kevään aikana rantautuu suomeen ja silleen terve vaan tuet poistuu,.,.,
varmaa tietoo
uudenseelannin malli
821763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 82
Vanhimmat
Keväällä kun Uuden Seelannin malli toteutuu, tuethan ei poistu. Nehän juuri päätettiin jatkaa viidellä vuodella. Jouduttiinhan Uudessa Seelannissakin palaamaan maataloustukiin.
Mutta muu osa tästä Uuden Seelannin mallista otetaan kyllä käyttöön. Toimeentulotukea saavatkin laitetaan töihin! Työhän se on jolla hyvinvointi kasvaa. Risusavottaan vaan! Meitä kovakuntoisia monitaitoisia eläkemiehiä on jo pyydelty työnjohtoon. Kunhan saadaan kellot kesäaikaan ja lumet sulaa työhön velvollisten joukot pistää maisemat nätiksi. Eikä pieni lisätinestikään pahasta ole itse kellekkään.
risuhommista palkkaa, vai meinasitko rengiksi vielä 2000 luvulla
12,5 € tunti minun omilla sahoilla ja bensoilla, lisäksi ateria korvauksen ja jonkinlaisen päiväraha tyyppisen matkakorvauksen n, 45 € päivä.
Terveisin Sivutoimiviljelijä
ne ennenkin oli. Tein noita viimeksi kahdeksankymmen luvun puolivälissä RaKo menetelmän kokeilutaksalla. Silloisella palstallani oli muistaakseni taksa keskm n70 penniä < d5cm runko. Pienemmät ha taksalla.
Eihän metsään lepäämään menty silloin eikä mennä nytkään. Huvitti silloin kun lehdissä kirjoiteltiin kuinka työttömiä palkattiin enerkiapuun korjuuseen mutta se kokeilu kuivui kokoon kun nämä työn sankarit katosivat työmailta alta aikayksikön.
Ja niinkuin vaari kirjoitti niin meitä ammattitaitoisia olisi kyllä vielä kouluttamaan ja töitä johtamaan
saavat eli maajussit laitetaan töihin samalla tuet tulee poistuun uudestaseelannistahan poistettiin vain maataloustuet joita ei ole palautettu eikä palauteta näin saatiin maatalous tehostettua niin on täälläkin maailmankolkalla tapahtuva ,yk on hyvin pitkälle samaa mieltä näin se vaan on ,.,.,
risunne te niistä tuetkin saatte ei työtön ole kiinostunu patalaiskan törsän risumettästä ,pankolla vaan maataan ja räitään kattoon ehtoo päivät väistellään kun räkälimpit putoilee als törskän päälle,.,.,otetaan miljardi tuet mitään tekemättä.,.,
ellei "patalaiskat maajussit".
Muut ovat vielä patalaiskempia. Niitä ei saa edes metsän reunalle millään konstilla.
Kannatetaan.
että ne on miesten töitä, ei siellä tuollaiset kermaperseet kestä.
eikä tukia joten patalaiskin maajussi tehköön itte vaan tukineen risunsa törskä risuileen mattäänsä älä tääl paskaa poraa,.,.,
risumettään mee ei tier kuinka päin vesuria käres piretään eikö jo heltiä vesuritukee niin ei penkolla makaamalla opi risumettän saloja,.,.,.,
makaamasta sosiaalihuollon kasvatti alias törsä ei oo koskaan työtä tehny tukee vaan lissää ja silleen,.,patalaiska törsä ei tier työnteosta mitään,.,.,
törskät on? Minä puhuinkin viljelijä/metsureista joihin itsekin kuuluin. Enkä tosin noihin mainitsemiisi puutarha kaluihin paljoakaan koskenut koska oli sillä työn tuloksella pystyttävä elämään.
Jätä nyt tuo työstä puhuminen sellaisille jotka tietävät edes millä välineillä sitä tehdään.
tuohon joukkoon koska et edes tiedä mitä työvälineitä nykyisin käytetään.
hieman rauhallisemmin niin saattaisi joku saada tuosta jotain tolkkuakin.
tässä yritetäänkin töihin, mutta kun sosiaalihuollon rahat ovat vastikkeettomia, verottomia ja salaisia. Ei voida panna töihin.
Maataloustuet ovat vastikkeellisia, joka tarkoittaa sitä, että niiden eteen on pakko tehdä töitä.
Maataloustuet ovat myös verollisia ja julkisia.
näkisit, jos kävisit joskus ulkona.
kun tähän aikaan roikut täällä? Sossu
näköjään elättää luuserin!
pimitetään suurimmat tuet on piilotettu ,maajussien vastikeellisuus on venäjälle vieryn tuetun viljan ja sikalihan tapaan täysin vastikkeettomia ,pankolla makaaminen ei ole vastikkeelisuutta ,veroo maajussie ei maksele vaan saa tukina kymenkertasesti takasin ja veronvähenyksinä palautukset ovat kymenkertaset myös alvin laskusta kertyy sievoinen summa törsille palautusta ,joten kyl köyhää taas riistetään miljoonaomistajien huijauksella ,.,.,
ootko asentanna pankolle veronmaksajien maksaman tietokoneen josta sontaas suollat..,.,.,
vesakkomurskainta mää oon käyttännä hampainko sää nirhaat pöljä,.,.,
kirjotettua kyl sää tukiopetusta saat koit vaan hakee apuu sitä sää tartet.,.,
ja vastikkeellisia, mutta sosiaalituet ovat salaisia, verottomia ja vastikkeettomia.
ajatuksia.
Kerro tarkemmin, missä veronmaksaja ostaa vesakkomurskaimia maajusseille. Mää menisin jonoon.
Sitäpaitsi, ei vesakkomurskaimella tehdä risusavottaa.
No, mistäs sinä tätä voisit edes tietää, kun et oo koskaa metsää edes nähnytkää.
joskus noita camchatteja...sillä ne muniaan ja tissejään puristelee oikeet Kelan pummit päivät pitkät.....
Kehutaan paljonko kelläkin sairaslomaa milläkin syyllä
vesakkomurskaintasi pyörität ja millaisia työmaita sillä teet?
aina kiire mutta ehtii ne sentään tätä vajaa kykyisten terapiapalstaa avustamaan.
ovi on lukossa ja avain ulkopuolella hoitajan taskussa.
kaduntallaajahan se pankolla makoileekin päivät pitkät. Vasta sitten kapuaa pois, kun joutuu työhaastatteluun.
eläke puolen palstalle ei sulla ole enään puoltakaan koneistoo mukan maailman menos joten terve vaan,.,.,
verottomia ja kaikenlisäksi ja salaisia ,.,.,
saat salaa sinäkin. Et vain huomaa syödessäsi niitä.
vastikeelisuuden voit maksaa vaikka heti no maksa nyt ,älä vie venäjälle meidän veroeuroi,.,.,siinäkö se vastike,.,
viisautta ainakin niin kauan kuin eskarin päästötodistuksen saat, märkäkorva.
kun ei sitä kukaan haastattele on niin laiska ettei kukaan ota ristikseen,.,.,
niin salaisia nämä vastikkeettomat maataloustuet ettet niitä tosiaankaan näy huomaavan.
Noista Jussien saamista kun menee verot elleivät huku kokonaisuudessaan tuotantokustannuksiin. Niitähän ei saa jos viljele.
edes tiiä mitenpäin vesurii käytetään et kai muka muita osaa käyttää mitäs niitä nyt olikaan pokasaha ja kirves jooooo,.,.,
ei veronmaksaja kuluttaja ,tuki on suoratuki maajusseille pelkkä alkutuotanto elättää maajussit paremmin kun mikään muu ammattiryhmä saa,uudenseelannin malli on maajusseille parasta hoitoo oppivat eleleen omillaan eikä toisten veroeuroilla,.,.,
olet vanhoja elokuvia katsellut, isukkiko kertoi niiden työvälineiden nimet.
viljatilaa viljelet kun noin hyvin tiedät kuinka hyvin myyntituloilla pärjää.
Ja millä rahoitat tuotantopanokset?
Maajussin ei tarvitse mennä työhaastatteluun, koska maajussin luokse tulee työtön kyselemään töitä. Siis työtön menee työhaastatteluun eikä työnantaja.
Et taida koskaan tehdä oikeaa työtä kun noita juttujasti tulee tänne palstalle kaikki päivät parhaaseen työaikaan? Siinä paraskin arvostelemaan kovaa työtä tekeviä maajusseja!
kun sontaa saa pyytämätäkin ,maajussi ei pysty muuta kun makaan pankollaan trojot housus keppana kori vieres ja pieree onneton tuhnari,.,.,
teenkö lentokoneella vai millä mä teen ,.,.,
ittes ulostulles karvas roikkuvaan pas,,n kikkanaan,.,.,
viljelijäkin tekee veronmaksajien maksamilla koneilla vuores työtä noin kuukauden 11 kuukautta nukkuu pankol ketarat ojos,.,.,
jos jussi ei käytä keppanaa eikä muutakaan mikä menee päähän.
ilman työntekoa ruokitaan??
mielikuvituksella.
minä yleensä kakaroita käsken.
Tiedoksi vaan, tuollaiset viljelytilat joissa ei ole karjaa hoidetaan nykyään sivutoimisesti.
ei olisi enää ruokaa kaupassa, jos maanviljelijä ei ahkeroisi.
isä? Hah, sanon minä...tai ehkä on sirkuksessa poika syntynyt kirahvista, kun on niin pihalla maataloudesta kuin vaan ihminen voi olla. Kirjotteleekin väärälle palstalle :D parempi olis kaverin etsiä joku henkilökohtasempi palsta:P
lapsella isä olla, vaikka hiukan kusta joukkoon on lipsauttanutkin. Kasautui raukan päähän.
pitää olla tarkotetaan toimeentulotukee saavat ei siis maajussit jne.
viljelijän arkea näin talvisaikaan, metsätöitä omassa metsässä, traktorilla ja kuormaimella varustetulla metsäkärryllä, moottorisahalla, ja raivaus-sahalla,(jota käytetään metsänhoitoon,jota asiaa et näkynyt aiemmassa sohelluksessasi tietävän).
Voin sanoa että metsätyöt on ainakin minulle tärkeitä muutenkin kuin rahallisen tuloksen takia, se on samalla hyvä harrastus joka pitää mielen virkeänä.
Soitan myös kolmea instrumenttia, joten ei ole ylimääräistä aikaa mihinkään "pankolla makoilemisiin", niin kuin asian esität.
Sen verran soitto harrastus on kehittynyt että esiintymisiäkin on jonkin verran.
Myös lumitöitä tehdään tarvittaessa itselle sekä vieraille, mm.kesämökkiläisille.
Hiihtolatuja teen myöskin lomalaisten ja paikkakuntalaisten iloksi.
Nyt juuri on ajankohtaista verokirjanpitojen- ja ilmoitusten tekeminen, ja niihin liittyvien moninaisten tulosteiden järjestäminen. Näkisit samalla oikein mustaa valkoisella viljelijän tulot ja menot,sen käteen jäävän tulon joka omalta kohdaltani ikävä kyllä on -merkkinen. ja samalla voisit saada ihan ilmaisen kurssin alv:n sinulle mystisistä kiemuroista, mikäli nyt sittenkään tajuaisit.
Viljelysuunnitelmien teko alkaa olla ajankohtaista, ja kylvösiemenen kunnostus, lajittelu ja peittaus.
Yksi asia, kun tulet niin jätä ne keppana pakkaukset ja muutkin "väkevät" tuomatta, täällä kun ei sellaista touhua harrasteta, ei kiinnosta, ei ole aikaa eikä rahaa moiseen lotraamiseen.
Elämä on paljon parempilaatuista ilman alkoholia, eikä tarvi olla kenellekään haistattelemassa, mikä näkyy olevan sinun pääharrastuksesi, ja taitaa olla peräti päätyö!
Tämän kirjoitti maanviljelijä-metsänomistaja 66v, jonka vaimo on tilan ulkopuolisessa työssä.
Alan tulostelemaan maatalouden-ja metsäpuolen veroilmoituksia liitteineen, sekä alv ilmoitusta, josta selviää kuinka paljon pitää tilittää alv:a verottajalle kuun loppuun mennessä.
etkö sitä tiedä ja ilman tukia etkö sitäkään tiedä tairat olla törskä poloinen.,.,
se sinun tilasi olikaan??
mukavasti kynsien alla kulkee, ei sitä sen enempää hoitaa jaksa.
Missä ne varman tiedon tekstiviestit viipyy, niidenhän piti tulla jo eilen? Ja miksi koko viestiketju näistä tekstiviesteistä häipyi vähin äänin...
kalastellaan jo on törsää.,.,.,
ei oo poistoviestiä näkyny...
Joku taas valehteli.
työllä elättämään? Tänäänkin vaan lorvailet-
luuseri!
kovbin kauan auki piret on niin törkkee törskä pummi,.,.,
onko pankolle veronmaksajien varoista ostettu tietokone kovassakin käytös taitaa olla kätevä kirjotella ja samal ottaa päivä tirsat kyl patalaiska on törskän keeni numero yksi,.,.,
koko poisto.
että toisilla voi olla ihan omakin tietokone, ei kaikki tarvitse sitä aulan yhteistä konetta käyttää. Täällä ovien ulkopuolella se on monellakin.
muijas sanonu pahasti kun et enään pysty ,.,.,
viestii orot vaan kohta saat ,.,.,
vanha pukki jolla on kova oksa. Ei valituksia.
silloin mene laajakaistakin koska et kuitenkaan pysty tuon tekstarimäärän laskua maksamaan.
ja yrittää kirjoitella naurettavia kommenttejaan.
Taitaa olla aika varovainen suhtautuminen
työn tekoon niin kauan kun sossusta rahaa saa.
saanti ilmaseksi ei tair oikein työ maittaa kun on noin suuret tuet eikä vastikeelisuutta laisinkaan ,.,.,
valittaa mut köökis taitaa olla eri sävel,.,.,.,
ja lisää tukia on tulos 290 eri lajia,.,..
sossunluukulla käyt.
sitten noin monta tukihenkilöä.
navetta muutettu asunnoksi jo kaksikymentä vuotta sitten. Eikä sen keittiöstäkään vielä valitusta ole kuulunut.
Täältä palstalta pitää noita kateellisten ruikutuksia katsella että edes tietää mitä valittaminen on.
Hyvä juttu loppuu tämä syöntituki het alkuunsa, saat köllikkä nähdä kun alat taas lihoa, katsos se sikaraavas jauheliha on ainut mihin reppanalla riittää tuohet. Tere tuloa työttömät riihen nurkalle kaikkille muille riittää jauhoja mutta tuollaiset yöntimot jääpi ilman.
heitä paskas meneen haetaan muualta ja hyvää ei mitään olematonta rotan jyrsimää,.,.,
huutelet, senkös painut hakemaan. Vai eikö sossu maksa matkoja?
Eihän tuollaiselle touhutipalle voi muuta tarjotakkaan, katsos muille on muuta tarjolla. Jatkappa timo skriivailua ja sitä löysän edes takas liikuttelua. :)