yllättävää jos jätetty ex onkin katkera? Tällä palstalla aina ihmisiä, jotka kyselevät täällä neuvoja, haukutaan että "taidat olla katkera". No mitä sitten??? Eikö saisi olla??? Minä piru vie ainakin olen!
Inhottaa miten ukko vaihtoi baarista löytyneeseen naiseen ja muutti hänen luo. En tiedä mistä johtui, en ainakaan huomannut että meillä olisi ollut ongelmia tai oltais riidelty sen enempää. Lomamatkallakin oltiin oltu mielestäni niin rakastuneita vasta kk sitten.
Aluksi ei meidän lapset kiinnostaneet, vain tuo uusi ihastus. Minä olin kotona ja yritin selvitä miehen lähdöstä ja lohdutin lapsia ja olin puhumatta pahaa isästä ja hänen uudestaan jotta ei lapset kärsisi yhtään enempää. Mutta olin katkera, vihainen, pettynyt ja surullinen.
Isä alkoi hiljalleen taas muistaa lapset. Uusikko tuli raskaaksi. Lapset taas "sekaisin" tilanteesta. Isi yritti ratketa uusikon vaatimuksiin ja huomioida samalla lapsiaan. Nuorempi lapsista pissi sänkyyn öisin ja oltiin paljon kotona kun lapset sairastivat (kuulemma yleistä eron jälkeen että lasten vastutuskyky alenee). Mies haki eroa.
Minä yritin päästä elämässäni eteenpäin ja rakensin lapsille ja minulle turvallisen kodin. Meillä oli kaikin puolin tasapainoinen arki. Isälle syntyi lapsi. Lapset pikkuhiljaa tottuivat ja nyt voisi sanoa että on n. 1½ vuoden jälkeen rauhallista elämää kaikilla. Isä kaiken tämän ajan silti vahtaa mitä minä teen. Kun lapset ovat hänellä ja jos menen baariin, ilmoittaa että olen juoppo ja huora. Lasten kanssa olen aina töissä ja kotona kun ovat kotona.
Mitä isä keksi? Pitäisi saada lapset viikko / viikko. Sosiaalitoimistossa selitetty oikeen uusikon kanssa miten heillä aina ikävä lapsosia ja lapsilla heitä ja että äiti on väsynyt ja tarvitsee apua. Uusikko ei ole vielä koskaan suostunut hoitamaan lapsia. Jos isällä on harrastus, lapset menee mummille. Minä kerron miten en ENÄÄ tarvitse apua, olisin tarvinnut sitä ehkä vuosi sitten. Selitin kuinka vein isän vastusteluista huolimatta lapset terapiaan ja sieltä sanottiin että nyt olisi tärkeää että lapsilla olisi nyt turvallinen ja säännöllinen elämä. Nyt se pitäisi muuttaa ja totuttaa taas uuteen. Saisivat ikävöidä äitiä, joka on heitä koko elämänsä hoitanut. Miksi? Isä vastaa (minulle) että siksi, kun ei halua maksaa enää elatusmaksuja, ja tämä on ainoa tapa miten se on mahdollista. Rahat on tiukalla kun vauva syntyi. Miten siis oli ajatellut lastenhoidon näiden isiviikkojen aikana? Olisivat mummilla joka on eläkkeellä!
Totta helkkarissa olen katkera, joten sitä ei tarvitse edes kysyä! Mutta lapseni eivät sitä tiedä, enkä ole sitä aseena isää vastaan käyttänyt, vaikka niin luulevat. Ei mahdu kalloon että minä tunnen lapseni todella hyvin (ehkäpä parhaiten?) ja oikeasti haluan heidän parastaan. Jos teen näin, olen huono äiti, katkera valittaja, en ole päästänyt menneestä irti jne. ja jos teen noin, olen välinpitämätön, rahanahne, juoppo, huora jne. Sinä eronnut, joka haluat olla hyvä äiti, joudut maksamaan siitä kovan hinnan! Niin, ja jokaiselle eroprosessi kestää sen minkä kestää. Ex-miehelleni se kesti ehkä viikon (?), minulla se voi kestää vaikka kolme vuotta. Mutta osaan silti käyttäytyä ja nähdä lasteni tarpeet vaikka olisinkin katkera ja surullinen. Osaan myös olla onnellinen vaikka suru näyttelisikin pientä osaa elämässäni vielä. Ja uusikot, olen päästänyt ex-miehestäni irti, en kaiken tapahtuneen jälkeen ottaisikaan takaisin, mutta ehkä (entinen)perheemme elää jonkinlaista omaa roolia vielä pääni sisällä ja kysymys; mitä jos?
Inhottaa miten ukko vaihtoi baarista löytyneeseen naiseen ja muutti hänen luo. En tiedä mistä johtui, en ainakaan huomannut että meillä olisi ollut ongelmia tai oltais riidelty sen enempää. Lomamatkallakin oltiin oltu mielestäni niin rakastuneita vasta kk sitten.
Aluksi ei meidän lapset kiinnostaneet, vain tuo uusi ihastus. Minä olin kotona ja yritin selvitä miehen lähdöstä ja lohdutin lapsia ja olin puhumatta pahaa isästä ja hänen uudestaan jotta ei lapset kärsisi yhtään enempää. Mutta olin katkera, vihainen, pettynyt ja surullinen.
Isä alkoi hiljalleen taas muistaa lapset. Uusikko tuli raskaaksi. Lapset taas "sekaisin" tilanteesta. Isi yritti ratketa uusikon vaatimuksiin ja huomioida samalla lapsiaan. Nuorempi lapsista pissi sänkyyn öisin ja oltiin paljon kotona kun lapset sairastivat (kuulemma yleistä eron jälkeen että lasten vastutuskyky alenee). Mies haki eroa.
Minä yritin päästä elämässäni eteenpäin ja rakensin lapsille ja minulle turvallisen kodin. Meillä oli kaikin puolin tasapainoinen arki. Isälle syntyi lapsi. Lapset pikkuhiljaa tottuivat ja nyt voisi sanoa että on n. 1½ vuoden jälkeen rauhallista elämää kaikilla. Isä kaiken tämän ajan silti vahtaa mitä minä teen. Kun lapset ovat hänellä ja jos menen baariin, ilmoittaa että olen juoppo ja huora. Lasten kanssa olen aina töissä ja kotona kun ovat kotona.
Mitä isä keksi? Pitäisi saada lapset viikko / viikko. Sosiaalitoimistossa selitetty oikeen uusikon kanssa miten heillä aina ikävä lapsosia ja lapsilla heitä ja että äiti on väsynyt ja tarvitsee apua. Uusikko ei ole vielä koskaan suostunut hoitamaan lapsia. Jos isällä on harrastus, lapset menee mummille. Minä kerron miten en ENÄÄ tarvitse apua, olisin tarvinnut sitä ehkä vuosi sitten. Selitin kuinka vein isän vastusteluista huolimatta lapset terapiaan ja sieltä sanottiin että nyt olisi tärkeää että lapsilla olisi nyt turvallinen ja säännöllinen elämä. Nyt se pitäisi muuttaa ja totuttaa taas uuteen. Saisivat ikävöidä äitiä, joka on heitä koko elämänsä hoitanut. Miksi? Isä vastaa (minulle) että siksi, kun ei halua maksaa enää elatusmaksuja, ja tämä on ainoa tapa miten se on mahdollista. Rahat on tiukalla kun vauva syntyi. Miten siis oli ajatellut lastenhoidon näiden isiviikkojen aikana? Olisivat mummilla joka on eläkkeellä!
Totta helkkarissa olen katkera, joten sitä ei tarvitse edes kysyä! Mutta lapseni eivät sitä tiedä, enkä ole sitä aseena isää vastaan käyttänyt, vaikka niin luulevat. Ei mahdu kalloon että minä tunnen lapseni todella hyvin (ehkäpä parhaiten?) ja oikeasti haluan heidän parastaan. Jos teen näin, olen huono äiti, katkera valittaja, en ole päästänyt menneestä irti jne. ja jos teen noin, olen välinpitämätön, rahanahne, juoppo, huora jne. Sinä eronnut, joka haluat olla hyvä äiti, joudut maksamaan siitä kovan hinnan! Niin, ja jokaiselle eroprosessi kestää sen minkä kestää. Ex-miehelleni se kesti ehkä viikon (?), minulla se voi kestää vaikka kolme vuotta. Mutta osaan silti käyttäytyä ja nähdä lasteni tarpeet vaikka olisinkin katkera ja surullinen. Osaan myös olla onnellinen vaikka suru näyttelisikin pientä osaa elämässäni vielä. Ja uusikot, olen päästänyt ex-miehestäni irti, en kaiken tapahtuneen jälkeen ottaisikaan takaisin, mutta ehkä (entinen)perheemme elää jonkinlaista omaa roolia vielä pääni sisällä ja kysymys; mitä jos?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus exältä!
Voisin kuvitella olevani itsekin yhtä oikeutettu "katkera" ex, jos olisin vastaavassa tilanteessa.
Kirjoitit rehellisesti ja hyvin mikä mieltäsi painaa ja mikä ärsyttää.
Se on hyvä, mutta valitettavasti on myös niitä ex:ä, joiden suhde on ollut ajat sitten ohi, yhdessä sinnitellään (muka lapsien hyväksi) ja kun viimein toinen riuhtaisee itsensä irti tilanteesta, alkaa kauhea mustamaalaaminen ja haukkuminen.
Minäkin olen katkera, kun mies vaihtoi lapsensa naikkosiin. Hänestä oli lapseton naikkonen parempi kuin oma perhe. Nyt mies ei edes omia lpaisa halua tavata, niin on naikkonen manipuloinnut miehen lapsistaan. Meillä tehtiin selväksi, etteinaikkoset saa osallisuta millään muotoa lasten elämään, kun olivat pieninä. Sen on mies hyvin pitänyt, sillä kertaakaan ei ole naikkosia tuonut meille. Mies itsekin tiesi ettei naikkoset ole hyvää seuraa lapsillemme, joten piilossa on pitänyt onneksi. En voisi kuvitella, millaisia olisivat lapset nyt, jos he olisivat saaneet naikkosilta vääränlaisia vaikutteita. Nyt ovat onnellisia nuoria ihmisiä. Se vielä, että olisi ollut järkyttävää minun menettäälapseni vieraalle ihmiselle, enkä koskaan olisi lapsiani enää nähnyt. Nyt meillä on asiat hyvin, kun yhdessä päätimme, että mies ei naikkosia tuo meille.
Kerro jotain uutta! En kyllä ymmärrä mitä kohtaa kirjoituksessasi et olisi jo moneen kertaan tällä palstalla kertonut.
Tiedätkö missä kirjoituksesi poikkeaa aloittajan kirjoituksesta?
Aloittaja osoittaa, että katkeruudestaan huolimatta ei ole menettänyt arvostusta muihin ihmisiin. Se tulee esille siitä kuinka hän jättää itselleen tuntemattomien ihmisten nimittelyn ja luokittelun väliin eikä niputa kaikkia lapsettomia naispuolisia ihmisiä samaan "pahojen naikkosten" nippuun. Aloittaja kertoi tosiasioista, kokemuksesta ja lasten tunteista.
Itse teet pitkälle vietyjä oletuksia kaikista niistä mahdollisista ihmisistä joita miehesi on tapaillut vailla minkäänlaista TODELLISTA kokemusta tai tietoa siitä että näin voisi todella käydä. Eihän lapsesi ole näitä naikkosia tavanneet, niinkuin et myöskään sinä.
Katkera saa olla, se on jopa ymmärrettävääniinkuin aloittajallakin, mutta suurin ongelma siitä tulee vain katkeralle itselleen, jos siitä ja erostaan ei pääse missään vaiheessa yli!
Nyt kun olen jonkun aikaa lukenut näitä ketjuja, olen alkanut jo nauramaan tälle naikkoset kirjoittajalle.
En voi sille mitään, kun joka kirjoitus on samaa toistoa, ja vielä melkoisella paatoksella.
Toivon, että kyseessä on ihan kuitenkin "normaali" ihminen, joka on a) pahasti katkeroitunut
b) haluaa kiusata palstalaisia tms.
Meinaan vaan kun nämä niin kovasti naurattaa, etten pahemmin sitten loukkaisi rouvan/neidin tunteita.
Mutta ei ajeta sitä pois tää on hyvää viihdettä.
olla ennätys, sait noinkin lyhyeen räpellykseesi mahdutettua kahdeksan kertaa sanan naikkonen... Heh..
Elämässöä tapahtuu. Katkeruutesi ja synklkyytesi ei vahingoita ketään muuta kuin sinua. Ex-miehesi ja uutensa sen kun rakastavat ja porskuttavat. Sinä kärsit ja kärsit, eikä se voi olla vaikuttamatta ympäristösi ilmapiiriin. Suhteisiisi. Vaikuttaa sinuun fyysisestikin: verenpaine nousee, sydänoireita voi tullas, univaikeuksia... Mikset jätä jo itsesäälissä rypemisen ja itsesi rankaisemisen? Katkeruutesi ei kiinnosta ketään muuta kuin sinua. Olet ilmeisesti jäänyt siihen kiinni? Ole aikuinen, hyväksy tapahtuneet, mitä eteenkin eläm tuo. Mene eteenpäin ja hanki elämä omana itsenäsi. Rakenna sellainen elämä joka on näköisesi ja sisältää asioita ja ihmisiä jotka tekevät katkeruutesi hellimisestä historiaa.
aina puolustellaan sitä pettäjää ja uutta naista, mutta ex vaimoa aina vähätellään ja syytellään. Lapet kärsii, koko mieskunta kärsii. Kuka enää luottaa kehenkään, kun kaikki mihet on uusien naisten perään. Missä on kunnolliset perheenisät!!!
Kiitos tästä "puolustuksesta". Olenkin jatkanut elämässäni eteenpäin ja nautin työstäni, lapsistani ja muustakin elämästä. Mutta kyllä minä silti tunnistan katkeruutta itsessäni, pettymystä epäonnistumisestani ja surua menetyksestäni. Mielestäni olen oikeutettu näihin tunteisiin ja nimenomaan ne minua kasvattavat ja ajavat eteenpäin mutta se vie aikaa. En voi noin vain "kasvaa" ja jättää menneisyyttä ja siirtyä eteenpäin ja seuraavaan mieheen. Luottamustakin täytyy varmasti hieman etsiä itsestään ennenkuin voi aloittaa uutta. En ymmärrä tätä nykymenoa (en ole kylläkään itsekään kovin vanha, 30-kymppinen) kun aina vaan pitää unohtaa, siirtyä eteenpäin jne. Miksei voisi tutkailla rauhassa omia tunteitaan, antautua muutamaksi vuodeksi raastavan eron jälkeen lapsilleen ja itselleen?
Tottakai ymmärrän että exäni porskuttaa ja on onnellinen nykyisensä kanssa, mutta mitä hänelle tapahtuu kun heillä tulee ongelmia suhteessaan? Kasautuvatko vanhat patoutuneet tunteet? Tunteeko epäonnistumista joka suhteessaan? En voi hänen puolestaan vastata, mutta minä halua toimia eri tavalla.
enkä varmasti koskaan lakkaa vihaamasta sitä miestä joka on lasteni isä. En voi hyväksyä että mies, joka ainkaan halusi olla isä, halusi lisäälapsia minun kanssani, kääntää yhtäkkiäkelkkansa, ja jättääk oko perheen! Mikä hemmetti miestä vaivaa, miksei sille riitä se mitä itse onhalunnut?
Jos lapseton nainen on tärkeempi kuin omat lapset, ja perhe, ei sellainen ole koskaan tosissaan isä halunnut ollakkaan. Kunhan on kerännyt elämänkokemuksia, tehnyt lapsia, jotta voi kehua kuinka on niin miestä ja kuinka kaikki on niin vaikeaa,jotta saa sääliä.
Kyllä minä uskon että uusilla naisilla on suuri valta mieheen, jolla satunnaisesti menee"huonosti". Sitä täytyy silloin silittää ja helliä, jotta elämä näyttää paremmalta. Miehen on niin hyvä jättää lapsensakin, koska tietää, ettei äiti heitä hylkää koskaan. Miehen on helppo tehdä uusia lapsia, koska on päässyt siihen kierteeseen, että kun kyllästyttää, niin aina voi ottaa uuden naisen, ja tekasta pari pilttiä lisää. Miehen elämä on niin helppoa.
niitä isukin tekaisemia lapsosia. Kun isä jo kolmatta kierrosta tekee, niin miten ensimmäisen tai toisen kierroksen lapset voivat?
Miksi edes yksikään nainen tekee miehen kanssa jolla on jo lapsia heti lisää lapsia? Itse tutustuisin henkilöön ja ottaisin faktat selville (onko avioero selvä, mitä ongelmia exän kanssa olisi odotettavissa, tutustuminen/suhtautuminen lapsiin jne. jne.) ennenkuin lähtisin tekemään tällaiselle henkilölle lapsia. Kuvitteleeko joku vielä oikeasti tänä päivänä että vaikka se jätti edellisen perheensä, oli siinä jotain vikaa, ei se kumminkaan mulle ja meidän lapsille sitä tee? Eikö varoituskellot soi päässä kun ei isukki tapaa lapsiaan, että hän todellakin voisi tehdä sen myös meidän lapsillemme?
Joo, ja tietysti tällaisia naisiakin löytyy yhtälailla kuin miehiä...
Tässä puhutaan asiaa!
Olen kyllä suuresti kummastellut niitä naisia, jotka tekevät hyvinkin pian lapsia uuden miehensä kanssa, jolla edellisestä suhteesta on jo lapsi, tai montakin. Itsellä ei tulisi mieleenkään tehdä vielä pitkiin aikoihin lapsia uuden mieheni kanssa! Teenkö edes koskaan, sekin jää nähtäväksi.
Olin katkera siitä että onnistuin naimaan idioottiakin tyhmemmän vasemman jalan saappaan.
Niin, sitä voi nuorena tehdä älyttömän typeriä ratkaisuja kun ei toista tunne tarpeeksi hyvin, (seurustelimme 8 vuotta ennen avioitumista)
Toinen avioliittoni onnistui paremmin. Nyt olen onnellinen, jo 14 vuosi menossa.
olla katkera jos siihen on aihetta. (mutta täällä on paljon ihmisiä jotka ampuu yli katkeruutensa kanssa jos itse vaikka on ensin pettänyt jättänyt jne).
mutta esimerkiksi sinulla on siihen syytä. varsinkaan jos et tiedä mistä ero johtui jos läheisyys ja kaikki muu ok. (mutta mieleen tulee että exälläsi narsistinen persoonallisuus häiriö?) ehkä hän on vaan halunnut omistaa sinut ja nyt mahd hallita vaan kun muuta ei voi?
mutta monet tällä palstalla myös puhuu siitä eiitä 1tämä on uusioperhe palsta. 2kaikki nyksät haukutaan perheen rikkojiksi vaikka mitään sellasta ei edes olisi tapahtunut. 3toki myös paljon puhetta exän haukkumisesta. (mutta kuten jo yhdessä kirjoituksessa totesin että: NE HYVÄT ÄIDIT OTTAA OMAAN TAKKIINSA HAUKKUMISEN TAJUAMATTA ETTÄ OIKEASTI ON MYÖS HUONOJA ÄITEJÄ) oikeesti esimerkiksi omanikaan ei alkoholismin vuoksi ollut parhaasta päästä (selvinpäin ihan hyvä).
mutta parempi se olisi jos täällä exät ja nyksät pystys keskustelee rakentavasti ja kunnolla.
TOISIN kun LISSU: se nainen ei meidän lapsia nää mies ei lapsiaan halua nähdä KUN MINÄ MÄÄRÄÄN että nainen ei lapsia nää niin isäkin tottelee ja paalh plääh!!
esimerkiksi sinä vaikeuksistasi huolimatta olet asiasi hoitanut mallikkaasti vaikka katkera olisit ollutkin ja hyvä niin että olet tunteesi selvittänyt noin ja käynyt läpi ikäviäkin ihan fiksusti kuitenkin:) tsemppiä jatkoon.
rehellinen ja hyvä kirjoitus!
Katkeruudesta: uskon että tällä palstalla heitetään tätä katkeruusjuttua puolin ja toisin. Stereotypiaksi on tullut että nyksä on perheenrikkoja ja exä katkera hullu. Kuitenkin meitä on joka junaan.
SInulla on oikeus olla katkera. Miehesi on jättänyt melko julmasti sinut. Ja vielä pyöritellyt lapsia melko julmasti.
Suhteestanne on sanottava, että onko kuitenkin mahdollista että et ole nähnyt ongelmianne, jotka mies on nähnyt? No se siitä, mutta lasten osalta hienosti olet tehnyt. Ollut puhumatta pahaa isästä vaikka varmasti mieli olisi tehnyt paukasta millainen vastuuntunnoton mulkku hän on. Ihan nyksänä voin sanoa että sitä hän on. Uskon kuitenkin, että kun lapset ovat vanhempia, saat mahdollisuuden kertoa mitä tapahtui.
Älä luovuta heille yhteihuoltajuutta. En usko että nyksä on kovinkaan vastuullinen siihen hommaan, josei yhäkään suostu lapsia hoitamaan.
Oma tilanteeni on sellainen, että mies muutti todella kaukaa asuinpaikkakunnalleni. Ero oli jo tapahtunut, tosin sanottava että nainen petti ja jätti. Mies muutti tänne. Aluksi mies otti ns. täydellisen paussin eikä pitänyt keneenkään yhteyttä vuoteen. Nyt kuitenkin hän on viimeisen parin vuoden ajan pitänyt aktiivisesti yhteyttä. Tapaamiset ovat kuitenkin vaikeita ihan pitkän välimatkan vuoksi. Lapsia on 5. Tähän asti olemme ottaneet kaikki kerralla, mutta nyt kun meillä on pieni lapsi täällä, ei ole mahdollisuutta ottaa kaikkia kerralla. Mies käy päivät töissä ja minä hoidan lapset. Kuitenkin kaikki energiani menee omaani.
Nyt ex valittaa että hän ei saa lomaa, koska emme ota kaikkia kerralla. Matkoihin hän ei silti ole valmis osallistumaan. lisäkustannuksia tulee kaikista kerrallaan jo siksi että lapset joutuu hakemaan kahdella autolla...
Siksi olen itse tehnyt selväksi, että minun voimavarani eivät riitä kaikkien lasten hoitoon enempää kuin ne muutama lomaviikko/vuosi. Olen myös ilmoittanut että ilman hätää, lapset eivät tule asumaan luokseni, yksikään, puolestani mies voi ottaa heidät asumaan luokseen, mutta minä lähden omaan asuntoon silloin. Olen v***mainen nyksä.
tunteistaan..ei tuossa ollutkaan ex miehesi suhteen haukkumista..vaan kerroit hyvin oman näkökulmasi omaan eroosi,ja sen syihin.
Et myöskään nostanut itseäsi kenekään yläpuolelle..vaan kaikk oli enemmänkin asiapitoista,joka ei mitenkään voi ketään suututtaa.
Kun itse olen samantyyppisen erokokemuksen joskus kokenut..ymmärrän ne vihan tunteet,ja vihasta huolimatta jopa ikävän ja kaipauksen tunteet..syystä että ero vei itseltä ja lapsilta kodin.
Itseltä myös ihanan puutarhan jota olin vuosia laittanut kuntoon..ystävätkin lapsilta jäi.
Sitä ei silloinen mies onnen huumassaan ajatellut.
Mutta,siitä erosta on kuitenkin oppinutkin jotain.
Lapsetkin ovat myös suht täyspäisinä selvinneet elämää jatkamaan..ja itsekin olen saanut rinnalleni luotettavan ja turvallisen miehen,lisänä hänen lapsensa.
Voin todeta että sittenkin se ero oli helpotus/pelastus..vasta nyt ymmärrän mitä perheestämme silloin puuttui..ja mitä olemme ikäänkuin tilalle saaneet.Vasta nyt olen onnellinen.