Kotiteollisuus

Arto Nybergin ohjelmassa tänään oli Kotiteollisuuden Jouni Hynynen. Murre oli ihan hirveää, hyi!!
202072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

???

Äänestä

Jouni puhuu niin ihanasti jotenkin hänen ääntä jää vaan lumoutuneena kuuntelemaan.

Äänestä

Itse en ohjalemaa nähnyt, mutta on kurjaa, että noinkin paljon julkisuudessa esiintyvä henkilö käyttää rumaa murretta. Kannattaisi miettiä, minkälainen vaikutus tuollaisella käytöksellä on lapsiin ja nuoriin: julkisuudessa käytetty murre saattaa lisätä murteen puhumisen suosiota myös nuoremman polven keskuudessa. Tämä ei ole suotavaa kehitystä, sillä murteet tulisi aktiivisesti hävittää. Tämä siis pätee kaikkiin murteisiin.

Mielestäni murteen käyttäminen joukkotiedotusvälineissä tulisi kieltää lailla, ainoa kieli mitä radiosta ja televisiosta kuuluisi, saisi olla kirjakieli.

Äänestä
  • Kirjakieli on kirjoitettua, ei puhuttua kieltä.

    Äänestä

  • Niinpä, murre oli niin hirveää, että en ihmettele yhtään, miksi tv-sarjoissa yksinkertainen ihminen puhuu aina Lappeenrannan murretta, tai vaihtoehtoisesti savoa.

    Äänestä

  • Viisasmies kirjoitti:

    Kirjakieli on kirjoitettua, ei puhuttua kieltä.

    Kirjakieli on myös puhuttua, jos vaan puhuja on riittävän älykäs. Yleensä murteen käyttäminen kuvastaa puhujan älynlahjoja: yksinkertainen maalaisjuntti ei osaa käyttää oikeaa suomenkieltä, vaan mongertaa typerää murretta. Joissain tapauksissa on todella surullista, että älykäskin ihminen tekeytyy tyhmäksi mongertamalla vaikka kuvottavaa karjalaa, vaikka osaisi puhua suomeakin.

    Onneksi meillä Helsingissä uuri kukaan ei tahdo käyttää rumia maalaismurteita, sillä vajaaälyiseksi leimautumista pyritään välttämään kaikin keinoin. Joskus joudun vierailemaan maaseudulla ja maalaisten mongerrus särähtää korvaan todella pahasti. Kouluissa tulisikin aloittaa kirjakielen puhumiseen tähtäävä puheopetus, jotta rumista murteista päästäisiin eroon. On melko ikävää, että vuoden Suomessa suneet maahanmuuttajat puhuvat paljon parempaa suomea kuin kehä-III:n ulkopuolisen Suomen asukkaat.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Niinpä, murre oli niin hirveää, että en ihmettele yhtään, miksi tv-sarjoissa yksinkertainen ihminen puhuu aina Lappeenrannan murretta, tai vaihtoehtoisesti savoa.

    Tuo pitää paikkansa. Noilla alueilla asuvat ihmiset ovat älykkyydeltään huomattavan alhaisella tasolla, tämä on ihan tieteellisesti todistettu tosiseikka. Luonnollisesti se näkyy myös puheessa.

    Äänestä

  • Vihertäjä kirjoitti:

    Tuo pitää paikkansa. Noilla alueilla asuvat ihmiset ovat älykkyydeltään huomattavan alhaisella tasolla, tämä on ihan tieteellisesti todistettu tosiseikka. Luonnollisesti se näkyy myös puheessa.

    Kehä-3:n pelle faktaa väitteillesi! Esim. linkkiä, josta tieteellisesti todistettu tosiseikka ilmenee.

    Äänestä

  • Vihertäjä kirjoitti:

    Kirjakieli on myös puhuttua, jos vaan puhuja on riittävän älykäs. Yleensä murteen käyttäminen kuvastaa puhujan älynlahjoja: yksinkertainen maalaisjuntti ei osaa käyttää oikeaa suomenkieltä, vaan mongertaa typerää murretta. Joissain tapauksissa on todella surullista, että älykäskin ihminen tekeytyy tyhmäksi mongertamalla vaikka kuvottavaa karjalaa, vaikka osaisi puhua suomeakin.

    Onneksi meillä Helsingissä uuri kukaan ei tahdo käyttää rumia maalaismurteita, sillä vajaaälyiseksi leimautumista pyritään välttämään kaikin keinoin. Joskus joudun vierailemaan maaseudulla ja maalaisten mongerrus särähtää korvaan todella pahasti. Kouluissa tulisikin aloittaa kirjakielen puhumiseen tähtäävä puheopetus, jotta rumista murteista päästäisiin eroon. On melko ikävää, että vuoden Suomessa suneet maahanmuuttajat puhuvat paljon parempaa suomea kuin kehä-III:n ulkopuolisen Suomen asukkaat.

    Miks ihmeessä ei sais omaa murretta puhuu??? Pitäiskö jollai taval olla häpeissää ku on sattunu syntymää tänne kehä 3 ulkopuolelle. Mie en ainakaa häpee omaa murretta, puhun just sillei ku miuta huvittaa ja missä vaa. Työ stadin pellet jos ette haluu kuunnella ni laittakaa vaik korvatulpat jos nii kovast häiritsee. Tai sit paetkaa vuorille. PRKL...

    Äänestä

  • MIE VAA... kirjoitti:

    et tää vihertäjän kirjotus ol täys provo!

    Äänestä

  • Eiks ihmiset enää sarkasmia ja provoamista tunnista? Pässit. :D

    Äänestä

juuri sitä ,mitä myö täällä Etelä-karjalassa puhutaan.Hynynen on mies joka ei hienostele perkeleen kirjakielellä edes televisiossa.Onneksi. Hynynen on aito, ei teeskentele. Kiitti Hynynen ja jatka samaan malliin ,just siks myö siusta tykätään.
Sinä. joka tämän ketjun aloitit, oletko Lappeenrantalainen MIE/SIE kansaa ,joka viimeestään Kouvolan jälkeen vaihtaa MÄ/SÄ ilmaisuun. Naurettavaa. Miltähän se Savo sinusta kuulostaa tai esim: Turun murre. --kaikki ei olla MÄ/SÄ ja MÄÄ/SÄÄ ihmisii. Meitä on täällä kaikenlaisia ,ja jokainen puhukoon siten ,mikä omimmalta tuntuu. Hynysen kun tietää, niin olis se ollu aika kornin kuulosta ,jos se olis vedelly MÄ/SÄ-"murretta".. HYVÄ JOUNI! Kyll myö ainakii ymmärrettii,mitä sie puhuit.

Äänestä
  • jatkakaa samaan malliin, Kun Hynynen puhuu ,se on Karjalan tytölle musiikkia korville, siellä saa ja pitääkin vilahtaa siet ja miet ym, Olettekos koskaan ajatelleet miten ihanan ääni Hynysellä on ,kun se puhuu?

    Äänestä

  • Saattehan te tietysti käyttää sitä hirveää murrettanne, kun keskenään haastelette. Nyt oli kuitenkin kyse valtakunnallisesta lähetyksestä. Eihän Hynysen jälkeen äänessä ollut Ollilakaan käyttänyt kotiseutunsa murretta, vaan puhui kirjakieltä.

    Äänestä

  • murretta kirjoitti:

    Saattehan te tietysti käyttää sitä hirveää murrettanne, kun keskenään haastelette. Nyt oli kuitenkin kyse valtakunnallisesta lähetyksestä. Eihän Hynysen jälkeen äänessä ollut Ollilakaan käyttänyt kotiseutunsa murretta, vaan puhui kirjakieltä.

    Ei muuten ole kympinuutisten Upillakaan tissejä vaikka Pirjolla on. Luulisin syyn olevan se, että toinen on mies. En viittaa mitenkään Ollilaan, Hynyseen kylläkin...järjestystä ei tarvinne mainita, parrankasvustakaan johtuen.

    No niin no, edellä anatominen ero... mutta kyllä se niin on, että jokaisen valtakunnalliseen televiisioverkkoon pääsijän täytyisi olla, mieluiten tismalleen, samanlainen. Muutama sata ollilaa keskenään keskustelemassa, niin kyllä lähtisi taas televiisiolupien määrät kasvuun.

    Äänestä

  • murretta kirjoitti:

    Saattehan te tietysti käyttää sitä hirveää murrettanne, kun keskenään haastelette. Nyt oli kuitenkin kyse valtakunnallisesta lähetyksestä. Eihän Hynysen jälkeen äänessä ollut Ollilakaan käyttänyt kotiseutunsa murretta, vaan puhui kirjakieltä.

    Kuule sie nimimerkki "murretta", Myö saahaa haastaa karjalan murretta muulloinkii ,kun vaan sillo ,ku keskenää haastellaa.Älä sie tuu meitä määräilemmää.Pijä mölyt omassa mahassas ja ohita mei puhheet kuulematta. Siin siull tehtävää riittääkii. Jounille kiitos,ku oot nii ihana ja aito.

    Äänestä

  • Karjala tyttönen kirjoitti:

    Kuule sie nimimerkki "murretta", Myö saahaa haastaa karjalan murretta muulloinkii ,kun vaan sillo ,ku keskenää haastellaa.Älä sie tuu meitä määräilemmää.Pijä mölyt omassa mahassas ja ohita mei puhheet kuulematta. Siin siull tehtävää riittääkii. Jounille kiitos,ku oot nii ihana ja aito.

    Jouni Hynynen on syntynyt JOUTSENOSSA 39 vuotta sitten ja varmaan puhuu siksi samanlaista murretta kun mekin.

    Äänestä

  • Kotiteollisuuuttta kirjoitti:

    Jouni Hynynen on syntynyt JOUTSENOSSA 39 vuotta sitten ja varmaan puhuu siksi samanlaista murretta kun mekin.

    näpit tarkemmiksi!

    Äänestä

Piti sit tulla ihan tänne inisemään? Vitun säälittävää. :D On ihmisellä pienet murheet, good luck to you.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jouni Hy.... kirjoitti:

Arto Nybergin ohjelmassa tänään oli Kotiteollisuuden Jouni Hynynen. Murre oli ihan hirveää, hyi!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu