Omistan omakotitalon, kesämökin ja asunto-osakkeen, ei velkaa, rahaa pankissa. Olen ajatellut testamenttiä. Haluaisin muistaa testaentissani toisen sukuhaarani jäseniä lukuun ottamatta yhtä äitini veljen haaraa, sekä yhtä nuorisoyhdistystä testamentissani.
Olen ajatellut seuraavaa: Tekisin jälkisädöksen jossa määrään joitakin sukuun kuuluvia esineitä henk. koht. joillekin ihmisille. Tämä on selvää että näin saan tehdä. Mutta sitten ajattelin että perustaisin säätiön tai jotain vastaavaa joka hallinnoisi loppua jäljelle jäävää omaisuuttani. Säätiön pitäisi muuttaa jäljelle jäävä omaisuus rahaksi ja ostaa rahoilla 2-3 asuntoa tietyiltä paikkakunnilta. Näitä asuntoja ko säätiö vuokraisi edullisesti ko edunsaajieni opiskelijoille. Tähän miten asuntoja vuokrataan tekisin selkeät ohjeet. Tällä panostuksellani haluaisin että opiskelemaan lähtevät edunsaajani voisivat aloitella elämänsä hieman helpommin.
Kysymys kuuluukin että voinko perustaa moisen säätiön ja joutuisiko ko säätiö maksamaan perintöveroa. Asia askarruttaa.
Olen ajatellut seuraavaa: Tekisin jälkisädöksen jossa määrään joitakin sukuun kuuluvia esineitä henk. koht. joillekin ihmisille. Tämä on selvää että näin saan tehdä. Mutta sitten ajattelin että perustaisin säätiön tai jotain vastaavaa joka hallinnoisi loppua jäljelle jäävää omaisuuttani. Säätiön pitäisi muuttaa jäljelle jäävä omaisuus rahaksi ja ostaa rahoilla 2-3 asuntoa tietyiltä paikkakunnilta. Näitä asuntoja ko säätiö vuokraisi edullisesti ko edunsaajieni opiskelijoille. Tähän miten asuntoja vuokrataan tekisin selkeät ohjeet. Tällä panostuksellani haluaisin että opiskelemaan lähtevät edunsaajani voisivat aloitella elämänsä hieman helpommin.
Kysymys kuuluukin että voinko perustaa moisen säätiön ja joutuisiko ko säätiö maksamaan perintöveroa. Asia askarruttaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
eikös vuokraaminen ole liiketoimintaa? jos on, säätiötä ei voi perustaa. veroa ei käsittääkseni säätiölle annettavasta perinnöstä peritä (Perintö- ja lahjaverolaki 1 luku 2§)
Ttustu säätiölakiin. Et voi perustaa säätiötä ko. tarkoitustasi varten.
Mikset antaisi omaisuuttasi(josta on ensin poistettu määräämäsi esineperinnöt)eri tahoille esim prosentuaalisin osuuksin. Kikkailu monimutkaisilla jälkisäädöksillä vaikeuttaa asioiden järjestelyä. Mitä esim osakkeille tapahtuisi opiskelujen loputtua? Entä jos nuoret eivät opiskelekaan tai opiskelevat jossain muualla, vaikkapa muussa maassa? Missä vaiheessa hallinnointi päättyy? Kuka omistaa asunnot hallinnoinnin aikana ja/tai jälkeen? Millä ehdoilla?
Kaikkea ei voi hallita. Jossain vaiheessa ihmisen pitää päästää irti omaisuudestaan. Viimeistään kuollessaan.
Sinulla on kaunis ajatus,mutta mikäli haluat auttaa auta heitä eläessäsi samalla saat nauttia hyvän olon tunteesta.
Säätiö olisi hiukan raskastekoinen kulurakenteeltansa,taitaisi kaikki tuotot huveta "asianajajien palkkioihin" (300 e/tunti)
Valtiolle perintöä ei kannata jättää!! se saa perintöveronsa
"perintöä ei kannata jättää!!"
...Niinpä, minulla sama tilanne kuin aloittajalla. Ei omia jälkeläisiä enkä tiedä kenelle haluaisin aikanaan testamentin tehdä! En koe ketään lähimmäisistäni niin erityiseksi, että hänelle lahjoittaisin puoli miljoonaa... Ehkä se valtiolla menee kuitenkin parempaan käyttöön? Ellen sitten itse vanhoilla päivilläni onnistu sitä tuhlaamaan !
Mikset anna niitä eläessä niin tiedät että ne ovat menneet sille joka halusit, ei tarvitse sen kummpia papereita mihinkään!
Asunnot ja mökit voit myydä eläessäsi ja pitää käyttöoikeuden niinkauan kuin elät tai niinkauan kuin tarvitset. Rahaa voi antaa 3999e ilman lahjaveroa. Miksi jakaa verokarhulle ennemmän kuin on tarvetta?
Siksipä ajattelinkin tuota säätiötä että välttyisin verosta. Tai minun perinnöstäni hyötyjät säästyisivät. Ja en halua tukea ketään tiettyä henkilöä. Jos minulla olisi esim. kummilapsi niin testamenttaisin hänelle varmaan kaiken.
Sitten tiedän että esim. mökkiä ei voi "kolhoosi" ylläpitää, se pitäisi lahjoittaa yhdelle tai määrätä että se jälkeeni myydään ja rahat jaetaan. Ajatukseni on siis ollut tukea nuoria elämänsä alkupoluilla vuokraamalla nimeäni kantavan säätiön omistamia kahta tai kolmea asuntoa. Lähinnä Helsingistä ja Tampereelta yliopisto-opiskelijoille kelan maksaman asuntotuen ylämäärän mukaiseen hintaan jolloin voisi saada maksimi asuntotuen, eli maksettavaa jäisi vain omavastuu osuus. Jolloin opiskelija saisi asua edullisesti, huomattavasti alle markkinahintojen olevassa asunnossa.
No juu kehittelen ideaa eteenpäin.
jo valmiina oleville säätiöille. Kyllä ne varmasti tulevat sitenkin hoidettua niin kuin testamentissa on määrätty.
Tuossa pari valmista säätiötä ja molemmilla on asuntotarjontaa omille ylioppilailleen.
http://www.hys.net/saatio
http://www.yritysopas.com/tiedot/Helsinki/Savolaisten_Ylioppilaiden_Saatio.html
tutkia jos jokin toimiva säätiö ottaisi testamentini hoitaakseen. Kiitos.
säätiöitä, järjestöjä ym jotka ottavat testamenttilahjoituksia vastaan ilomielin.
Hiljattain kuoli eräs kaukainen tuttu, saman kylän yksinäinen mies, eikä hän ollut vielä vanha. Lähellä olevat arvelevat, että mahtoiko ehtiä tehdä testamenttia, sillä lähisukulaisia ei ole.
Sääli, jos omaisuus menee valtiolle. Testamentti kannattaa tehdä nuorena( niin kuin mm Usa:sa..)sillä koskaan kukaan ei tiedä elinpäiviään. Voi jäädä auton alle tms vaikka huomenna tai sairastua vakavasti ja menehtyä muutaman päivän sisään.