Miten se menikään, että tähän saakka on saanut kuulla lääkäreiltä ja koululääketieteen kiihkoilijoilta, ettei echinaforce mihinkään flunssaan auta!? No, jollei muuta, niin tämä uutinen tekee tyhjäksi kiihkoilijoiden puheet. Lääketeollisuus haluaa napata kaikki itselleen ja sitten alkaa rahastus! Muutama vuosikymmen tästä eteenpäin, niin todetaan, että kaikki luonnonlääkintä todellisuudessa TEHOAAKIN.
STT 16.2.2009:
Joukko kasvirohdosvalmisteita on saamassa lääkkeen statuksen. Sanomalehti Ilkan mukaan EU:n lääkevirasto on muuttamassa kriteereitä, joilla se luokittelee kasvirohdosvalmisteita lääkkeiksi ja ei-lääkkeiksi.
Luvanvaraisiksi lääkkeiksi lasketaan pian joukko rohdosvalmisteita, joita on aiemmin myyty luontaistuotekaupoissa. Esimerkiksi auringonhattu-uutetta saa tulevaisuudessa vain apteekeista. Suomalaisen lainsäädännön mukaan vain apteekki saa myydä lääkkeitä.
STT (16.2.2009)
STT 16.2.2009:
Joukko kasvirohdosvalmisteita on saamassa lääkkeen statuksen. Sanomalehti Ilkan mukaan EU:n lääkevirasto on muuttamassa kriteereitä, joilla se luokittelee kasvirohdosvalmisteita lääkkeiksi ja ei-lääkkeiksi.
Luvanvaraisiksi lääkkeiksi lasketaan pian joukko rohdosvalmisteita, joita on aiemmin myyty luontaistuotekaupoissa. Esimerkiksi auringonhattu-uutetta saa tulevaisuudessa vain apteekeista. Suomalaisen lainsäädännön mukaan vain apteekki saa myydä lääkkeitä.
STT (16.2.2009)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Nyt taidat sotkea asioita. Lääkkeeksi luokitteleminen ei tarkoita, että tuote olisi vaikuttava.
Toiseksi teollisuus pystyy edelleen myymään echinaa mutta nyt marketit ja luontaispuodit vaihtuvat kauppapaikkoina apteekeiksi. Apteekit eivät ole teollisuuden omistuksessa eikä teollisuuden voitto tässä siten kasva vaan saattaa jopa vähentyä, kun osa jakelukanavista jää pois.
Eli teollisuus on tässä lähinnä häviäjä.
Eiköhän se ole apteekki, joka rahastaa tässäkin tapauksessa. Katsotaanpa miten kalliilla apteekki sitten myy auringonhattua, ja minkä valmistajan tuotteet ovat myynnissä, onko valinnanvaraa. Nythän niitä valmisteita on useita ja eri hintaisia.
Auringonhatulla ei ole todettuja terveyden kannalta edullisia vaikutuksia, sen sijaan haittoja on havaittu olevan. Apteekin henkilökunta kykenee antamaan asiantuntevampaa terveysneuvontaa auringonhattutuotteiden mahdollisista haitoista ja heidän työmoraalinsa on paremman koulutuksen ansiosta huomattavasti korkeampi kuin luontaistuotekauppiailla. Siksi siirto parempaan kontrolliin, EU:n päätöksellä.
totuutta, mutta niinhän se useimmin käy kun ei tiedä asioista. Käy kysymässä apteekista paljonko tietävät auringonhatusta. Kerro mitä haittoja on havaittu kun kerran tiedät, osaa toisetkin varoa, tiedän kyllä joitakin allergia tapauksia, yksi kuolemantapaus josta ei sitten kuitenkaan pystytty sanomaan mistä johtui.
Ettäkö apteekin henkilökunta tietää jotain luonnontuotteista. :-)
Sotkeeko aritta nyt luonnontuotteet ja luontaistuotteet? ;)
Kyllähän apteeki henkilökunnalle varmasti infoa jaetaan, kun uusi tuote otetaan myyntiin...
Arittalla on liikuttava ajatusmalli: vain luontaistuoteuskovaiset voivat tietää jotakin luontaistuotteista. Miksi eivät muut voisi tietää yhtä paljon ja vielä enemmänkin? Kaikki eivät vain ylistä niin naiivin varauksettomasti mainostajien tyyliin luontaistuotteiden ihmeparantavia ominaisuuksia ja muuta höpöä.
Kyllä monet asiantuntijat tietävät paljon huumeistakin, vaikka eivät itse ole niitä kokeilleet.
on käsitteet sekasi, oletpa sitten mikä uskovainen vaan. Suurimmalla osalla ihmisistä on vielä tervettä järkeä päässä, osaavat päätellä itse mihin uskovat.
Apteekkarit ovat saaneet infoa lääkkeistä. Se vähä mitä he saavat opiskella luonnonlääkkeistä ei riitä.
Sama lääkäreillä. Voi olla että heidän tietonsa on vielä huonompaa.
"""Apteekkarit ovat saaneet infoa lääkkeistä. Se vähä mitä he saavat opiskella luonnonlääkkeistä ei riitä."""
Mitä sinä tiedät suomen aptekkarien koulutuksesta.
Et yhtään mitään.
"""Sama lääkäreillä. Voi olla että heidän tietonsa on vielä huonompaa."""
Lääkärienkään koulutuksesta et tiedä yhtään mitään.
Mikä itse olet koulutukseltasi?
Päivitätkö tietojasi vai tumpuloitko (teet virheitä) joka päivä töissä?
Ja tietolähteinä ovat uskomushoitoalan omat "uskottavat" lehdet!
En mitenkään voi uskoa, että nimimerkki aritta olisi työelämässä. Sen verran tiuhaan tahtiin hän kirjoittelee näillä palstoilla päivän mittaan. Tai sitten työpaikan kone on ahkerassa "hyötykäytössä".
farmaseutti vaiko kenties lääkäri?