Häälahja

Venytetty vaimo

Olen hieman päälle kolmekymppinen naimisissa oleva nainen. Meillä on mieheni kanssa ollut aina hyvin avoin ja luottamuksellinen suhde. Tämä seuraava muistelo on 5-vuotis hääpäivälahjani hänelle, elämäni miehelle, rakkaalleni.

Hän on yleensä se, joka ehdottaa seksin suhteen jotakin uutta ja olen kyllä useimmiten täysillä mukana. Ihan kaikkein rankimmat jutut eivät kuitenkaan olleet saaneet minua tätä tapausta aiemmin kauheasti innostumaan. Niihin en ollut suostunut vaikka hän oli jotakin ehdottanutkin. Ennakkoluuloista johtuen, myönnetään.

Mieheni on pitkä, hoikanpuoleinen, tumma ja komeakin. Hänen lemmenhöylänsä on paksu, suonikas ja hieman käyrä, muttei liian pitkä. Juuri sellainen mistä pidän… Kostun jo tätä kirjoittaessani ja ajatellessani häntä!

Minulla on tummat pitkät hiukset ja vartaloni on ainakin mieheni mukaan jumalainen. Pyöreät kiinteät rinnat, joissa isot nipukat ja laajat nännipihat. Kapea vyötärö ja kuitenkin kohtalaisen leveä lantio ja kimmoisa peppu (tämä on mieheni käyttämä termi kuvaamaan sitä). Pyhimmässäni on turpeat huulet, joiden välistä sisemmät häpyhuulet hieman kurkistavat. Klitoris törröttää kuin pikkuinen prinssi-nakki ja koloni, no nykyisellään ei enää niin julmetun tiukka kuin aiemmin, kiitos mieheni harrastaman venytyksen. Siellä on vieraillut jos jonkinlaista tavaraa aina kesäkurpitsoista ja munakoisoista jättidildoihin. Ja juuri venytyksestä pidän itsekin. Ja tässä tarina siitä kuinka hän ensi kertaa tutustutti minut siihen.

Mieheni oli jo kauan kärttänyt saada sitoa minut ja kun en ollut suostunut, hän järjesti minulle ”esittelyillan” kuten hän sitä kutsui. Olimme viettäneet romanttisen lauantaipäivän kaupungilla elokuvissa ja syömässä, ja viiniäkin oli tullut nautittua jo pari pullollista siinä vaiheessa kun suunnistimme kotiin. Hän oli varannut kotiin lisää viiniä ja tuhdimpaakin juotavaa, hieman rekvisiittaa pornokaupasta sekä aiheeseen liittyvän filmin.

Kotiin tultuamme vaihdoin päälleni edellisellä viikolla ostamamme, hänen valitsemansa uudet alusvaatteet. Niihin kuuluivat mustat sukat ja sukkanauhat, haaroista auki olevat pikkuhousut ja rintaliivit, jotka vain kohottivat rintani kuin tarjottimelle jättäen nännit kokonaan esille. Jalkaan mustat, kiiltävät korkkarit ja pisteeksi i:n päälle laitoin kaulaan mustan kaulapannan ainoaksi koruksi. Viimeiseksi vilkaisu peiliin, josta katsoi takaisin melkoinen kissa, vaikka itse sanonkin.

Saapuessani olohuoneeseen oli mieheni himmentänyt valaistusta, sytyttänyt kynttilät ja tehnyt meille paukut valmiiksi. Hän katsahti minuun, henkäisi syvään saaden oloni todella seksikkääksi ja nousi ohjatakseen minut sohvalle sipaisten samalla tunnustelevasti selkääni ja peppuani. Hän hymyili leveästi huomatessaan kosketuksensa aiheuttaman reaktion nänneissäni, muttei kommentoinut asiaa ollenkaan vaan antoi vain paukkulasin käteeni.

Filmi oli valmiina koneessa ja naukkaillessani paukkuani mieheni veti minut sohvalla lähemmäs itseään sivellen samalla käsivarttani. Oma asuni kontrastina häneen siinä vieressä täysissä pukeissa, hänen käytöksensä aivan kuin olisimme olleet taas elokuvissa kaikkien vieraiden ihmisten keskellä eikä kahdestaan kotisohvalla aikeissa katsoa hard core- pornoa ja ehkä harrastaa sitä kohta itsekin… tunsin kuinka koko tilanne sai koko vartaloni väreilemään jo ennen filmin alkua.

Filmissä oli kaksi miestä yhden naisen kanssa. He sitoivat tämän eräänlaiselle korotetulle lavetille, saman puolen ranteet ja nilkat kiinni toisiinsa köysillä niin, että kun nainen makasi selällään, hän ei pystynyt juurikaan liikuttamaan itseään. Hänen jalkansa sidottiin levälleen, jonka jälkeen miehet asettivat jonkinlaiset klipsit nänneihin. Mieheni kääntyi minuun päin pysäyttäen filmin ja sanoi: ”Minun täytyy nyt kyllä tunnustaa jotakin… katsoin tämän jo etukäteen.” Samalla hän tarttui rintoihini ja nipisteli ja pyöritteli nännejäni. Hän kysyi haluaisinko kokeilla jo nyt jotain samantapaista kuin klipsit filmissä. Katsoin häntä ja nyökkäsin. Hengitykseni alkoi jo kiihtyä.

Mieheni kurotti kädellään jonnekin sohvan viereen, josta hän kaivoi kaksi hiuslenkiltä näyttävää venyvää lenkkiä. Hän veti lenkit solmuun keskeltä ja otti toisen nännini sormiensa väliin ja kiskoi sitä niin, että koko nännipiha venyi. Henkäisin terävästi, koska nännejäni ei oltu kohdeltu näin kovakätisesti koskaan aiemmin. Hän veti nännini lenkin sisälle ja asetti lenkin niin alas nännin juureen kuin sai vain kiskottua ja kiristi lenkin siihen. Nännini törrötti valtavana, noin kahden, kolmen sentin mittaisena lenkin yläpuolella. Se ei kuitenkaan sattunut ollenkaan, johtuen varmaan kiihottumisestani ja humalasta. Mieheni katseli reaktiotani hetken ja teki sitten saman toiselle nännille. Tunsin kuinka veri alkoi pakkautumaan nänneihini ja ne alkoivat tummumaan… ja herkistymään. Tunsin kuinka pienikin liikahdus tai hipaisu lähetti säkeniä ympäri kehoani. Nännini eivät olleet koskaan olleet niin herkät. Mieheni kokeili nännini päätä kevyesti sormella pyörittämällä saaden minut jo tässä vaiheessa ynisemään nautinnosta. Mutta paukkuani tarjoten hän totesi vain: ”Jatketaan.”

Filmissä nainen siirrettiin lavetin reunalle niin, että hänen päänsä oli taaksepäin taivutettuna ja toinen miehistä pani häntä rajusti suuhun samalla pidellen kurkusta. Toinen miehistä välillä nuoli ja sormetti naista ja välillä piiskasi häntä. Katsellessamme mieheni hipelöi välillä nännejäni, jotka olivat paisuneet edelleen isommiksi ja herkemmiksi. Välillä hän nipisteli ja venytteli niitä saaden veren kiertämään paremmin ja tuntemukset laantumaan.

Katselimme kuinka toinen mies jatkoi suuhun panemista. Välillä hän läpsi naisen rintoja. Koska nänneissä oli edelleen klipsit kiinni, näytti läpsiminen naisen sätkähtelystä päätellen tuntuvan todella. Tämä sai miehenikin innostumaan ja hän alkoi läpsiä rintojani ensin varovasti, ja kun vastasin vain voihkimalla, vähitellen yhä kovempaa. Nännini törröttivät valtavina, rivoina. Ne tykyttivät ja lähettivät sähkötystä alapäälleni saaden lantioni alkamaan tahdosta riippumattoman keinumisen. Tämä sai mieheni lopettamaan ja siirtymään taas vain nännien sivelyyn. ”Ei vielä.”

Seuraavaksi näin kuinka nainen nostettiin, edelleen sidottuna, lavetilta sohvalle. Tosin osa filmistä varmaan meni minulta vähän ohi, kun keskityin lähinnä omiin tuntemuksiini. Mies, joka aiemmin pani naista suuhun, kävi sohvalle istumaan ja nainen asetettiin hänen päälleen kasvot eteenpäin, jalat levällään. Mies kannatteli naista sidottujen käsien ja jalkojen takia mielestäni aika hankalan näköisessä asennossa.

Seisomassa ollut mies siirtyi heidän eteensä ja työnsi naisen peppuun ison anustapin yhdellä survaisulla naisen ulahduksen säestämänä. Samalla kun alla oleva mies työntyi hänen pilluunsa takaapäin, nousi toinen miehistä sohvalle panemaan naista taas suuhun. Kun yhteinen vauhti oli taas löytynyt, saattoi alla oleva mies keskittyä taas muuhunkin kuin tasapainon pitämiseen ja alkoi riuhtomaan naisen nännejä klipseistä. Nainen oli täysin avuttomassa tilanteessa, mutta silmistä kuitenkin näki, että hän nautti.

Tähän kohtaan mieheni taas pysäytti filmin. ”Kulta, tiedän, ettet varmaankaan vielä osaa sanoa haluako tulla sidotuksi, mutta annatko minun työntää dildot molempiin reikiisi?” No, olihan minulla ennenkin ollut molemmat poterot miehitettyinä ja pilluni kaipasi jo palavasti huomiota, joten suostuin asettamalla peppuni aivan sohvan reunalle. Turpeat häpyhuuleni tursuivat jo avonaisten pöksyjen aukosta äärimmäisen rivon näköisinä.

Mieheni otti nyt sohvan vierestä kaksi dildoa, joita toinen oli meidän suurempi jellydildomme ja toinen vibralla varustettu vehje, jossa on ikään kuin kivekset samassa. Hän asetti jalkani levälleen sohvan reunalle ja edes kokeilematta pilluani työnsi yhdellä rajulla liikkeellä jellyn syvälle reikääni. Hätkähdin, koska hän ei ollut koskaan aiemmin ollut näin raju, mutta päällimmäinen tunne oli kuitenkin vain kiima. Ja hänkin huomasi sen.

Tuottamatta sen enempää nautintoa sillä, että olisi liikuttanut dildoa sisälläni, hän vain piti sitä pohjassa asti ja katseli ilmeitäni. Ja saman tien läpsittyään ensin hieman reisieni sisäpintoja hän kaatoi liukastetta pilluuni, josta se valui kohti peppureikääni. Samalla hän voiteli liukasteella myös vibraattorin, ennen kuin alkoi tunnustelevasti työntää sitä peppuuni. Työntäen toisella kädellä samanaikaisesti dildoa ja vibraa syvemmälle reikiini, hän alkoi läpsiä taas rintojani ja nyt kiskoa niitä vuorotellen lenkkien vapaana roikkuvista hännistä. Tunsin oloni aivan uskomattoman kiimaiseksi, mutta taas hän lopetti.

Hän käski minut makaamaan sohvalle poikittain niin, että jalkani olivat kohotettuina ja hän pääsi käsiksi dildoihin. Mutta hän vain piti niitä työnnettynä mahdollisimman syvälle. Olin kuitenkin jo sen verran kiimainen, että kiskoin itse nänneissäni kiinni olevia lenkkejä. Ja filmi jatkui taas.

Seuraavassa kohtauksessa toinen miehistä pani edelleen päällään makaavaa naista, jolla oli anustappi pepussa, takaapäin pilluun. Jonkin ajan kuluttua myös toinen mies siirtyi naisen päälle ja alkoi työntymään toisen kanssa yhtä aikaa hänen pilluunsa! Suuni loksahti sananmukaisesti auki. Pelkkä ajatus tuollaisesta sai mahlani virtaamaan valtoimenaan! Mieheni huomasi sen kyllä, koska hänen kätensä oli pitämässä dildoja paikoillaan.

Luoja! Olin aivan sekaisin. Tuijotin vain kuvaruutua ja tunsin kuinka vartaloni alkoi kouristelemaan alkavan orgasmin kourissa. Tuttu jalkapohjista virtaava lämmön tunne alkoi nousta ylöspäin ja aloin vapisemaan kuin horkassa. Mieheni kumartui ylleni pitämään minusta kiinni estääkseen sohvalta tippumisen tietäen orgasmieni voimakkuuden. Ja se olikin oikea vuosisadan orgasmi! Siinä vaiheessa, kun energiavirtaus oli saavuttanut pääni, olin enää puolittain tässä maailmassa. Ja sitten hetkeen en enää ollutkaan.

Heräsin jossakin vaiheessa kummalliseen tunteeseen. Nännejäni kiskottiin taas. Tokkurassa yritin liikuttaa itseäni ja huomasin, että mieheni olikin sitonut käteni yhteen sillä aikaa kun olin sammuneena. Kiskomisen tunne nänneissä johtui siitä, että hän oli virittelemässä molemmat nännilenkit yhdistävää narua. Hmmmn? Hän oli riisunut itsensä ja silmäni kiinnittyivät hänen elimensä, joka oli täydessä paraatikunnossa.

Huomatessaan virkoamiseni hän kumartui antamaan minulle suukon: ”Huomenta kultaseni! Kun nyt olit noin kiimassa niin ajattelin, ettet pistäisi kuitenkaan pahaksesi, jos toteuttaisin tämän fantasiani… ?” Pystyin vain ynähtelemään vastaukseksi koska kieleni ei vielä suostunut toimimaan. Nyökyttelin päätäni lasin suuntaan, josta sain juotua mieheni auttaessa. Sain viimein puhekykyni takaisin ja kysyin: ”Minkä fantasian?” Hän vain vilkaisi minua hymyillen samalla jatkaen näpertelyään narun kanssa. ”No, antaa mennä sitten!” totesin muka välinpitämättömänä. Hänen ilmeensä kuitenkin kirkastui. Ilmeisesti hän oli ollut huolissaan, että sanoisin sittenkin ei.

Saatuaan viritelmänsä valmiiksi hän komensi minut sohvalle kontilleni niin, että käteni olivat käsinojan päällä ja naru, jolla käteni olivat sidottu oli viritetty sohvan jalkoihin kiinni. Tämän jälkeen hän sitoi myös jalkani löyhästi yhteen nilkoista. Könötin siinä pylly pystyssä, kun hän asettui taakseni ja alkoi piiskaamaan peppuani jollakin kunnon piiskalla. Ilmeisesti hän oli hankkinut sen erikseen pornokaupassa käyntimme yhteydessä. Samalla kun hän piiskasi, hän kiskoi nännilenkeissä kiinni olevasta narusta, joka taas tietenkin kiskoi nännejäni. Uuh! Jonkin ajan päästä tunsin kuinka mahlat alkoivat taas valumaan pillustani. Sen huomattuaan hän siirtyi tyytyväisenä eteeni ja tarjosi kullinsa suuhuni.

Varovasti hän alkoi panna minua suuhun jatkaen samalla narusta kiskomista ja pyllyni piiskaamista. Hetken kuluttua ei hänellä kuitenkaan ollut enää tavanomaisesta varovaisuudesta tietoakaan. En oikeastaan tuntenut muuta kuin terävimmät läpsäykset ja kovimmat kiskaisut nänneissäni, kun yritin vain keskittyä valtavaan kyrpään, joka kävi välillä syvällä kurkussani. Mutta päätin yrittää kestää aivan kaiken, koska tämä oli hänen fantasiansa.

Juuri kun tunsin suussani tutun nytkähtelyn hänen kullinsa juuressa, hän vetäytyi pois käskien minua jäämään samaan asentoon. Hetken päästä hän ilmestyi taas dildon kanssa, mutta tämä oli uusi. Se oli todella pehmeää jellyä, kirkkaan punainen, eikä mikään kauhean paksu. Hän siirtyi taakseni ja tunsin kuinka liukastetta valutettiin pystyssä olevalle pepulleni ja mieheni hieroi sitä ympäriinsä niin että koko peppuni varmasti kiilteli. Olin hieman huolissani, koska luulin mieheni työntävän äsken näyttämänsä dildon peppuuni, mutta hän alkoikin työntämään sitä pilluuni.

Tunsin kuinka dildo painui pohjaan asti, mutta mieheni vain yritti painaa sitä syvemmälle ja syvemmälle. ”Haluan että se uppoaa sinuun kokonaan!” Yyymmmn, tunsin paineen kasvavan pillun pohjassa, mutta yritin keskittyä ja rentouttaa lihakset, niin että hän saisi sen kokonaan sisälleni. Keskittyminen oli kuitenkin hieman hankalaa, koska asentoni oli sellainen, että äärimmäisen herkät nännini hieroutuivat samalla sohvan käsinojaa vasten ja aiheuttivat minulle uskomattomia väristyksiä.

Lopulta tunsin kuinka pilluni antoi periksi ja dildon reunat upposivat kokonaan sisääni. Mieheni hieroi klitoristani kiitokseksi ja painoi muutaman sormen pepun puolelle tunnustellakseen miltä dildo tuntui sieltä käsin. Tunsin kuinka hän venytti peppureikääni ja lisäsi liukastetta sinne. Tämän jälkeen taas nykäisyjä narusta ja piiskaa kiiltelevälle pepulle, joka alkoi jo kihelmöidä piiskaamisesta. Dildo pysyi pillussani, vaikka se sykki ja nyki nykäisyjen ja läpsäisyjen tahtiin.

Mieheni vaikutti tyytyväiseltä ja taas hän poimi uuden lelun sohvan vierestä. Se oli ihan tavallinen vibraattori, joka sattui olemaan mielivibraattorini. Mielivibraattorini siksi, että se oli juuri oikean kokoinen. Se oli tarpeeksi paksu, että se venytti pillua sopivasti, kun sen työnsi sisään. Se upposi juuri oikeaan syvyyteen niin, että pelkästään säätönuppi oli ulkona pillustani, kun sen työnsi pohjaan asti. Täydellinen.

Mutta ei sekään ollut mikään peppuun tarkoitettu… mitä ihmettä?

Tunsin kuinka mieheni hieman epäröi silitellessään tunnustelevasti peppuani. Sitten hän lisäsi vielä liukastetta valumaan peppuuni ja alkoi levittää sitä hieroen vibralla klittaani ja pilluani muutenkin. ”Yritä, kulta, rentoutua vähän, jooko?” Nyt aloin olla jo todella huolissani ja hän siirtyi viereeni kasvot peppuni suuntaan niin, että sai otettua minua toisella kädellä vyötäröltä kiinni samalla painaen minua vartaloaan vasten. Toisella kädellä hän pyöritteli vibraattoria klitoristani kiusaten kunnes tunsin lantion pakkoliikkeiden taas alkavan ja huolestuneisuuden häviävän. Juuri silloin hän otti vyötäröstäni todella lujaa kiinni ja alkoi työntämään vibraa pilluuni vaikka jellydildo oli jo siellä! Hän sovitti vibraa painaen sitä vinosti tiukkaakin tiukempaan reikääni ja olin niin järkyttynyt, etten edes osannut käskeä häntä lopettamaan.

Koska jelly oli jo kokonaan pillussani, ei vibran työntäminen sisään ollut oikeastaan mikään ongelma. Muutaman sentin matkalta. Mutta sitten aloin tuntemaan valtavaa venytystä sisälläni. En oikein tiennyt tuntuiko se hyvältä vai pahalta. Tässä vaiheessa mieheni pysäytti vibran työntämisen ja alkoi taas kiskoa nänninarusta. Tuntemusten siirtyessä rintoihini hän jatkoi taas työntämistä ja en voinut kuin voihkia, voihkia, voihkia! Hetken päästä hän neuvoi taas rentoutumaan ja tällä kertaa onnistuinkin siinä jotenkuten. Hitaasti, välillä taukoa pitäen ja siirtäen tuntemukset nänneihini kiskomalla narusta, hän työnsi vibrankin pilluuni kokonaan. Olin niin täynnä! Nyt hän vain piteli sormeaan pilluni suulla, niin etteivät dildot päässeet luikahtamaan ulos.

”Aion kääntää sinut selällesi.” Olin aivan voipunut pillussani tuntuvan paineen ja nännieni säkenöinnin vaikutuksesta, enkä siksi vastustellut ollenkaan. Käännettyään minut mieheni joutui työntämään vibran uudelleen pohjaan, sillä se oli liukunut osittain ulos kun liikuin. Nyt työntäminen ei ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin ensimmäisellä kerralla. Ja itse asiassa en voinut estää lantiotani liikkumasta vastaan. Se tuntui hyvältä. Luoja! Olin jotenkin häpeissäni ja kuitenkin äärimmäisen kiihottunut. Mieheni suorastaan liikuttui, kun hän huomasi, että itse asiassa pidin tuosta touhusta.

Tässä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki, mitä hänellä oli mielessään. Hän nosti jalkani ylös pidellen toisella kädellä dildoja sisälläni ja siirsi peppuni aivan sohvan reunalle. Kiskoen nänninaruista, joka sai nännini taas sähköttämään suoraan klitorikselleni, alkoi hän valuttamaan lisää liukastetta pilluuni ja kyrpäänsä. Ymmärsin heti mitä hän aikoi ja minä, vaikken sitä olisi koskaan voinut kuvitellakaan, tahdoin sitä myös! Tunsin tutun paineen peppureiälläni ja kohta hänen elimensä oli jo sisässäni, olihan siellä vain hieman aiemmin ollut iso dildo venyttämässä!

Tarkkaillen ilmeitäni hän aloitti varovaisen pumppauksen. Tunsin kuinka vibra värisi jellyn kanssa pillussani, hänet pepussani, nännini, jotka suorastaan räjähtivät joka heilahduksella ja tuntuivat olevan suorassa yhteydessä klittaani… ja taas tuo tunne alkoi hiipimään jalkapohjistani ylöspäin. Mieheni kulli sykki jo siihen malliin, että tiesin hänenkin laukeavan kohta. Ja annoin periksi sille kaikelle ja aloin huutaa… huutaa… huutaa… Aivan suoraa huutoa.

Tuntui kuin jokainen solu kehossani olisi räjähtänyt valkoiseksi energiaksi!
Värähtelin yhdessä maailmankaikkeuden kanssa vielä pitkään sen jälkeen kun mieheni oli lauennut sisääni, antanut dildojen pongahtaa ulos pillustani, vapauttanut käteni, jalkani ja nännini, kantanut minut suihkuun ja sieltä sänkyyn, koska jalkani eivät yksinkertaisesti kantaneet.

Sen yön nukuimme liikahtamatta toistemme sylissä.

4

20778

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näitä pitkiä

      tarinoita tänne, eihän noita jaksa lukea Erkkikään !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • kroooohh

        .....nukahdin heti alussa...kuulemma onnekseni...


      • Pillunireunat

        Minulla on suonikas ja hieman käyrä lantio ja liian pitkä peppu. Minulla törröttää isot nipukat taaksepäin. Mieheni on paksu. Hänen lemmenhöylänsä törröttää kuin pikkuinen prinssi-nakki, jossa on ikään kuin kivekset. Klitoris törröttää kuin häntä! Lopulta tunsin kuinka pilluni reunat törröttivät valtavina, rivoina. Mieheni törrötti päällään kotisohvalla. Seuraavaksi näin kuinka mieheni pongahtaa ulos asentoon. Hetken päästä hän oli todella kirkkaan punainen ja kauhean paksu. Nyt aloin olla jo todella huolissani. Seuraavaksi näin kuinka mieheni kasvot kurkistavat avonaisten pöksyjen aukosta äärimmäisen rivon näköisinä. Tunsin tutun paineen peppureiälläni. Jonkin ajan päästä huomasin että itse asiassa pidin paukkuani sisässäni. Kohta tummat tursuivat jo avonaisten pöksyjen aukosta. Mieheni nuoli kyrpäänsä.


    • Uhh

      Luin kokonaan ja HERRAN JUMALA oli ihana!! Oisin kyllä mieluusti ollut tuon naisen tilalla <333

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      43
      1805
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      207
      1238
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1137
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1086
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe