miten

että sijaisvanhemmat voi milloin tahansa halutessaan lähteä lomailemaan ja jättää huosta lapset vieraan hoitoon, kun normaali vanhemmat tekis saman niin jopa olis varmaan lapset loman aikana huostattu.
371723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Eli jos "normaali"vanhemmat matkustavat lastensa kanssa niin lapset huostataan? Kuulostaa kyllä oudolta.

Äänestä
  • eli jos ja kun et ymmärrä kirjoitettua tekstiä niin älä kommentoi. kiitos!

    Äänestä

  • ---------------- kirjoitti:

    eli jos ja kun et ymmärrä kirjoitettua tekstiä niin älä kommentoi. kiitos!

    Mitä eroa sillä on kun sijaisvanhemmat jättävät "huosta lapset" "vieraan hoitoon" tai kun biologiset vanhemmat tekevät saman? Miksi sijaisvanhempia syyllistetään asioista joihin ei ole mitään aihetta?
    Täällä puhuttiin pieni aika sitten lomista, joihin myös sijaisvanhemmat(-perheet) ovat oikeutettuja.
    Mielestäni on erittäin tärkeää, että sijaisperhe huomioi välillä niitä biologisiakin lapsia vaikka sitten bioperheen yhteisellä lomalla. Uskon, että joka sijaisperheessä myös sijoitetut pääsevät välillä lomille mukaan, mutta joskus on oikeus mennä myös bioperheen kesken.
    Saati sitten jos puhutaan sijaisvanhempien LOMASTA niin se onkin eri tarina. Siitä voit lukea lisää siitä aiemmasta ketjusta.

    Äänestä

  • kysyä? kirjoitti:

    meillä ei näiden yhdeksän vuoden aikana ole pidetty yhtään lakisääteistä 12 päivän lomaa sijaislapsista.
    Reissuissa ollaan aina oltu yhdessa (kotimaan reissuja) tai käyty lyhyellä rentoutumisella, kun sijoitetut ovat olleet vanhemmallaan.

    Tänä kesänä on tarkoitus mennä omien lasten kanssa lomailemaan ja sen ajan sijoitetut ovat omalla vanhemmallaan ja se sopii meille kaikille mainiosti.

    Ja jos sijoitetuilla lapsilla on tuttu ja turvallinen varahoitopaikka sijareiden loman ajaksi, hyvähän se on, kaikki lapset kun eivät voi mennä biokotiinsa siksi aikaa.

    Kyllä meillä on oikeus huomioida omiakin lapsiamme.

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    perhe lomailee yhdessä koko perheen voimin niin miksi joillekkin sijareille pitää antaa kahdenkeskistä loma aikaa.sijarin työhän on kutsumus työtä? vai onko? onko sittenkin raha syynä sijaisvanhemmuuteen? omassa lapsuudessani isä ja äiti teki töitä ja isovanhemmat hoiti lapsia kun asuttiin samassa oktalossa, vanhempien tultua töistä äiti teki ruoat syötti lapset siivos kodin ja laitto lapset nukkumaan ja meni itse että jaksoi herätä aamulla laittamaan lapset kouluun ja itse menemään töihin, päivästä toiseen sama homma, ja silti kun kesäloma alkoi niin perhe pakattiin samaan "lomakyytiin". eli sijarit jos olette työssänne kutsumuksesta niin älkää narisko 12 päivän lomistanne vaan hoitakaa perheenne niinkuin biotkin joutuu/saa hoitaa.

    Äänestä

  • kerran normi kirjoitti:

    Monet ihmiset ovat kutsumustyössä. Opettajistakin sellaista olen kuullut sanottavan. Miten se estää loman vieton?

    Käytkö sinä töissä mutta jätät lomat viettämättä? Onneksi olkoon.

    Aloituksesta. Toivottavasti kukaan biovanhemmista ei jätä lasta vieraan hoitoon ja lähde lomalle. Sijaisvanhemmat (tai toivottavasti kunta) voi järjestää sijoitetuille lapsille hoitajan tai hoitopaikan, mutta se ei voi olla "vieras" vaan kunnan hyväksymä ja lapsille tuttu. Meillä tuli joskus tuttu hoitaja (yleensä joku sukulaisista) kotiin, kun kävimme itse pikkureissuilla. Ja ovat omat biologisetkin lapset olleet hoidossa, kun me molemmat vanhemmat olimme matkalla samaan aikaan. Tutussa paikassa.

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    vaan työpäivän jälkeen menee kotiinsa omien lasten luo ja vie kesälomallaan kaikki kotonaan asuvat lapsensa mukanaan lomamatkalle. ja kyllä on kunnalla ja sossulla ihme valtaa jos saavat määrätä kuka kelpaa lapsia hoitamaan ja kuka ei. eikös siinä rikota ihmisten itsemääräämis oikeutta jo urakalla.

    Äänestä

  • se opettajakin kirjoitti:

    Mitä ihmeen itsemääräämisoikeutta? Tässä on kyse sijaishuollosta, hoidosta, joka korvaa hoitamiseen kykenemättömien vanhempien hoidon. Alunperinkin sossut määräävät kuka lasten sijaishoitaja on, mikä lomahoitajan määräämisessä niin ihmeellistä on?

    Opettaja ottaa omat lapsensa mukanaan kesälomalle. Sijaisvanhempi tekee saman, mikä tässä on erona? Kirjoitan tämän niiden sijaisvanhempien puolesta, jotka haluavat lähteä lomalle (sille lakisääteiselle huikealle 12 päivän vuosilomalle) omien biologisten lastensa kanssa. Kaikki eivät halua tai voi ottaa hoitolapsia mukaan ja se heille suotakoon. Mieti itse omalla tahollasi haluaisitko ottaa mukaan periaatteessa vieraita lapsia (joita joidenkin käsitysten mukaan ei rakastaa kuin omiaan, mutta mukaan lomalle kyllä pitäisi ottaa).

    Meillä kaikki lapset (omat ja hoitolapset) ovat olleet lomilla mukana koti- ja ulkomailla, se on ollut minun valintani, toiset tekevät omalla tavallaan.

    et näytä tajuavan että jos on sijariks ruvennu niin ne lapset on käytännössä omia niinkauan kun sossu tai oikeus toisin määrää ja silloin ei lapsista lomia pidellä, eihän normi perheetkään niin tee. sijarina oleminen ei ole työtä se on sitoutumista kutsumukseen!!! ymmärrätkö???

    Äänestä

  • se opettajakin kirjoitti:

    vaan työpäivän jälkeen menee kotiinsa omien lasten luo ja vie kesälomallaan kaikki kotonaan asuvat lapsensa mukanaan lomamatkalle. ja kyllä on kunnalla ja sossulla ihme valtaa jos saavat määrätä kuka kelpaa lapsia hoitamaan ja kuka ei. eikös siinä rikota ihmisten itsemääräämis oikeutta jo urakalla.

    kutsumusammatissa, pitää siis viedä koko luokka mukaansa sinne lomalle?

    Äänestä

  • se vaan kirjoitti:

    et näytä tajuavan että jos on sijariks ruvennu niin ne lapset on käytännössä omia niinkauan kun sossu tai oikeus toisin määrää ja silloin ei lapsista lomia pidellä, eihän normi perheetkään niin tee. sijarina oleminen ei ole työtä se on sitoutumista kutsumukseen!!! ymmärrätkö???

    Käytännössä omia. Okei.

    Juu, kyllä meidän sijoitetut ovat aina kulkeneet mukana kaikilla matkoilla. Siinä mielessä _minä_ olen samaa mieltä.

    Mutta jos joku sijari haluaa lähteä lomalle vain omien lastensa kanssa, niin minusta se hänelle pitäisi suoda. Lapsethan voisivat olla vaikka biologisen perheensä ja sukunsa luona sen aikaa, eikös.

    Tästähän on erilaisia koulukuntia. Jotkut sanovat, että sijoitetuja lapsia ei saa pitää kuin omina, toisen lapsia ei saa omia. Jonkun mielestä sijarina toimiminen on työtä, vaikkapa verottajan, joka haluaa osansa palkkiosta, sijarityöstä kertyy myös lomapäiviä, joten työn tunnusmerkkejä on aika paljon.

    Normiperhe, mikä se on? Kaksi lasta ja vanhemmat? Sijaisperhe ei ole, kaikesta huolimatta, minusta ihan normiperhe.

    Äänestä

  • kerran normi kirjoitti:

    perhe lomailee yhdessä koko perheen voimin niin miksi joillekkin sijareille pitää antaa kahdenkeskistä loma aikaa.sijarin työhän on kutsumus työtä? vai onko? onko sittenkin raha syynä sijaisvanhemmuuteen? omassa lapsuudessani isä ja äiti teki töitä ja isovanhemmat hoiti lapsia kun asuttiin samassa oktalossa, vanhempien tultua töistä äiti teki ruoat syötti lapset siivos kodin ja laitto lapset nukkumaan ja meni itse että jaksoi herätä aamulla laittamaan lapset kouluun ja itse menemään töihin, päivästä toiseen sama homma, ja silti kun kesäloma alkoi niin perhe pakattiin samaan "lomakyytiin". eli sijarit jos olette työssänne kutsumuksesta niin älkää narisko 12 päivän lomistanne vaan hoitakaa perheenne niinkuin biotkin joutuu/saa hoitaa.

    meillä sijoitetut menevät OMALLE VANHEMMALLEEN meidän loman ajaksi, mitäs valittamista siitä löydät?

    Äänestä

  • se vaan kirjoitti:

    et näytä tajuavan että jos on sijariks ruvennu niin ne lapset on käytännössä omia niinkauan kun sossu tai oikeus toisin määrää ja silloin ei lapsista lomia pidellä, eihän normi perheetkään niin tee. sijarina oleminen ei ole työtä se on sitoutumista kutsumukseen!!! ymmärrätkö???

    eihän ne voi olla omia kun niitä ei saa omia!!!

    Äänestä

  • joka on kirjoitti:

    kutsumusammatissa, pitää siis viedä koko luokka mukaansa sinne lomalle?

    ja vanhainkodissa työskentelevät kuskaavat koko vanhuspoppoon etelän aurinkoon nauttimaan.

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    meillä sijoitetut menevät OMALLE VANHEMMALLEEN meidän loman ajaksi, mitäs valittamista siitä löydät?

    ei osu kohdalleen?

    Äänestä

  • jos lomat kirjoitti:

    ei osu kohdalleen?

    kun ne on kaikessa yhteisymmärryksessä (jos et tiedä mitä sana tarkoittaa, katso sanakirjasta) sovittu jo aikoja sitten ja varmistettu, että sopii kaikille.

    Mitä seuraavaksi?

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    kun ne on kaikessa yhteisymmärryksessä (jos et tiedä mitä sana tarkoittaa, katso sanakirjasta) sovittu jo aikoja sitten ja varmistettu, että sopii kaikille.

    Mitä seuraavaksi?

    sanonnan että jos sattuu yllättävä este, koska tässä maailmassa voi sattua mitä/missä/kelle tahansa. mitäs sitten teet?

    Äänestä

  • myös kuullut kirjoitti:

    sanonnan että jos sattuu yllättävä este, koska tässä maailmassa voi sattua mitä/missä/kelle tahansa. mitäs sitten teet?

    se on sitten sen ajan murhe.

    Yhtä lailla voin kohta lähteä ulos, liukastua ja lyödä pääni, kallo murtuu, menen koomaan loppuvuodeksi.

    Loma pilalla meiltä ja lapsilta, tyytyväinen?

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    se on sitten sen ajan murhe.

    Yhtä lailla voin kohta lähteä ulos, liukastua ja lyödä pääni, kallo murtuu, menen koomaan loppuvuodeksi.

    Loma pilalla meiltä ja lapsilta, tyytyväinen?

    jos bioille tulee yllättävä este ja lomat oli suunniteltu etukäteen yhteen sopiviksi, mitä silloin teet?
    jos sinä liukastuisit ja löisit pääsi koomaan niin juhlat kyllä olis ensimmäisenä bioilla kenen lapset sulla olisi.

    Äänestä

  • vaan mitä kirjoitti:

    jos bioille tulee yllättävä este ja lomat oli suunniteltu etukäteen yhteen sopiviksi, mitä silloin teet?
    jos sinä liukastuisit ja löisit pääsi koomaan niin juhlat kyllä olis ensimmäisenä bioilla kenen lapset sulla olisi.

    sain äitienpäivänä kukkia biovanhemmalta, hän arvostaa minun tekemääni työtä hänen lastensa vuoksi ja muulla ei ole väliä.
    Ei edes sinun ala-arvoisella kirjoituksellasi.

    Ja ihan sinun kiusaksesi, hänen työnsä on sellaista, että vapaata pystyy järjestämään.

    Toinen bio ei ole vuosiin ollut töissä ja hänellä on ikuinen loma.Eikä ole kykeneväinen lapsia ottamaan.

    Seuraavaksi varmaan toivot, että joku meistä kuolisi ja loma pitäisi sen takia perua.
    Sopii kuvaan, minkä olen luonteestasi jo saanut.

    aivoilla olet sijari (vaikka ei niillä kyllä aivoja olekkaan)kun et edes osaa vastata yksinkertaiseen kysymykseen? entä jos bioille tulee este eikä sovittu lomailu onnistu, mitä teet?

    Äänestä

  • kovasti millä kirjoitti:

    aivoilla olet sijari (vaikka ei niillä kyllä aivoja olekkaan)kun et edes osaa vastata yksinkertaiseen kysymykseen? entä jos bioille tulee este eikä sovittu lomailu onnistu, mitä teet?

    yritän yksinkertaisilla sijariaivoillani vääntää rautalangasta: lapset menisivät kummeilleen, hekin sattuvat olemaan meidän kanssamme väleissä, ovat meillä käyneet kylässä ja kotilomilla lapset käyvät kylässä heidän luonaan.

    Sekin on otettu huomioon, että mahdollisesti heille pääsisivät ja jos se ei onnistuisi, muita lähisukulaisia lapsilla on myös.

    Mitä keksit seuraavaksi?

    oikein työntämällä työnnät lapset pois, väkisin vaikka sukulaisten luo lomailemaan, joilla voi olla jo muita suunnitelmia, jotka menee piloille sen takia ettet voi sietää luoksesi sijoitettuja lapsia ja pitää niitä niinkuin omia ja ottaa niitä mukaasi pilaamaan omaa lomaasi.
    millä ihmeellä tommoinen omahyväinen paska voi olla päässyt sijariksi? ai niin mutta sehän onkin sijariksi pääsyn ainoa vaatimus, olla omahyväinen paskahousu!!

    Äänestä

  • että näköjään kirjoitti:

    ketjua lukea, mutta kysyn sinulta, että mikä se sellainen loma on, mihin otetaan "työt" mukaan.
    Loma tarkoittaa sitä, että sinä aikana on vapaana siitä työstä. ,itsä on lomalla.
    Eli jos sijari on lomalla, tarkoittaa se, ettei sinä aikana tarvi huolehtia mitenkään omista sijoitetuistaan.
    Omista lapsista ei voi saada palkallista lomaa, kuten työnään hoidettavista sijoitetuista.

    Äänestä

ei sinulta eikä minulta eikä muiltakaan kukaan lapsia pois hae vaikka lapset(olivat he sitten biolapsia tai huostaanotettuja sijaislapsia) vanhempien yhteisen kahdenkeskisen loman olisivat kolmannen tahon hoidossa. Meillä sijaisvanhempien lomittajiksi ovat kelvanneet mummit, enot ja tädit. täkeintä on, että lapset tuntevat lomahoitajan ja lomahoitaja tietää mihin on tulossa. korvaus lomapäiviltä on huikeat 7 euroa, joten ei lomittaja rikastu. mitä pahaa on mummolomissa?

Äänestä
  • teette lomahoitajan kanssa. Jos vaikka eno käyttää lapsia hyväkseen kun olette lomallanne. Teettekö mitään virallisia papereita yleensäkään. Ja maksatteko enolle palkkaa vai miten korvaus hoidetaan. Ei kai sentään puolukoissa.

    Äänestä

  • perhetyöntekijä oli sitä mieltä että lapseni olivat kesäloman aikaan paljon mummolassa kun siellä oli lääniä touhuta.. niin että ei se oikein ole vaan lasten pitäisi saada olla kaupungissa viettämässä kesälomaansa....ja niin sossukin yhtyi sitten tähän perhetyöntekijän viisauteen.... uskomatonta mutta totta... lapset tosin viihtyivät kesäsin mummolassa kun pääsi uimaan,soutelemaan,onkimaan,ym. kaikkea kivaa mitä kaupungilla ei onnistunut tekemään kesäisin... Ja sitten kun lapset sijoitettiin sijaisperheelle niin rajoitti sijaisperhe lasteni menemästä välin mummun luo kesäsin...

    En vain jaksa ymmärtää mikä nyt mummolassa oli nyt niin kauheeta..etteivät saaneet siellä kesäisin aikaansa viettää kun nauttivat..mummolassa olostaan? Ja nykyään mummu ei näe lapsenlapsiaan kuin hyvässä lykyssä 2-3 kertaa vuodessa... viikonloppu tapaamiset kun ovat niin lyhyitä että lapset nyt mielluummin viettävät sen ajan kotona...ja sama juttu kesäisinkin...vaikka tuolloin loma on n.yhden viikon mittainen.... Näin ne sossut ovat saaneet sukulais yhdeyden hajoitettua...

    Äänestä

  • paperit kirjoitti:

    teette lomahoitajan kanssa. Jos vaikka eno käyttää lapsia hyväkseen kun olette lomallanne. Teettekö mitään virallisia papereita yleensäkään. Ja maksatteko enolle palkkaa vai miten korvaus hoidetaan. Ei kai sentään puolukoissa.

    jokunen sata viestiä taaksepäin, joku kyseli toimisiko vapailta markkinoilta itse pyydystetty tukiperhe. Silloin kirjoitin, että olisi hyvä tuntea tarjokkaan taustat ettei asialla ole mikään pedofiili.

    Silloin minut tyrmättiin vainoharhaiseksi epäilijäksi.

    kaikki on toki aina mahdollista suuntaan jos toiseen, mutta kyllä minä luotan tuntemaani enoon enemmän kuin täysin tuntemattomaan kaupan ilmoitustaululta bongattuun hoitajaan.

    miksi sukulaiselle pitäisi maksaa? maksatko sinä kun lapsesi vierailevat sukulaisissa lomaillen?

    kaupunki maksaa sijaisvanhemman lomarahaa 7 euroa/pv kuten kirjoitin. se siis on enolle korvausta, eikö niin?

    Äänestä

  • Horse66 kirjoitti:

    perhetyöntekijä oli sitä mieltä että lapseni olivat kesäloman aikaan paljon mummolassa kun siellä oli lääniä touhuta.. niin että ei se oikein ole vaan lasten pitäisi saada olla kaupungissa viettämässä kesälomaansa....ja niin sossukin yhtyi sitten tähän perhetyöntekijän viisauteen.... uskomatonta mutta totta... lapset tosin viihtyivät kesäsin mummolassa kun pääsi uimaan,soutelemaan,onkimaan,ym. kaikkea kivaa mitä kaupungilla ei onnistunut tekemään kesäisin... Ja sitten kun lapset sijoitettiin sijaisperheelle niin rajoitti sijaisperhe lasteni menemästä välin mummun luo kesäsin...

    En vain jaksa ymmärtää mikä nyt mummolassa oli nyt niin kauheeta..etteivät saaneet siellä kesäisin aikaansa viettää kun nauttivat..mummolassa olostaan? Ja nykyään mummu ei näe lapsenlapsiaan kuin hyvässä lykyssä 2-3 kertaa vuodessa... viikonloppu tapaamiset kun ovat niin lyhyitä että lapset nyt mielluummin viettävät sen ajan kotona...ja sama juttu kesäisinkin...vaikka tuolloin loma on n.yhden viikon mittainen.... Näin ne sossut ovat saaneet sukulais yhdeyden hajoitettua...

    vihastuttaa, kun ajattelen tota teidän tilannetta ja sossun "viisautta" taas.
    Tuli heti mieleen tämä oma isovanhemmuuteni ja omat lapsenlapseni.
    Hitto, jos joku sossu rupeis rajottelemaan meidän tapaamisia.
    Todella väärin, niin mummoa, kuin lapsiakin kohtaan.
    Lasten pitäisi ehdottomasti päästä oman mummonsa luo, missä saavat tuntea todellista rakkautta ja välittämistä omien taholta.
    Se on niiin tärkeetä.
    Vaikka sijarit ja heidän sukulaisensa välittäisivät kuinka paljon, ei se ikinä ole sama, kuin omat sukulaiset ja etenkin isovanhemmat.
    En ymmärrä miksi rajotetaan tapaamisia, kun niin harvalla sijoitetulla on edes mahdollisuus tuollaiseen rakastavaan mummolaan.
    Meidän viidestä lapsesta oli vain yhdellä ja sekin oli vähän kyseenalaista.

    Äänestä

  • kuka se nyt on vainoharhainen? kirjoitti:

    jokunen sata viestiä taaksepäin, joku kyseli toimisiko vapailta markkinoilta itse pyydystetty tukiperhe. Silloin kirjoitin, että olisi hyvä tuntea tarjokkaan taustat ettei asialla ole mikään pedofiili.

    Silloin minut tyrmättiin vainoharhaiseksi epäilijäksi.

    kaikki on toki aina mahdollista suuntaan jos toiseen, mutta kyllä minä luotan tuntemaani enoon enemmän kuin täysin tuntemattomaan kaupan ilmoitustaululta bongattuun hoitajaan.

    miksi sukulaiselle pitäisi maksaa? maksatko sinä kun lapsesi vierailevat sukulaisissa lomaillen?

    kaupunki maksaa sijaisvanhemman lomarahaa 7 euroa/pv kuten kirjoitin. se siis on enolle korvausta, eikö niin?

    joten sotket kirjoittajat. En luota enoonkaan niin paljon, että jättäisin sijoituslapset hänen hoteilleen, enkä kaupan ilmoitustaululta menisi hakemaan lomittajaa.
    Maksoin mummolle ruokarahaa eli kulukorvausta kun lapseni olivat hänen hoidossaan. Vaikka mummo itse oli pyytänyt tuomaan lapsia. Kyse omista lapsistani, ei palkkatulosta.

    Seitsemän euron korvaus on enolle tuloa. Maksatko sosiaalikulut verottajalle? Vai annatko sijoitetuille mallin, että lakia saa rikkoa?

    Äänestä

  • mitään tukiperhettä kirjoitti:

    maksoitko itse verot ja eläkemaksut mummon ruokarahoista? ihan sama asia.

    minähän kirjoitin, että miksi enolle pitäisi mitään mksaa? minä en maksa en nyt enkä tulevaisuudessa. sukulaisapuun tulee saada luottaa.

    ja tukiperheasiassa oli kyse siitä, että sinä jo epäilet heti perheenjäsentä sairaasta toiminnasta ja minä taas epäilin siinä tukiperhehaukukeskustelussa ventovieraita mahdollisesti sairaiksi henkilöiksi. ja sain haukut epäluuloisuudesta.

    Äänestä

ja milloin on loma-aika, niin sijarit kuin ns. biotkin ja voi ottaa lapset mukaan tai jättää joko vanhemmillen tai sovittuun esim. sijareille tai lomakotiin tai mihin vain!
Kuka sen estää, ei kukaan, ja jos lapset ovat sijareilla ja ei vanhemmat pysty hoitamamaan heitä on niin monta vaihtoehtoa ellei ne lapset ole mukana!

Mm. me olimme lomalle Baltian maissa ja meillä olivat teidän sijaislapsenne mukana lomalla, loma oli aivan mahtava lapsien mielestä, kortit meni äiskälle ja sossuille!

Itse "lomailimme" vain aina kun oli koulutuksia, ei muulloin, ei ollut aihetta, koska halusimme olla lastenne kanssa!

ELi mites te itse teitte silloin kun halusitte lomailla? Mihin lapsenne veitte tai jätitte??

Kait toki teilläi olisi ollut mahdollisuus viedä lapsenne esim. sukulaisiin/tuttuille, koska rahaa olisi ollut....matkustaa????
Kummaa urputusta, olisitte pitäneet huolta aikanaan lapsistanne ettei tarvisi täällä valittaa...

Äänestä
  • En ymmärrä yhtään tuota aloitusta, vaikka bioäiti olenkin, meillä ei lasten kanssa ollut rahaa matkustella eikä ilman lapsiakaan, mutta en usko että sosku sen takia kenenkään lapsia huostaa ottaa, että vanhemmat lähtevät lomalle keräämään voimia.

    Äänestä

  • lomailla saa kirjoitti:

    En ymmärrä yhtään tuota aloitusta, vaikka bioäiti olenkin, meillä ei lasten kanssa ollut rahaa matkustella eikä ilman lapsiakaan, mutta en usko että sosku sen takia kenenkään lapsia huostaa ottaa, että vanhemmat lähtevät lomalle keräämään voimia.

    kuka ottaa lomalleen työt mukaansa?

    Mikä voidaan laskea lomaksi?
    On väärin, että sijarit puhuu lomamatkasta, jos heillä on "työt" mukana. Se on silloin työmatka.
    Tai perheen yhteinen matka, mutta ei sijareiden lomamatka.
    Ettekö tajua, et loma on lomaa varsinaisesta työstä??????

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    ylityökorvauksia, silloin kun työaika venyy yli 8 h. Eihän tästä ole mihinkään, että joku ihmisryhmä tekee työtä ilman palkkaa ja ylityökorvauksia 24h/vrk 7pv/vko jopa nukkuessaan.

    Äänestä

Minulla ja miehelläni on kaksi lasta. 5 ja 1 1/2 vuotiaat. Just varasimme KAHDENKESKISEN matkan Pariisiin. Lapset menevät isovanhemmilleen. Marraskuussa olimme KAHDENKESKISELLÄ viikonloppulomalla Pietarissa. Lapset olivat isovanhemmillaan. Ei ole vielä sosiaalitädit ovikelloa rimputelleet :D

Siskoni on sijaisvanhempi 2 lapselle. Kyllä hän ja hänen miehensä käyvät matkoilla kahdestaan. Normaaliperheissä toimitaan niin. Siis mikä ongelma?

Äänestä
  • ei kun lapset jonnekkin hoitoon tai hoitsu kotiin ja menoksi!

    Turhan tyhmää kyselyä ihmisten oloista!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

on mahdollista kirjoitti:

että sijaisvanhemmat voi milloin tahansa halutessaan lähteä lomailemaan ja jättää huosta lapset vieraan hoitoon, kun normaali vanhemmat tekis saman niin jopa olis varmaan lapset loman aikana huostattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu