Ihmettelen vieläkin, miten kunnankätilöt onnistuivat hoitamaan tehtävänsä jo silloin niin hyvin, kun paljon lapsia syntyi samoihin aikoihin paljon.
Äiti on kertonut, että synnyin 18.2.1946 kovana pakkasaamuna, maanantaina, kymmenen aikaan. En tiedä, olinko tullut maailmaan helposti saati hankalasti ja toivottuna. Niistä asioista muodostan oman kuvitelmani.
Nyt tuntuu siltä, että
Kätilöt tiesivät Äitiensä tilanteet, mutta varmaan sattui myös yllätyksiä. Äitini kertoi, että kunnankätilö kohteli häntä hyvin. Niin, eihän Äiti ollut ns. huono nainen missään vaiheessaan elämässään.
Hyvin tärkeä asia
Minne kätilöt menivät ja mitä tekivät, kun esim. pieni Eila-tyttö, 3-v., joutui hakemaan apua lähinaapurista. Isäpuoli pyysi toivottavasti apua naapurissa, että lähettäisivät Äidilleni apua.
Myönnän rehellisesti, että minua harmitti lapsiluvun lisääntyminen: jo meitä olisi ollut ihan riittävästi. Se harmittaa nyt kovasti, että olin Äidille hyvin tyly.
Sanoin hänelle, että eikö jo riitä ennestäänkin oleva köyhyys ja kurjuus meidän huushollissamme, pitääkö vielä hankkia uusia suita. Kerron tästä myöhemmin. Mutta - minulla on ollut maailman paras Äiti!
Tunnen syyllisyyttä siitä, että olen itse ollut ainoalle lapselleni huono Äiti. Haluan pyytää anteeksi, mutta nyt hän, 25-v nuori nainen, pyytää, että en ota mitään yhteyttä.
Keskustelimme aikuisina sisarustemme määrästä. Äiti, rakas Äitini kysyi, että kuka teistä on se liika? Ei kukaan, ehdottomasti!!!
Äiti on kertonut, että synnyin 18.2.1946 kovana pakkasaamuna, maanantaina, kymmenen aikaan. En tiedä, olinko tullut maailmaan helposti saati hankalasti ja toivottuna. Niistä asioista muodostan oman kuvitelmani.
Nyt tuntuu siltä, että
Kätilöt tiesivät Äitiensä tilanteet, mutta varmaan sattui myös yllätyksiä. Äitini kertoi, että kunnankätilö kohteli häntä hyvin. Niin, eihän Äiti ollut ns. huono nainen missään vaiheessaan elämässään.
Hyvin tärkeä asia
Minne kätilöt menivät ja mitä tekivät, kun esim. pieni Eila-tyttö, 3-v., joutui hakemaan apua lähinaapurista. Isäpuoli pyysi toivottavasti apua naapurissa, että lähettäisivät Äidilleni apua.
Myönnän rehellisesti, että minua harmitti lapsiluvun lisääntyminen: jo meitä olisi ollut ihan riittävästi. Se harmittaa nyt kovasti, että olin Äidille hyvin tyly.
Sanoin hänelle, että eikö jo riitä ennestäänkin oleva köyhyys ja kurjuus meidän huushollissamme, pitääkö vielä hankkia uusia suita. Kerron tästä myöhemmin. Mutta - minulla on ollut maailman paras Äiti!
Tunnen syyllisyyttä siitä, että olen itse ollut ainoalle lapselleni huono Äiti. Haluan pyytää anteeksi, mutta nyt hän, 25-v nuori nainen, pyytää, että en ota mitään yhteyttä.
Keskustelimme aikuisina sisarustemme määrästä. Äiti, rakas Äitini kysyi, että kuka teistä on se liika? Ei kukaan, ehdottomasti!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pisti silmääni ns. huono nainen. Mielestäni mummo oli hyvä nainen vaikka olikin aviottomia lapsia.
Itse ilen syntynyt kotona ja ei ollut kätilöä.
Oli vaan nainen jolla oli itselläänkin paljon lapsia.
Pellavanarulla sidottiin napanuora äitini kertoman mukaan.
Olen syntynyt 2 vuotta myöhemmin kuin sinä.
Mummoni pelasti yhden lapsen hengen kun oli synnytyksessä mukana.
Sitä lasta ei edes haluttu odottaa maailmaan.
Puukko oli ollut patjan alla valmiina.
Me tuomitaan ihmisiä vaikka emme tiedä heistä muuta kuin että "no sillähän oli aviottomia lapsia", vieläkin.
Mitkä asenteet??
Oli hirveää kuinka aviottomia äitejä kohdeltiin vielä 60-luvulla.
Minun pieneen päähäni ei mahdu kuin edes tuollainen tekopyhyys ja suvaitsemattomuus on mahdollista.
Koton puhuttiin yh-äideistä hyvin negatiiviseen sävyyn.
Minä tietenkin jatkoin kotona opittua mallia kunnes oma järki ja oikeudentunto alkoivat kehittyä.
Äitini elää vielä, on jo vanha.
Entiset käsitykset ovat voimassa vieläkin.
Odotin ensimmäistä lastamme ennen naimisiin menoa.
Äitini sanoi että suvussamme ei ole koskaan käynyt niin kenellekään.
Sain tietää myöhemmin että oma alkuperäni oli kyseenalaistettu.
Synnyin sota-aikaan, isäni ollessa sodassa ei äitini käytös liene ollut aivan moitteetonta.
äiti, siitä huolimatta lapset hylkää äitinsä, se kuuluu elämään.
Olen rakastanut omia lapsia koko sydämelläni. Kannustanut heitä mahdollisimman hyvään ammattiin, kaikki hyvin koulutettuja, siitä huolimatta he elävät omaa elämäänsä.
Harvoin tapaan lapsiani ja heidän perheitään.
Kaipaan paljon heitä, mutta heillä on oma kiihkeä elämä elettävänä, omat lapset , omat huolet, joten me vanhukset joudumme väistymään elämän tieltä.
Se on surullista meidän vanhojen ihmisten kannalta. Yhteiskunta on muuttunut, ei enään ole perhe yhteisöä joissa asuu vanhukset ja nuoret samassa taloudessa.
helmikuun lapsi olen minäkin. Valitettavasti äitini ei elänyt niin kauan, että olisin voinut hänen kanssaan jutella enemmän asioista. Sen tiedän, että isä oli tuonut äidille tulppaanin. Olin toivottu lapsi, myös rakkautta sain. Meidän aikanamme suhtautuminen aviottomiin lapsiin on muuttunut valtavasti. Esikoisemme syntyi aviottomana, minun tietooni ei tullut mitään negatiivista asiasta.