Mikä pelikone

kannattais lapsille ostaa jouluksi. Playstation 2 vai x-box.Vastaukset mielellään pikkuperusteluilla.
Onko pelien hinnoissa paljon eroja?
201404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Itselläni on ollut pleikka2 1,5 vuotta ja huippu laite on. PS2:lle on tarjolla hyvä valikoima laadukkaita pelejä ja myös lapsille suunnattuja. PS2:n ohjain soveltuu käteen miltei täydellisesti,myös lapsien. X-Boxin ohjain on taas kauhea murikka,ja painaakin melkoisesti(ellei osta saatavalla olevaa pienempää s-ohjainta.

Äänestä

täytyy tunnustaa että plekkari 2 on halvempia pelejä mutta niistä suurin osa onkin sitten massa p*skaa
jota ei piittaa pelata kukaan.
hyvät ja uudet pelit maksavatkin sitten oikeastaan saman verran joka koneella.
riippuu myös minkä ikäisiä lapsia sinulla on ja mikä on heidän/hänen peli makunsa
itse ostaisin muksuilleni gamecuben koska sen saa halvalla ja sille ei ole oikeastaan kovin paljon väkivalta pelejä.

Äänestä
  • PS2:lle taitaa olla tällä hetkellä laajin pelivalikoima ja vaikka niistä monet pelit onkin mitäänsanomattomia tusina pelejä, niin samaa kamaa tuntuu olevan leijonan osa niin xboxin kuin gamecubenkin peleistä. Cubelle plussaa siitä, että myös nuoremmille sopivia pelejä löytyy. Vaikka kyllä olen viime aikoina ihmetellyt sitäkin, että miksi Cubellekin tehdään nykyään niin hirveesti kaikenlaisia verisiä zombie ja sota pelejä.

    Äänestä

  • kommentoija kirjoitti:

    PS2:lle taitaa olla tällä hetkellä laajin pelivalikoima ja vaikka niistä monet pelit onkin mitäänsanomattomia tusina pelejä, niin samaa kamaa tuntuu olevan leijonan osa niin xboxin kuin gamecubenkin peleistä. Cubelle plussaa siitä, että myös nuoremmille sopivia pelejä löytyy. Vaikka kyllä olen viime aikoina ihmetellyt sitäkin, että miksi Cubellekin tehdään nykyään niin hirveesti kaikenlaisia verisiä zombie ja sota pelejä.

    sitä mäki ihmettelen miksi cubelle väännetään väkisin "kuole bum bum" pelejä
    kai se yrittää päästä pois siitä "lastenpelikone" maineestaan.

    Äänestä

PS2:n pelit on lähes poikkeuksetta hieman halvempia kuin X-Boxin. Uusien PS2 pelien hinnat liikkuvat haarukassa 55-69 euroa. Uusien X-Box pelien hinta ylittää joskus 70 euron rajan.
Tietenkin PS2:lle on tarjolla halvempia Platinum pelejä(tunnistaa hopeista kuorista). Näiden pelien hinta on noin 30-35E.Platinum pelisarjaan kuuluu iso joukko konsolin menestyneimpiä pelejä,jotka on laitettu alennusmyyntiin.

Äänestä
  • Kun tuo Jou nyt näyttää puhuvan vain PS2:sta niin mainitsen sitten Xboxista jotakin. Eli myös Boxilla on Classics sarja jossa pelit maksavat 30-35 euroa (jossakin kaupassa saattaa olla jopa n. 20 euroa). Taas tuo kaikille sopiva ohjain Controller S on nykyään vakiona joka koneessa. Joten ohjain ei ole liian iso pienille käsille enää.

    Tosin pelithän ne ratkaisevat. Xbox on hieman nopeampi kuin PS2 ja saa parempaa grafiikkaa mutta PS2:lle pelejä on enemmän (ei kuitenkaan laajemmalta alalta). Kuitenkin suurimmaksi osaksi nykypelit julkaistaan joka konsolille.

    Äänestä

  • Minevain kirjoitti:

    Kun tuo Jou nyt näyttää puhuvan vain PS2:sta niin mainitsen sitten Xboxista jotakin. Eli myös Boxilla on Classics sarja jossa pelit maksavat 30-35 euroa (jossakin kaupassa saattaa olla jopa n. 20 euroa). Taas tuo kaikille sopiva ohjain Controller S on nykyään vakiona joka koneessa. Joten ohjain ei ole liian iso pienille käsille enää.

    Tosin pelithän ne ratkaisevat. Xbox on hieman nopeampi kuin PS2 ja saa parempaa grafiikkaa mutta PS2:lle pelejä on enemmän (ei kuitenkaan laajemmalta alalta). Kuitenkin suurimmaksi osaksi nykypelit julkaistaan joka konsolille.

    x-boxille tulee suunnilleen samoja pelejä kuin tietokoneelle, ainakin huomattavasti enemmän x-box pelejä on tietokoneella kuin ps2 pelejä. syynä on tietysti se, että x-box on microsoftin laite.

    Äänestä

  • Ei millään pahalla, mutta jos pelit ostaa muualta kuin Prismasta tai Hobby Hallista niin ei yli 70e pelejä ole ollut aikohin. Uusimmat pelit saa poikkeuksetta hintaan 50-65e...

    Äänestä

  • asd kirjoitti:

    x-boxille tulee suunnilleen samoja pelejä kuin tietokoneelle, ainakin huomattavasti enemmän x-box pelejä on tietokoneella kuin ps2 pelejä. syynä on tietysti se, että x-box on microsoftin laite.

    Myös muille konsoleille tulee PC pelejä ja toisinpäin. Microsoftilla sitä rahaa on joten ostavat pelien oikeuksia ja sitten myöhemmin kääntävät myös PC:lle. Ja koska ovat joko yksinoikeuspelejä tai puolittaisia yksinoikeuksia niin pelejä ei tule ehkä muille konsoleille vaikka alunperin piti tulla.

    On totta että pelejä on paljon myös tietokoneella mutta usein ne ovat vain lisäpelejä Xboxille. Kaikilla konsoleilla on omat pelit (yksinoikeudet) ja samat pelit kuin muillakin konsoleilla, Xboxilla lisäksi paljon niitä PC pelejä.

    Äänestä

...molempien plussat ovat:

PS2:
dvd toimii ilman kaukosäädintä
helppokäyttöinen
-"pian" tulee PS3, jääkö kakkonen vanhaksi?
-Hinta 199€

XBOX:
Voittaa tehossa ja grafiikassa PS2:sen
tarvitsee ostaa erillisen kaukosäätimen dvd:n katseluun
Halvempi kuin PS2, olen nähnyt jopa 170€

pelien hinnassa ei kai suurempia eroja, suosittelisin XboX:a, mutta jos monella kaverilla on pleikkari pelejä ja niitä lainailee kannattaa ehkä ostaa PS2.

Äänestä
  • Kyllä juuri näin. Kannattaa kysellä mitä koneita kaveriporukasta löytyy.
    XBOXin pelit ovat pääsääntöisesti selkeästi näyttävämpiä kuin PS2:lla, jossa grafiikassa on rosoisuutta.

    Kannattaa harkita myös GameCubea jos lapset ovat nuorempia, sellaisia 8-12 v. tms. Nimittäin ko. konsolin saa alle satasella. Pelit on myös yleislinjaltaan enempi lapsille suunnattuja. Tosin, joku jo mainitsikin, monet pelitalot julkaisevat uudet pelinsä kaikille konsoleille. Myös kaikille konsoleille löytyy nykyään hyviä pelejä, tuskin kuitenkaan olet ostamassa 200 kpl 50 e arvoisia pelejä, joten pelit eivät minusta ratkaise valintaa enää.

    Ei kai toi PS3 vielä tule? Joten mikään konsoli ei jääne vanhaksi, koska ainahan on "tulossa" uusi sukupolvi. Sitä ei kannata jäädä odottelemaan kun sinne on vielä aikaa. 2005 kai tulee XBOX 2, jos tulee...

    Äänestä

  • Lucas kirjoitti:

    Kyllä juuri näin. Kannattaa kysellä mitä koneita kaveriporukasta löytyy.
    XBOXin pelit ovat pääsääntöisesti selkeästi näyttävämpiä kuin PS2:lla, jossa grafiikassa on rosoisuutta.

    Kannattaa harkita myös GameCubea jos lapset ovat nuorempia, sellaisia 8-12 v. tms. Nimittäin ko. konsolin saa alle satasella. Pelit on myös yleislinjaltaan enempi lapsille suunnattuja. Tosin, joku jo mainitsikin, monet pelitalot julkaisevat uudet pelinsä kaikille konsoleille. Myös kaikille konsoleille löytyy nykyään hyviä pelejä, tuskin kuitenkaan olet ostamassa 200 kpl 50 e arvoisia pelejä, joten pelit eivät minusta ratkaise valintaa enää.

    Ei kai toi PS3 vielä tule? Joten mikään konsoli ei jääne vanhaksi, koska ainahan on "tulossa" uusi sukupolvi. Sitä ei kannata jäädä odottelemaan kun sinne on vielä aikaa. 2005 kai tulee XBOX 2, jos tulee...

    Joku tossa kyseli tietokoneen ja xboxin jostain liittämisestä? onko se mahdollista yleensäkkään?

    Äänestä

  • noista plussista: sinulla sattui virhe?
    "XBOX:
    Voittaa tehossa ja grafiikassa PS2:sen
    tarvitsee ostaa erillisen kaukosäätimen dvd:n katseluun
    Halvempi kuin PS2, olen nähnyt jopa 170€ "

    ei kai plussaa ole se, että joutuu ostamaan kaukosäätimen dvd:n katseluun. toisaalta ei dvd:n katselu ratkaise, mikä konsoli kannattaa ostaa.

    x-boxille tulee grafiikaltaan hienompia pelejä, mutt ps2lle tulee laajempi valikoima. molemmille tulee varmasti mahtavia pelejä. jos ajattelit ostaa lapsille, kannattaa myös huomioida mitätön seikka:ohjaimet. pleikka 2 ohjain on selvästi pienempi ja helppokäyttöisempi kuin x-boxin.

    no näistä konsolien paremmuudesta voisi väitellä loputtomiin, mutta itse ostaisin gamecuben :)

    Äänestä

  • jppp kirjoitti:

    Joku tossa kyseli tietokoneen ja xboxin jostain liittämisestä? onko se mahdollista yleensäkkään?

    tietoa. Kai netistä voisi jotain ohjeita löytyä. Itse kokeilin kerran nopsaan pingailla ja etsiä xboxia LANista, mutta en löytänyt mitään. XBOX kuitenkin haki oikeat IPt, DNSt ja gatewayt...

    Olisiko tästä kuitenkaan suurta hyötyä? Monitoriin liittämisestä joku kyseli jossain myös. Senhän pitäisi onnistua oikeilla piuhoilla.

    Äänestä

No osta ihmeessä XBox. Ja voin perustella sillä et mulla oli ekaksi pleikka ja sen jälkeen oli pleikka 2. Nykyään on XBox ja se on tähän asti ollut paras kone.

Äänestä

Sopii varsinkin lapsille (miksei aikuisillekin?).
Tällä hetkellä selvästi halvin.
Legendaarisia Mario-pelejä. :)
Ohjain on mukava kädessä.
Ja plussana vielä se, että GC:lle ilmestyy vähemmän sekundapelejä kuin muille konsoleille, suurin osa peleistä on Nintendon laatutyötä.

-Ei ilmesty räiskintäpelejä. Toisaalta pidän enemmän näppiksen ja hiiren käytöstä, joten ei ole suuri menetys. Kaikki parhaat räiskintäpelit tulevat tietokoneelle.

=> OSTA NINTENDO GAMECUBE! :D

Äänestä

Game cubessa hyviä puolia on sen pieni fyysinen koko ja pelien näennäinen lapsellisuus. Erilaiset tasohyppelyt on ehdotonta eliittiä. Näennäisen halpa hinta ei ole sitä todellisuudessa. Hintaan 99 euroa saa pelkän konsolin ja ohjaimen. Sit pitää vielä ostaa muistikortti n 30 euroa ja peli alkaen 30 euroa. Jos haluaa vielä toisen ohjaimen niin hinta hipoo jo muiden valmistajien hintoja. Eiköhän suorituskyky silti päihitä ps2: sen mennen tullen. Ei dvd katselu mahdollisuutta. Pleikkari kakkonen on jo käsite suomessakin. Tekniikaltaan vanhin ,mutta onnistunut hypetys on tuonut aina vaan lisää ostajia. Todennäköisesti päädyt juuri siihen. Pelejä on ps2: selle eniten ja ilmeisesti myös eniten tulossa. Ps kakkosen mahti on niin suuri että monet pelitalot kopioi muille konsoleille ps kakkosen pelejä. Tästä seuraa se että kaikki näyttää samalta. Paras ohjain kaikista. Tallennus yhtä ankea kuin cubessa. Fyysinen koko aika hyvä. Voi pitää slimmisti pystyssä. Toistaa dvd levyjä ilman lisä sälää. Uudet versiot hiljaisia. Mahdollinen verkkopelaaminen ilmaista kunhan ostaa ensin kitin joka isketään koneeseen. Hinta xboxin luokkaa. Xbox on uusin ja suurin niin fyysisesti kuin teknisiltä puolilta. Koko on kasari videolaitteen luokkaa. Perustuu pc tekiikkaan.

Äänestä
  • Xboxiin sijoitetaan huimasti rahaa microsoftin toimesta. Valitettavasti homma kusee edelleen ja sijoitukset ei tuota voittoa. Sisäinen kovalevy. Huono ohjain ( isompi). Ilmeisesti eniten suomalaisia välillisesti työllistänyt konsoli ( pelitalot ). Jos isiä itse kiinnostaa pelaaminen niin suosittelen boxia. Etenkin vain xboxille tuotetut pelit ovat graafiselta ominaisuuksiltaan parhaita. Dvdeen katseluun pitää ostaa oma kitti. Samoin verkkopeleemiseen vaikka verkkokortti löytyykin. Mulla on ne kaikki ja olen sitä mieltä että lapsille jotka on alle 12 hankkisin cuben. Siitä yli harkitsisin noiden kahden muun välillä. Jos teillä ei oo ennen pelattu mitään niin hanki pleikkari. Jos muita vanhojavermeitä mm pc löytyy nurkasta niin hanki ihmeessä boxi.

    Äänestä

  • väsynyt kirjoitti:

    Xboxiin sijoitetaan huimasti rahaa microsoftin toimesta. Valitettavasti homma kusee edelleen ja sijoitukset ei tuota voittoa. Sisäinen kovalevy. Huono ohjain ( isompi). Ilmeisesti eniten suomalaisia välillisesti työllistänyt konsoli ( pelitalot ). Jos isiä itse kiinnostaa pelaaminen niin suosittelen boxia. Etenkin vain xboxille tuotetut pelit ovat graafiselta ominaisuuksiltaan parhaita. Dvdeen katseluun pitää ostaa oma kitti. Samoin verkkopeleemiseen vaikka verkkokortti löytyykin. Mulla on ne kaikki ja olen sitä mieltä että lapsille jotka on alle 12 hankkisin cuben. Siitä yli harkitsisin noiden kahden muun välillä. Jos teillä ei oo ennen pelattu mitään niin hanki pleikkari. Jos muita vanhojavermeitä mm pc löytyy nurkasta niin hanki ihmeessä boxi.

    Vielä lisäyksenä että mulla on kaiken kaikkiaan ollu 9 erilaista konsolia että kokemusta on ja koodia väännetään edelleen...

    Äänestä

Ps2 on paremmin suojattu et voi pelata amerikkalaisia pelejä
x-box:lla voit pelata ihan mitä vain ja tehä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iskä kirjoitti:

kannattais lapsille ostaa jouluksi. Playstation 2 vai x-box.Vastaukset mielellään pikkuperusteluilla.
Onko pelien hinnoissa paljon eroja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu