sellaista fyysistä kuitenkin:D
Noh. Tottakai Niko loukkaantui. varsinkin kun Tuomo ja Niko on tuntenut toisensa kauan ja ovat kavereita.. Minullakin oli jonkin asteinen morkkis..
Nyt kaverini,joka seurustelee, on kiinnostunut Nikosta. Ja sanoi että he ovat jopa keskustelleet siitä, että haluisivat vakavampaa.. Ja tietenkin olen mustasukkainen.
Nimittäin Niko oli ensin tärkeä kaveri ja lopulta tajusin että olen ihastunut häneen. Tietenkin liian myöhään.. Ja nyt sattuu, kun omaa kaveria kuulemma Niko yrittää. Ja sekin vielä, että kaverini ei ole tehnyt mitään pahaa hänelle. Toisin kun minä uutena vuotena olin tämän tuomon kanssa. Joten pisteet ovat laskeneet verrattuna omana kaveriini.
(Huomatkaa se, että Niko meni mökille katsomaan kaveriani uutena vuotena. joten silloin jäin Tuomon kanssa.)
Keskustelimme asiasta ja kummatkin totesivat, että olisi pitänyt toimia. Nikon sanoa suoraan Tuomolle jotan siinä vaiheessa kun Tuomo iski minua tms. Mutta..
Nyt siis pitäisi unohtaa Niko jotta kaverini saisi olla onnellinen hänen kanssaan. Eikö näin olisi oikein? Tein virheen,kärsin siitä.
Vaan miksi Niko sitten laittoi viestiä että oli nähnyt unta minusta jne. Viimeeksi tänään. (Kuitenkin tuntu, että pitää yhteyttä enemmän kaverilleni.) Ikää Nikolla 19, minulla 16.
Joten. Mitä Niko miettii kenestäkin? Sanoi olevansa katkera minulle--YMMÄRRÄN-- ja jopa sanoin tälle, että oletin tämän olleen kiinnostuneen kaveristani.. Ja kielsi sen. Ei kuulemma iske varattuja.
Sen jälkeen ne kuitenkin sitten ajelevat pienessä porukassa s-joelle. Minua ei edes ajalteltu pyydettävän mukaan..
Ääh, mitä teen? Pitäisikö unohtaa Niko? Tuomo nyt on player ja iskee kaikkia kännissä. Joten se oli sellainen yhdenillan juttu...
Kaveri seurustelee, mutta on ilmeisen ihastunut Nikoon. Ja nikosta ei ota selvää. On vaivautunut olo jos ne nyt sitten pariutuisivat. Mutta kärsittävä on?

Vastaukset 2
Vanhimmat
No jos vaikka kertoisit nikolle siitä mitä tunnet häntä kohtaan ja sanot että olit kännissä tuomon kanssa eikä mitään tapahtunut (vai tietääkö hän tapahtuiko mitään) luulen että kyllä hän sinulle kertoo totuuden kun on kerran aikuinen mies.. tsemppiä.
se nähtiin Alkoholi on niin ihana aine.