Kämppäkaveri ``

Olin muutaman päivän kuntoutuspäivillä pohjoisen suunnassa, huonekaveriksi sattui kahdeksankymmentäyksivuotias "81"nuori.Hänellä on nejäkymmentäyhdeksänvuotias"49"rakasmiesystävä.
Hän kertoi onnestaan, miesystävä oli kertonut sukulaisille pitäneensä aina vanhemmista naisista.Kysyin jototain intiimiä, johon hän saoi,että heidän sänky on kovin kapea.
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pääsi kuntoutusjaksolle.

Hän on ollut pitkään leski, lapseton.
Minua hän on 'kasvayyanut' aina, ja kouluaikoinani sain asuakin hänen luonaan
koulukaupungissani.

Soitin huolissani hänelle: "Miten voit?"

Rintamalottamme oli innoissaan kaikesta uudesta:
"Täällä on niin ystävällisiä hoitajia ja ruuat aivan minun toiveitteni mukaisia.
Täytyy vain käväistä kotona hakemassa pari nättiä puseroa ja huulipuna, eihän tästä ole kuin pari kilometriä kotiin ja ulkoilusääkin on hyvä."

Hän käy edelleen kaupassa itse ja valmistaa ruokansa viisaasti ja terveellisesti.

Ilahduin tass hänen puhelustaan tosi paljon!

Toiveena terve vanhuus minullakin.
:)

Äänestä
  • Tuosta kirjoituksesta tuli mieleeni yksi reissuni
    Kanarialle - Teidelle.

    Matkassa oli yksi setä juhlimassa 100 v-päiviään.
    Hän tuumasi, että kyllä hänestä on hauska nyt reissata, kun ssai poikansa vanhainkotiin, niin on niin vapaa lähtemään.

    Tuolla asenteella mekin, kunhan saamme lapsemme hoitoon.

    Äänestä

  • maisisko kirjoitti:

    Tuosta kirjoituksesta tuli mieleeni yksi reissuni
    Kanarialle - Teidelle.

    Matkassa oli yksi setä juhlimassa 100 v-päiviään.
    Hän tuumasi, että kyllä hänestä on hauska nyt reissata, kun ssai poikansa vanhainkotiin, niin on niin vapaa lähtemään.

    Tuolla asenteella mekin, kunhan saamme lapsemme hoitoon.

    ja antanut hyvää esimerkkiä meille nuoremmille,
    lukioiässäni ja asuntopulassani hän miehineen muutti koulukaupunkiini,
    ottivat virat sieltä, ja tarjosivat asunnon, vieläpä ilmaiseksi,
    sillä maatilalta kotoisin olevalla rahat olivat aina vähissä, joskus niitä ei ollut ollenkaan.

    Asunto ja ruokaakin oli helpotus lukiotytölle.
    Hän on ollut siunaus meille monille, melkein parikymmentä vuotta nuoremmille.

    Jotain olemme ehkä oppineet häneltä.
    Siksi toiveenani on terve vanhuus minullakin.

    Äänestä

  • on auttanut kirjoitti:

    Entisaikaan opetettiin auttamaan muita.

    Sitten tuli puoli miljoonaa ^oman puolensa pitäjää^
    sekaan ,,ja maailma muuttui täysin kovaksi ja kylmäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sattuma* kirjoitti:

Olin muutaman päivän kuntoutuspäivillä pohjoisen suunnassa, huonekaveriksi sattui kahdeksankymmentäyksivuotias "81"nuori.Hänellä on nejäkymmentäyhdeksänvuotias"49"rakasmiesystävä.
Hän kertoi onnestaan, miesystävä oli kertonut sukulaisille pitäneensä aina vanhemmista naisista.Kysyin jototain intiimiä, johon hän saoi,että heidän sänky on kovin kapea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu