sijarit

lähtee lomalle ulkomaille ryyppää ja rällää ja jättää lapset vieraan hoitoon, kun taas normi perheen vanhemmat jos tekis saman niin jo varmaan olis loman aikana pennut huostattu?
5246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ilman lapsiaan, jos heille on järjestetty hoito kunnolla siksi ajaksi.

Kun varmaan tarkoitat tuolla sijaripalstalla käytävää keskustelua, jossa perhe lähtee ulkomaille omien lastensa kanssa ja jättävät sijaislapset pois, pidän tätä erittäin pahana. Sijaislapset todella saavat tuntea olevansa syrjäytyneitä perheessä. Syrjäytyneitä he ilmeisesti ovat muutenkin ainakin tuossa perheessä.

Äänestä

Minä haluaisin lähteä lasten kanssa joskus vähän pidemmälle, mutta tuettua lomaa voi hakea joka toinen vuosi. Ja sitä vaan kotimaahan. No hyvä edes se. Mutta lomakeskuksissa ei juuri toimintaa lapsille ole. Eli sitä on itse keksittävä. Tänä kesänä en lasten kanssa lomalle pääse, koska viime vuonna olin. Vuoden päästä voin taas hakea. Hyvä niin. Mutta hieman korpeaa ne perhekodin ulkomaan matkat. Sinne kun pääsee perhekodin aikuisten omatkin lapset.

Äänestä
  • tuettuja lomia saa? (vaikka menee ohi aiheen)

    Emme ole päässeet ikinä sellaiselle, koska olen ollut töissä ja heidän mielestään hyvätuloinen. Nyt olen työtön ja meillä on sossulta lupa lähteä lomalle, jos sellaisen saa.

    Äänestä

  • miten noita kirjoitti:

    tuettuja lomia saa? (vaikka menee ohi aiheen)

    Emme ole päässeet ikinä sellaiselle, koska olen ollut töissä ja heidän mielestään hyvätuloinen. Nyt olen työtön ja meillä on sossulta lupa lähteä lomalle, jos sellaisen saa.

    töissä ja oli siellä muitakin töissä olevia paikalla. Tuetun loman tarve siis katsottiin yleensä perheen tuen tarpeesta käsin. Sossu perusteli sen sillä, että koska kunnassa ei muita tarvittuja tukia ollut tarjota, niin he halusivat korvata sen meille lomalla. Käsitin, että se ei ollut ihan kuntapäättäjien tarkoitus, että sossu siis vähän toimi annettujen ohjeiden vastaisesti, mutta nyt onkin kyse Hesan sellaisesta sossutoimistosta, jonka sossut ovat saaneet kiitosta tälläkin palstalla.

    Niin ei ole tietty ole tilanne suurimmassa osassa maan muita sossutoimistoja eli siis tuetulle lomalle pääsee vain työttömät tai muuten äärimmäisen pienituloiset.

    Sossutoimistosta haettiin hakulomake, joka täytettiin määräpäivään mennessä ja palautettiin sossuun.

    Äänestä

  • olin silloin itse kirjoitti:

    ja kaitpa ne sieltä sitten helposti löytyvät. Onhan tässä vielä aikaa, ennenkuin ne on palautettava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

siis saa kirjoitti:

lähtee lomalle ulkomaille ryyppää ja rällää ja jättää lapset vieraan hoitoon, kun taas normi perheen vanhemmat jos tekis saman niin jo varmaan olis loman aikana pennut huostattu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu