Olen 41 v,naimisissa sekä kahden teinilapsen äiti! Luulin pitkään olevani täysin hetero kunnes jotain täysin odottamtonta tapahtui! Monivuotinen tuttavani oli menettänyt isänsä ja purkasi sydäntään minulle! Lohdutin häntä koskettamalla ja sillä hetkellä tunsin sykähdyksen itsessäni! Suutelin häntä spontaanisesti ja hän vastasi minulle! Meni muutama päivä kun mietin mitä tein! Viikkoa myöhemmin soitin hänelle ja selviteltiin asia! Lopuksi rakastelimme ja se oli ensimmäinen fyysinen suhde naisen kanssa! Olen rakastunut tähän ihmiseen ja haluaisin olla hänen kanssaan niin paljon kun vain voin! Minulla on vain ongelma se että en ole asiasta puhunut niin miehelleni kun lapsillenikaan eli kummatkaan ei tiedä seksuaalista suuntautumistani! Miten kertoisin asian niin etteivät lapseni suuttuisivat minulle sillä haluaisin avioeron ollakseni rakastamani ihmisen lähellä! Onko kenelläkään saman tyyppisiä kokemuksia asista? Vastauksista etukäteen kiittäen:)
miten kerron lesbudestani lapsilleni ja miehelleni
hilkka67
273041
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kokemusta on ja voin melkein sanoa että paluuta entiseen heteroelämään ei enää ole. Tunteet usein voittaa vaikka järki yrittää ensin vastustaa. Helppoa se ei tule olemaan, mutta kehoittaisin tekemään niin kuin sydämmessäsi tunnet oikeaksi. Et voi kuitenkaan loppujen lopuksi kieltää ja pettää omaa itseäsi, seksuaalinen suuntautuminen voi todellakin muuttua vielä nelikymppisenäkin. Lapset kyllä sopeutuvat asiaan ajan kanssa, vaikka saattavat avioerosta ja uudesta kumppanistasi alkuun järkyttyä.
on todella fiksuja ja ymmärtäväisiä.
Muistan, kun ex:mme kanssa mietimme miten kertoa 13-vuotiaalle pojalle et äidillä on suhde toiseen naiseen,minuun.
Takeltelun jälkeen poika oivalsi mistä on kysymys ja tokaisi "mitäs ihmeellistä tuo nyt sitten on" ja lähti kavereilleen.
Mainittakoon vielä, että ex:ni oli eronnut miehestään ja päättänyt vaihtaa miehet naisiin.
sulkemaan tunteensa sisälleen.Ehkä se poika kieltäytyi käsittelemästä asiaa ja pakeni pois kaverilleen!?
Mä huolestuisin jos teini ei puhu asiasta vaan näinkin tärkeen asian vaan toteaa ohimennen *Mitäs sitten..* En usko että teini-ikäinen käsittelee asian noin,ehkä pieni lapsi kymmenestä ikävuodesta alas päin ei osaa nähdä asiassa mitään kummallista.
pitää vaan ottaa ero.Ei sun tarvitse sille mitään selostella, senkuin lähdet nosteleen.
Riippuen lapsesi ijistä?Jos on kamalan nuoria , lapset näkee ja vaistoaa kuitenkin helposti missä mennään.Vanhemmille sitten selitetään että äiti tykkää tästä naapurin Ellistä ja on onnellinen hänen kanssaan.Äiti tykkää tytöistä.
Lapsilla on oikeus murjottaa tai vaikkapa paiskoo tavaroita sekä kokea vihantunteita mutta empä usko että näin käy jos pääset rauhallisesti ilman toisten läsnäoloa kertomaan .Lapset on yleensä tyytyväisiä jos he tietävät että äiti on onnellinen niin hekin ovat onnellisia.Todennäköisesti EVVK , SO? tai olankohautus, riippuu kuinka tunteellisia lapsesi ovat.
Tähän loppuun vielä korjailen rajua kommenttiani miehistä.Jos ja kun olet hyväää pataa miehesi kanssa ja et halua että muut naapurit ilmoittaa sun tulevalle exälle sun suuntautumistasi...tietenkin kerrot asiasta.Reaktiot voi sitten olla vihaa,ällötystä tai sitten ymmärrystä.Lapset voi olla viisaampi pitää erillään siitä palaverista koska he heijastavat vanhempiensa tunteita.
Kukin tietysti tyylillään ;) Zemppiä!
tutulta tarinalta. Olin muutaman vuoden nuorempi kuin sinä, kahden lapsen äiti. Minä tein ratkaisuni ja kerroin asiasta. Erosin, ja vanhempi lapsistani ei hyväksynyt asiaa laisinkaan, kuten ei ex-miehenikään. Eivätkä he ole hyväksyneet asiaa vuosienkaan päästä.
Nuorempi lapsi hyväksyy tilanteen ainakin nyt, katsotaan kuinka käy muutaman vuoden päästä.
Elämä on valintoja, ja minä valitsin näin. Minäkin elän vain kerran. Olkoon vaikka kuinka itsekästä.
Lapset on loppupeleissä pirun itsekkäitä (viittaan aiempiin viesteihin), joten ei kannata tuudittautua siihen, että nykyteinit ei ota tällaista niin helposti itseensä. Sillä itse nuorena ihmisenä voin sanoa, että tunnet yhden sun toisenlaisia ikäisiäni ja nuorempia, joista osalla on pää paikallaan, mutta osa saisi tuollaisessa tilanteessa raivarin. Pahimmassa tapauksessa miehesi tuntee itsensä nöyryytetyksi ja pitää sinua hulluna, kun vaihdan hänen vehkeensä naisen omiin. Ja melko varmasti hän tuntee itsensä petetyksi ja pettyneeksi, kun on tuhlannut niin monta vuotta elämästään lesboon. Lapsesi - jos ottavat asian huonosti - luultavasti tukeutuvat isäänsä ja ovat tämän puolella, syyttävät sinua, eivätkä välitä onnellisuudestasi, vaan omastaan. Kuten sanoin lapset ovat toisinaan itsekkäitä. Tosin taustalla saattaa olla pelko kiusatuksi tulemisesta, jolloin tämä on ymmärrettävää, mutta hoidettavissa.
Tässä taisi käydä niin, että en osannut neuvoa sinua oikein kaksisesti .. mutta kannattaa tosiaan puhua ensin miehelle ja erikseen lapsille ilman isää. Kannattaa viedä lapset esim. hoitoon luotettavalle taholle, keskustella tulevan eksäsi kanssa ja tämän jälkeen jättää hänet miettimään asioita ja kipaista lasten luokse ja jutella heille. Tämä saattaisi olla helpointa miehellesi, lapsille ja ennen kaikkea sinulle. Kuitenkin. Kaikki on niin tapauskohtaista, ettei tällaisessa asiassa kukaan osaa varmasti tehdä tai neuvoa toista täysin oikein. Tsemppiä.
kehumista, joten siltä pohjalta.
mun mielestä voit ihan hyvin kertoa ei sun lapset olis vihasii mitä tunteille mahtaa kyl ne ymmärtäis oothan sä sentää niiden äiti ja nykykansa on hyväksyväisempiä itse olen 12vuotias poika hesasta mä ainakin hyväksyisin:)
Suhdehan on ihan alussa vielä, joten elämänmuutoksia ehtii vielä itsekin sulatella, mutta miehelle tietysti pitää asiasta kertoa pikimmiten. Lasten kanssa ottaisin aikaa, heidän kannattaa varmasti ensin antaa sulatella vanhempien ero, ennen kuin ottaa heitä täysillä mukaan vanhempien uusiin suhteisiin. Epäilen, että lasten vastustus vanhempien uusia elämänkumppaneita kohtaan, sukupuolesta riippumatta, saatta usein johtua aikuisten liian nopeista käänteistä, ei lasten hyväksymiskapasiteetista! Lapsillehan tuossa tulee monta juttua kirkkaalta taivaalta, ero, muutto, uusi kumppani ja he ovat tosiaan vasta lapsia..
Olen myös samaa mieltä siitä, että tuossa saattaa olla liian monta asiaa lapsille kerralla sulatettavaksi. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon myös se, että lapset tarvitsevat vastauksia eron syistä, jotta he eivät alkaisi syyttämään itseään tai keksimään itse syitä. Itse en kuitenkaan sinun tilanteessasi välttämättä heti kerralla paukauttaisi lapsille, että eron syy on toinen nainen. Liian nopeasti kuvioihin tullut uusi kumppani voi olla lapsille todella vaikea hyväksyä. Vaikka omat vanhempani ovat eronneet ollessani jo parikymppinen, olen väistämättä ja tahtomattani verrannut vanhempieni uusia kumppaneita biologisiin vanhempiini. Ja siinä vertailussa uudet kumppanit eivät ole koskaan erottuneet edukseen.
Oletko aivan varma (ja naisystäväsi myös!) siitä, mitä tulevaisuudeltasi haluat? Oletteko keskustelleet naisesi kanssa konkreettisella tasolla siitä, että eroat miehestäsi, jonka jälkeen päädyt yksinhuoltajaksi tai miehesi saa lasten huoltajuuden ja sinusta tulee etävanhempi? Oletko ottanut huomioon, ettei ole suinkaan itsestäänselvää, että saisit lapset itsellesi? Oletteko keskustelleet siitä, millaista arki tulisi olemaan teidän perheessänne tai millainen ikävä sinulla tulisi lapsiasi, jolleivat he olisi luonasi? Oletteko valmiita tukemaan toisianne tällaisissa suurissa elämänmuutoksissa? Haluaako hän ylipäätään lapsia, tai onko hänellä mahdollisesti omia, jolloin teidän tulisi miettiä myös hänen tilannettaan? Tai ymmärtääkö hän joutuvansa väistämättä vanhemman rooliin myös itse? Oletteko keskustelleet hänen tilanteestaan ja siitä, mitä hän teidän suhteeltanne haluaa? Missä aiotte asua, oletteko valmiita muuttamaan yhteen? Miten käytännön asiat järjestyvät?
Mitä sitten jos miehesi suuttuu, kertoo "syntisi" lapsille oikopäätä, manipuloi heidät puolelleen ja heittää sinut pihalle kodistanne? Entä jos samaan soppaan sotkeutuvat yhteiset ystävät ja sukulaiset, jotka pitävät sinua petturina ja kieltäytyvät enää edes puhumasta sinulle? Kykenetkö kertomaan uudesta elämäntilanteestasi läheisillesi, työkavereillesi, harrastuskavereillesi?
Eräs miehen kanssa naimisissa ollut ystäväni ihastui aikoinaan naiseen. Hänen miehensä arvasi asian (ennen kuin hän ehti asiasta kertoa), ja ryhtyi oitis toimenpiteisiin. Keskusteluvaraa suhteen jatkumisesta ei ollut, vaikkei ystäväni ollut pettänyt miestään, ainoastaan ihastunut naiseen. Tuli ero, meni talo, lapset jaettiin toinen toiselle. Ja lopulta ihastuksen kohde ei edes vastannut ystäväni tunteisiin. Ystäväni ei kuitenkaan enää kestänyt tilannetta, vaan "joutui" muuttamaan kokonaan toiselle paikkakunnalle kaikkien tapahtumien seurauksena. Matka melko toimivasta parisuhteesta ja omistusasunnosta pieneen kerrostaloasuntoon yksinhuoltajasinkuksi oli pitkä.
Sinua en tahdo lannistaa, mutta hiukan rauhoitella. Olet selvästi vasta alkumetreillä ihastuksesi kanssa. Nyky-yhteiskunta ei aina toivota meitä tervetulleeksi eivätkä kaikki meistä ole riittävän rohkeita elämään siten, kuin sydämessään tuntevat. Kunnioitan rohkeuttasi, mutta älä anna ihastuksen viedä sokeasti.
koska nainen on havainnut että hän on rakastunut naiseen hänen pitää varautua ja olla varovainen ja ehkä malttaa ja pistää elämänsä pauselle? Mitä luulisit tapahtuvan jos tässäkin suhteessa mies olisi löytänyt uuden rakkaan? Mä vaan sanon että jos sitä alkaa ajattelemaan kaikki kauhun kautta ja olemaan tuhat varma että hän ja se nainen on nyt ikuisesti ja lapsetki joutuu valtoille, niin eihän se houkuta kuin olemaan suhteessa joka on perseestä.
Asioita on ihan varmasti pohdittu ja pitääkin, mutta ei kannata koittaa ennustaa tulevaa, siinä kukaan ei onnistu.
Maailmassa on paljon asioita jotka voi mennä väärin, mutta nekin kestää paremmin kun on se oikea ihminen rinnalla, joten mä sanon että anna palaa vain.
Lapset sopeutuu kyllä kun olet rehellinen ja avoin, ei lapset omaa ennakkoluuloja ellei heille niitä opeteta. Lapset ei ole syy siihen että ei saa olla onnellinen tai onnea tavoitella. Se on miesten luoma henkinen vankila kun sanotaan että lapset tuhoutuu jos äiti haluaa onnellisen elämän. Ilman miestä.
Vaikka menisi talot ja omaisuus, ne on vain materiaa, sitä saa aina. Minusta se ei ole hinta eikä mikään jos on onnellinen, onnellisuus on hintalaputon.
Mua ihmetyttää aina se että naiset haluaa sanoa naisille että odottakaa ja olkaa varovaisia. Ihan kuin sanoisi että elä vasta sitten kun lapset on muuttaneet pois kotoa.
Mitä tulee sun kokemukseen siitä että olet verrannut vanhempiesi uusia kumppaneita biologisiin, niin joo, mitäs mullistavaa siinä on? Onko se Kertomus tosielämästä, siitä että uusi isi ei voi viedä isin paikkaa?
Minä sanon, täysillä onnea kohti, jos se siltä tuntuu, asiat on mutkikkaita ja kaikki voi mennä perseelleen, mutta jos mitään ei uskalla niin mitään et saakkaan.
mitä on varmaan hyvä miettiä ennenkuin eroaa.
Muttako se ei mene ihan noin että otetaan se ns järki käteen kun tunteet on pelissä tai itsenäisyysprosessi menossa.
Lapsiahan sulta ei voi lesbouden takia viedä, yrittää kylläkin , mutta silloin yleensä sossutätit pistää isin pään syyniin että mikäs sulla on vähemmistöjä vastaan???Isin häviö on varma.
Kyllä äidin pitää osata ( kuin isäänkin) pitää puolensa ja mielummin sovussa erotaan ettei lapsia anneta 1 toiselle ja toinen toiselle.Naurettavaaa.Siskosten pitää saada elää yhdessä. Poikkeuksiakin tietysti on.Toiselle sopii viikonloppuisyys / äitiys tai että arki koetaan vuoroviikoin molemmilla.
Jos lasten manipulointia on ilmassa niin silloin pitää koittaa viheltää peli poikki ja istua saman pöydän ääreen ja pyrkiä lopettamaan toisen parjaaminen lasten kuullen.Mahdollista se kyllä on!!
samaa mieltä olen tuosta että ihan samantien loikkaaminen toiseen suhteeseen ( vaik olisikin niin voisi hillitä sen näyttämistä )ja asumaan yhteen, mies tai nainen ihan sama, tuo lapsille taatusti turvattomuuden tunnetta.Sekä se ettei lapsille kerrota mitään syytä miksi erotaan.Eikä heille kaikkea tarvitse kertoa... kerro vaikka että tulette paremmin toimeen kun ette ole saman katon alla yms..se nyt oli vaan yksi heitto, eihän kaikki välttämättä tule yhtään toimeen...noh
En todellakaan tahtonut lannistaa, vaikka sanoinkin asioita suoraan. Totta kun kuitenkin on, etteivät asiat ole välttämättä aivan yksinkertaisia, eikä niitä rakkauden huumassa aina osaa ajatella loppuun asti. Toisaalta, ehkä huuma tarjoaakin sopivasti suojaa arkielämälle - kenties emme aina uskaltaisi tehdä isoja ratkaisuja, jos ajattelisimme pelkästään järjellä. On myös rohkeutta antaa unelmien ja tunteiden viedä, ja niin sen pitää mielestäni ollakin. Kun pelissä on kuitenkin monta osapuolta, täytyy asioita katsoa myös laajemmasta näkökulmasta.
Lasten kannalta olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsille on parempi jos vanhemmat eroavat, jolleivat he aidosti rakasta toisiaan ja halua olla yhdessä. Lapset aistivat sellaisiakin asioita, joita he eivät näe ja kuule, ja havaitsevat varmasti, ovatko vanhemmat onnellisia. En todellakaan kannata kulissien ylläpitämistä, koska ne aiheuttavat usein pahoinvointia kaikille perheenjäsenille. Myös jätettävälle miehelle on parempi, että hän saa etsiä uuden puolison, joka rakastaa häntä aidosti ja haluaa olla nimenomaan hänen kanssaan.
Itselleni vanhempieni ero oli onnellinen tapahtuma, koska heidän yhdessäolonsa oli sietämätöntä. Uuden vanhemman ei toki tarvitse viedä biologisen paikkaa, mutta aina tässäkään suhteessa ei käy onnellisesti. Tiedän perheitä, joissa lapset rakastavat uutta vanhempaa enemmän kuin biologista, ja perheitä joissa uutta vanhempaa karsastetaan niin, että se on hajoittanut koko perheen lopullisesti koska lapset eivät enää suostu vierailemaan kyseisen vanhempansa luona. Kuten aina, elämässä on monta puolta ja mahdollisuuksia on monia. Aina kaikki ei suju niin kuin toivoisimme.
Lasten jakamisessa ei välttämättä ole kysymys siitä, että vanhemmat taistelisivat keskenään. Lapset voivat myös kokea, etteivät halua jättää kumpaakaan vanhempaa yksin ja valita toinen toisen vanhemman pelkästä myötätunnosta. Lasten solidaarisuus vanhempia kohtaan voi myös olla loputonta.
Oma äitini löysi uuden miehen pian eron jälkeen. Tästä hän sai sukulaisten vihat päälleen, koska sukulaisten mielestä ratkaisu ei ollut oikea äidilleni eikä meille lapsille. Itse en kuitenkaan tuominnut äitiäni, sillä tiesin perheemme tilanteen ja sen, etteivät vanhempani olleet olleet onnellisia vuosikausiin. Varsinaisen eron tapahtuessa eroprosessi oli jo käyty.
En kertonut ex-miehelleni sen kummemmin uudesta rakkaudesta, pistin avioeron vireille, etsin asunnon ja muutin teinipojan kera pois (poika halusi äidin matkaan). Kerroin pojalleni asuntoja katsellessamme että meille voi muuttaa hamassa tulevaisuudessa kolmaskin henkilö, mutta minun ja hänen suhteensa ei muutu. Myöhemmin kerroin tyttöystäväni ja minun suhteesta, johon teini vain että hän on arvannut. Siihen mennessä olivat tavanneet jo muutamia kertoja ja hiukan tottuneet toisiinsa.
Tämä ei tietenkään tapahtunut hetkessä, meni pari vuotta ennen kuin uusi perhe oli koossa.
En halunnut kertoa ex-miehelleni, koska tiesin että hän olisi hankaloittanut avioeroa ja elämäämme jälkeenpäin. Nyt häntä ei enää voisi vähemmän kiinnostaa.
Nyt rouva kyllä käyttää toisen hädänalaista tilaa hyväkseen. Tuttavasi siis menetti isänsä? Onko tuttavasi lesbo?
Hyvä rouva ette myöskään mainitse miten paljon tästä tapahtumasarjasta on aikaa. Oletteko ehtineet miettiä mitä teille todella on tapahtunut tai tapahtumassa?
Ette välttämättä ole lesbo. Voitte olla mitä todennäköisemmin bi. Tarinanne vaikuttaa niin uskomattomalta että kehottaisin kääntymään terapeutin puoleen.
Minä olen lesbo syntymästä asti, enkä haluaisi seurustella hurmosherännäisen kanssa, jonka identiteetistä ei ole mitään takeita. Älkää käyttäkö ystävättärenne hädänalaista tilaa hyväksenne, lupaattehan sen, hyvä rouva.
Lisäksi. Lapsenne ovat jo teini-iässä. Älkää heistä huolestuko, huolestukaa itsestänne ja ystävättärestänne. Lapsillanne on tulevaisuus edessä, mutta teillä on menneisyys takana.
kommenttisi olivat varsin jyrkkiä. Olen itse myöhäisherännäinen ja jos pitää luokitella syntymälesbokin olisin voinut olla elämä vain kuljettaa meitä monien mutkien kautta tajuamaan elämää laajemmin.
Se kuka arvostelee noin kovin sanoin toisien tekoja voi kertoa omista teoistaan niin arvostelemme ne!.
Ei tuntunut minustakaan mukavalle kun täällä aloin kirjoitella ja pohtia minuuttani anonyymisti ja miettiä jotain muuta missä olin elänyt.
kaikki ei todellakaan ole yksinkertaista, ja jätä tuo arvosteleva asenne pois seuraavan kerran. Olemme mitä olemme ja muutumme kuka mitenkin.
Kuten kirjoitin - meillä kaikilla aikuisilla on menneisyys takanamme, vain lapsilla on pelkkä tulevaisuus edessäpäin.
Elämänkokemus opettaa, virheistään oppii, mutta jo otsikko kertoo paljon: miten kerron lepsoudesta miehelle ja lapsille ... mikä lesbo sellainen on?
sä teet lapsia tähän maailmaan ja olet velvoitettu hoitaa niitä aikuiseksi asti. omat tunteensa ja asiansa voi heittää siksi aikaa mihin haluaa. "kyllä lapset sopeutuu" on just typerintä mitä voi sanoa, ja sen tekee vain eritäin itseäs ihminen ja samalla hakee oikeutusta teolleen.
kyllä on itsekästä porukkaa tässäkin keskustelussa. menkä itseenne ja ajatelkaa jos jompikumpi vanhemmistanne tekis samoin.
mieti todella tarkkaan mitä teet!!
Asiallista asiaa vanhemman vastuusta. Teini-iässä lapset on herkimmillään ja rajut elämäntapamuutokset voivat traumatisoida heidät. Lesbous sinänsä on ok, mutta elämäntapamuutos voi vaikuttaa negatiivisesti ympäristöön.
ei kuulu lapsille pätkääkään eikä huonossa liitossa ole koskaan syytä pysyä ns lasten takia. Kerrot asiat kuten me ovat ja siitä vaan eroa hakemaan, teinit päättävät kumman kanssa haluavat elää. Onnea matkaan.
Luultavasti elämäntapa ei muutu mihinkään, vaikka vanhemmat eroaisivatkin ja toiselle tai molemmille tulisi uusi elämänkumppani. Myöskään elämänkumppanin sukupuoli ei muuta elämäntapaa. Ero muuttaa elinympäristöä, mutta sellaiseen sopeutuu helpommin kuin täydelliseen elämäntapamuutokseen. Eroperheitä on paljon, eivätkä kaikki niissä kasvavat lapset ole ihan hajalla. Kyse on siitä, miten aikuisesti aikuiset osaavat suhtautua asioihin.
paljon, joten pari lisää ei tilastoja heiluta.
mitä logiikkaa!! Olethan niin itsekäs ettet hanki lapsia ainakaan 25 vuoteen. Äidit ja isit tunteettomia kasvatuskoneita, niinkö se menee???
Ei ero traumatisoi, jos asia osataan hoitaa aikuismaisesti ja lasta(kin) kunnioittaen. Järkytys se aina on, mutta suurempi trauma jää, jos aikuisiällä vasta tajuaa kasvaneensa kodissa, jossa vanhemmat eivät olleet onnellisia.
Kaksi (tai yksikin) tyytyväistä ja onnellista vanhempaa erikseen on ehdottomasti hedelmällisempi kasvualusta kuin kaksi riitaista/ masentunutta/ pettynyttä... jne vanhempaa saman katon alla. Vanhempien mieliala vaikuttaa suoraan lapsiin, maalaisjärjellä tavoitettava asia minusta!
Se, miten homman eli eron hoitaa vaatii aikuista sujuttelua, mutta on ehdottomasti kannatettavampaa kuin kärvistely.
herätä??
kun pahvi viedään pahvinkeräykseen, niin se herää uuteen elämään käsittelyn jälkeen vaikka kananmuna kennona:)