Taitaa olla

Meidän pienellä pennullamme ikä 10kk, taitaa olla juoksuaika kun ei paljoa näy sisällä ja muutenkin tulee sisälle vasta monien huutelujen jälkeen.
Tänä aamuna kissanluukku kolahti ja pienokaisemme tuli toisen kissan kansssa luukusta sisälle.
Koira kyllä hääti vieraan pois.
Olisin leikkauttanut kissan mutta kun eläinlääkäri sanoi, että ensimmäisen juoksun jälkeen. Se taitaa olla nyt mutta leikkaus voi olla liian myöhäistä tässä vaiheessa jos vahinko on jo sattunut.
Kissanpentuja on sitten varmaan odotettavissa.
7287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eläinlääkäri on kyllä puhunu sulle mitä sattuu: mun uroskissa leikattiin 9 kk ikäisenä ENNEN juoksua, parempihan sille kissalle on että se ei tiedä mitä menettää. Eikä se leikkaus vieläkään liian myöhäistä ole, jos et halua että se siittää vielä LISÄÄ pentuja ja et toivo naapureidesi vihaa niskaasi. Jokainen ulkona liikkuva kissa on leikattava.

Äänestä
  • Kissan voi hyvin leikata ennen juoksua (ja uroskissoilla ei muuten ole juoksuja). Ja kannattaakin näin tehdä. Kissan voi hyvin leikata jo 3kk ikäisenä!! Vaihda ehdottomasti eläinlääkäri sellaiseen joka kissoista jotain tietää.

    Ja nyt sitten heti leikkaukselle ja mahdolliset pennut abortoidaan samalla. Jos lääkäri nikottelee vaihda sellaiseen joka kissoista jotain tietää!

    Äänestä

  • tyhmä lääkäri. kirjoitti:

    Kissan voi hyvin leikata ennen juoksua (ja uroskissoilla ei muuten ole juoksuja). Ja kannattaakin näin tehdä. Kissan voi hyvin leikata jo 3kk ikäisenä!! Vaihda ehdottomasti eläinlääkäri sellaiseen joka kissoista jotain tietää.

    Ja nyt sitten heti leikkaukselle ja mahdolliset pennut abortoidaan samalla. Jos lääkäri nikottelee vaihda sellaiseen joka kissoista jotain tietää!

    sanoi et voin viedä mun narttu kissani leikattavaks sitten ku se painaa vähintään 2 kiloa. Olen aina ihmetelly et miks ku esim. jostain löytöeläinkodista tai vastaavasta hommaa kissanpentuja niin ne on kaikki valmiiks leikattuja,rokotettuja jne ja lääkäris sit kuitenki väitetään et pitää odottaa et kissa on 10 kk, on ensimmäinen juoksu tai et painaa 2 kiloa.

    Äänestä

Mikä järki on päästää juoksulla oleva kissa ulos??? Ja sitten, lääkärisi on kyllä puhunut ihan puppua, vaihda kunnon elänlääkäriin. Tottakai sen kissan voi leikata ennen juoksua, mielellään jo 6kk ikäisenä.

Äänestä
  • Minulla ei ole koskaan ollut narttukissaa, enkä tiedä enkä tunnista mahdollista kiimaa. Samanlainen se on kuin aina ennenkin.
    Meidän kissat ovat aina vapaana ja ne saavat ollakin.

    Äänestä

  • juoksua kirjoitti:

    Minulla ei ole koskaan ollut narttukissaa, enkä tiedä enkä tunnista mahdollista kiimaa. Samanlainen se on kuin aina ennenkin.
    Meidän kissat ovat aina vapaana ja ne saavat ollakin.

    Ken kissoja vapaana pitää luulisi sen verran ottavan asioista selvää, että leikkauttaisi kissansa ajoissa!! :(

    Äänestä

kiitos ilveksen sillä ilves tappaa kissoja huvikseen samoin,kuin kissa hiiriä ja se ei siedä muita kissoja omalla reviirilla joka on iso.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juoksuaika Tenkasella kirjoitti:

Meidän pienellä pennullamme ikä 10kk, taitaa olla juoksuaika kun ei paljoa näy sisällä ja muutenkin tulee sisälle vasta monien huutelujen jälkeen.
Tänä aamuna kissanluukku kolahti ja pienokaisemme tuli toisen kissan kansssa luukusta sisälle.
Koira kyllä hääti vieraan pois.
Olisin leikkauttanut kissan mutta kun eläinlääkäri sanoi, että ensimmäisen juoksun jälkeen. Se taitaa olla nyt mutta leikkaus voi olla liian myöhäistä tässä vaiheessa jos vahinko on jo sattunut.
Kissanpentuja on sitten varmaan odotettavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu