Jos Espoon pahamaineinen käräjäoikeus, jolta tosiaan voi odottaa mitä tahansa (Kekkonen/Urho alias Oikea Urho), johtajanaan lauhkea laamanni Mikkola, olisi pakotettu ottamaan kantaa Bodominjärven murhapaikalla tunteja murhien jälkeen hääräilleeseen murhaajaan, olisi loppulausuma ollut tällainen:
"Vaikka murhaaja puuhailikin murhapaikalla vielä tunteja murhien jälkeen, raahaten yhtä naisuhria ja tämän riisuen, mikään ei edes kokonaisuutena ajatellen viittaa siihen, että puuhailija olisi ollut osittain rakkaan Irmelinsä päältä löydetty Gustafsson.
Koska tätä murhaajaa ei kukaan nähnyt raahailua ja riisumista tekemässä, katsoo oikeus, vaikka mainitut teot ovatkin esitettynä aikana tapahtuneet, ja paikalla on murhaaja ollut, oikeaksi jättää tämän murhaajan henkilöllisyyden arvailun tämän jutun osalta tekemättä, ja siten tämän tunteja murhien jälkeen paikalla puuhailleen murhaajan henkilöllisyyden jäävän toteen näyttämättä, ollen siten mahdollista hänen olleen kuka tahansa, paitsi Gustafsson, joka se kieltää olleensa, ja vähin äänin parhaaksi jättää koko tämän osan jutusta kokonaan käsittelemättä."
Amen

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja kun katsottiin, että Lintupoikien havainto telttakasasta pilkistävä jalka ei voinut olla kenenkään muun kuin NG:n jalka. Saatiin näin teltan takaa poistuvasta todistettavasti ulkopuolinen. Jota Kivilahden kello kuuden havainto tukee. Eli riitti kun alueella on nähty ulkopuolinen. Siinäpä se syyttäjän olisi pitänyt pystyä todistamaan, että tämä ulkopuolinen oli Gustaffson (mahoton homma). Pelkistetysti voidaan sanoa, että nämä aikalaistodisteet olivat oikeuden tärkeimmät todistajat. Ei ihme, että laammanni oikein erikseen kehui näitä todistajia, näin saatiin vaivatta siisti paketti kokoon, ja kun siihen lyötiin vielä kunnon perustelut päälle, niin vot!