kun kuuta nousevaa
kulevani taas sinusta
pitkän ajan jälkeen
odotan ja odotan
aika pitkä on
kulevani taas sinusta
pitkän ajan jälkeen
odotan ja odotan
aika pitkä on
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuu katsoo ja hymyilee,
kuiskaa korvillemme.
Päivä oli pitkä,
valoa täynnä.
Ajatuksia täynnä.
Elämä on itsestään
kaunis.
Ei sitä tarvitse koristella
erikseen sanoilla.
Maailma on kaunis
mutta silti
olisi elämä aikalailla tylsä
ilman sanoilla koristelua
kuvittele vaikka
ankeaa, vielä ankeampaa, ankeinta
koristeen funktio ei ole turha
ei ollenkaan
toivon, että koristelisimme enemmän :)
niin vähän merkitseviä
toiveita herättäviä
toiveita murskaavia
sanoja väärässä paikassa
väärään aikaan
koristellaan sanoillakin
annetaan ymmärtää
muttei ymmäretä antaa
Koristellaan sitten oikeilla koristeilla.
Onko meillä tähdet, kuu ja huurre lasilla?
Koristellaan auringon valoilla,
kirkkailla säteillä.
Hengitä nyt ulos, ja rakkauden hiutale
laskee sinun eteen.
Se on oikea yön koriste!
kuun valolla
tähtien säihkeellä
ruskan väreillä
mutta ei saa unohtaa
ihmisen sisäistä kauneutta.
Sanoilla on kyky luoda maailma!
Väärät sanat väärässä paikassa
ovat hyvin vaarallisia.
Vain viisaus pystyy ohjamaan
sanoa oikeaan suuntaan.
Vain oikeita sanoja oikealle ihmiselle!
Niin. Ne ovat oikeita aarteita oikeassa maailmassa.
tai mitä niillä saavutetaan sitten merkitse mitään
väärässä paikassa
väärälle ihmiselle
saattavat vaikeuttaa
asian ilmaisemista
Niin se on. Sainoilla on voima.
mutta illam viime sanoiksi sanon nyt hyvää yötä
sitä ei voi sanoilla määrätä. Voiko sanoa toiselle "Koska rakastan sinua, on sinun rakastettava minua". Tai "koska rakastan sinua on sinun sanottava rakastavasi minua, vain minua". Kannattaa miettiä onko ehkä rakastunutkin vain rakkauteen, sanoihin rakkaudesta, vai sitten siihen tunteeseen, että on ihanaa olla rakastettu.
Sanoilla ei myöskään luoda maailmaa, se tehtävä on suuremmalla voimalla. Täälläkin on paljon kauniita sanoja/runoja. Monissa runoissa sinutellaan lukijaa, se ei silti tarkoita, että runoilija kertoo rakastavansa palavasti jokaista lukijaa. Runoilija on kirjoittanut runonsa omasta muusastaan, tunteisstaan häntä kohtaan.
Viisas ihminen näkee sanojen läpi. Erottaa aidon epäaidosta. Myös rakkaudessa!
varmaan sielujen sympatia mutta eleillä, teoilla,sanoilla sinä sen esiin tuot.Eli kyllä sanatkin näyttelevät hyvinkin tärkeää osaa.
Oikeat sanat oikealle ihmiselle ei puhuta käskymuodolla. Lausutut sanat ovat muuta kuin pyyntö tai vaatimus. Sanat on sielusta toiseen siirretty tieto/tunne. Ei ole oikein sanoa: "Koska rakastan sinua, on sinun rakastettava minua" tai "koska rakastan sinua, on sinun sanottava rakastavasi minua, vain minua". Henkisesti viisas ihminen ei puhu tällä tavalla. Oikeat sanat kertovat omista tunteista ilman ehtoja ja kieltoja.
Ei rakkautta saada pyynnöstä ja tilauksesta. Rakkaus syntyy samalla tavalla kuin tähdet syntyvät. Rakkauden tunne on loputon energian lähde, on ihana olla rakastunut. Se on sellainen olotila, jossa ihminen saa siivet lentää. On kiva olla yhdessä vain, jos toinen rakastaa toista.
Ajatuksen voimalla, eli sanoilla maailma muuttuu tekojenkin kautta, mutta ilman sanallista ajatusta, ei olisi järkevää toimintaa. Juuri sanoilla luodaan maailma, ja teot ovat seurauksena.
Ei ”sinä”-muoto merkitsee lukijalle vaan ajatus. Jos sanat runoissa ovat oikeita, ne paljastavat lukijan tunteita. Vaikka runoilija tarkoitti toista, lukija huomaa omia tunteita. Näin tapahtuu aina taiteessa. Se onkin taiteen tarkoitus: herättää tunteita lukijalta tai katsojalta.
Viisas ihminen osaa nähdä sanojen läpi, mutta sanojen tarkoitus tuoda oikeaa sanomaa, ei sanomatta ajatusta eikä piilossa olevaa tietoa. Epäaito rakkaus ei ole rakkaus ollenkaan.
mutta olen sitä mieltä että eri ihmiset käsittävät asioita tai sanoja eri tavalla.Ei kaikki asiat avaudu samalla tapaa kaikille.
asiasta on varmasti niin monta tulkintaa kun on ihmisiäkin sama sulle ei oo sama mulle, mutta kiitoksia valaisevasta kommentista.
Elämä on tässä ja nyt,
vaikka minäkin sinua yhä odotan.
Tai odotin.
Nosta pääsi, ota askel eteen
tai unohda.
tee se uudestaan
taivu kuin paju tuulessa
nosta pääsi
ja armoa ano
tai mielummin odota