Niin, että maahanmuutto ylläpitää asuntopulaa suurimmissa-ja rannikkokaupungeissa. Edistää vuokrakeinottelua.
ASUNTOPULA
????
9405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
1% vuosivauhtia.
Syitä tähän ovat maahanmuutto sekä suurempi syntyvyys verrattuna kuolleisuuteen.
Keskivauhti taitaa olla siinä reilut 30000 asukasta. Jos oletetaan että tähän keskivertoperheluku niin tulokseksi saadaan noin 12.000 asuntoa akuutisti lisää jokavuosi. Ja tällä saadaan peitottua vasta tämä väestön lisääntyminen. Faktana voidaan sanoa että huippuvuosina suomeen valmistuu 30000 uutta asuntoa. Tänävuonna luku tulee olemaan 15000 ja 20000 välissä.
Perheistä lähtevät nuoretkin tarvitsevat asuntoja. Nykyään lähtevät jo nuorempina omiin asuntoihin. Vuokralle yleensä, opiskelemaan jne. Taitaa vaikuttaa suuremminkin. Ja sitten vielä ns. sinkkuuntuminen ja yksinhuoltajat. Kaikki tarvitsevat kattoa päänsä päälle.
Eikö totta
nuoret, jos oletetaan että joka vuosikerrasta syntyy ja lähtee kotoa yhtä moni. Tosin tähän kotoa karkaavaan asuntotarpeeseen ei voida soveltaa tuota 2,5 asukasta per asunto laskentamenetelmää jolla lasketaan keskiverto asukkaita per asunto. Eli todellisuudessa enemmän kuin tuo 12000 asuntoa.
Sinkkuuntumista ja yksinhuoltoa tämä malli ei pidä sisällään. Mutta jokatapauksessa tämä nykyinen rakennusvauhti riittää juuri ja juuri pitämään yllä tätä kasvavan väestön asuntotarvetta. Mihin se ei riitä on poistuva asuntokanta sekä ns. kaupungistuminen. Tämän takia kasvukeskusksissa on tilanne se mikä on, vaikka maaseutulla olisi tilaa vaikka muille jakaa. Nykyisellä rakennusvauhdilla, mikä taantuman takia vielä hiipuu, tullaan vielä pahempaan pulaan asunnoista kasvukeskuksissa (nostaa hintoja sekä vuokria).
rakentamisessa järkitasolle. Asuntopulaa ei tule niin kauan, kuin rahasta on nykyisen kaltainen pula, eli asunnot on liian kalliita nuorille perheille. Ainoa vaihtoehto heille silloin on vuokra-asunto. Myöskään ei kannata unohtaa sitä seikkaa, että osa nuorista tulee perimään jopa useita asuntoja. Asuntoja myös vapautuu suurten ikäluokkien muuttaessa pienempiin eläkeaikaisiin asuntoihin ja kuollessa.
Koskaan laman aikana, eikä heti sen jälkeenkään en tiedä olleen pulaa asunnoista, jos nyt ei ihan sota-aikoihin saakka mennä ;)
asunnoista suomessa, mutta pulaa on asunoista kasvukeskuksissa ja sen näkee ihan hinnoista. Vai väitätkö tosissasi että vuokrat olisivat tällä tasolla jos vuokra-asunnoista olisi runsauden pulaa.
Jopa viime laman aikaan nähtiin se että ihmiset pyrkivät kiihtyvällä tahdilla kasvukeskuksiin, niinsanotusti mahdollisen työn perässä. Mitä luulet käyvän PK-Seudun vuokramarkkinoille jos tänne parissa vuodessa tulee vaikka 10000 tai 20000 ihmistä lisää. Tämä tapahtui viimeksi, joten se tapahtuu varmasti myös nyt. Tosin silloin oli vielä maaseudullakin jotain, mikä piti siellä osan väestöstä. Nyt sinne ei jää edes sitä jos pahat ajat koittaa.
voi esiintyä myös huonoina aikoina, koska vuokra-asuntojen kysyntä nousee. Vuokrat saadaan nousuun maksamalla entistä suurempi osuus vuokrista sossun kautta tai tuomalla maahan lisää pakolaisia.
Sossun tuet nostavat vuokra-asuntojen hintoja yleisesti koska ihmiset joilla ei muuten olisi ko alueelle ja ko asuntoihin mitään mahdollisuutta, kilpailevat asunnoista maksukykyisempien työssä käyvien kanssa. Helsingin keskustassa asuu vuokralla sossun tuella väkeä, jolla ei ole omia tuloja vaan saavat asuntonsa tukien kautta, tämä jos mikä vääristää vuokramarkkinoita. Lienee myös yksi niistä syistä joiden vuoksi pakolaisia maahamme niin kiihkeästi halutaan. Tuovat rahaa sijoittajien pussiin, kiristyvien vuokramarkkinoiden seurauksena. Asuntojahan kuitenkin on tietty vakio määrä. Omistusasunnoista pulaa tuskin ihan vähään aikaan tulee, siitä hintataso on hyvin pitänyt huolen hyvinäkin aikoina, saatikka nyt kun vain harvoilla on oikeasti varaa ostaa oma.
Keinottelu saa jatkua entiseen tapaan. Tukirahat sun muut tulonsiirrot otetaan valtion budjettiin velaksi.
Syksyllä suomalainen sijottajaryhmä. Pahat ja rumat hankki vuokra-asuntoja sijoituskohteena. Sehän jo kertoo aika paljon. Valtio ja kunnat maksaa kun on rahaa sijoittaa.
Hyvin menee eikö totta.
Se on kuule isompi ja akuutimpi se rahapula. Ruoka menee asumisen edelle.
ei sentään. Rahaakin kuulemma painetaan jossain yötä päivää.
Toivottavasti huomataan ajoissa kun menee päin hlvettiä.
Se mitä sitten joskus rahalla saa on eriasia
Eikö totta