Pikkupitäjässä oli perhe joss oli 9 lasta. Kansakoulu oli peruskoulutuksena, mutta vanhemmat halusivat lapsille kunnon ammatin.
Vanhin poika pääsi seminaariin Kainuun kauniiseen kaupunkiin.
Topi oli hankkinut metsätöillä opiskelurahansa ja pitkän matkan vuoksi matka kotiseudulle oli vain jouluksi ja kesäloman ajaksi.
Tuli joulu ja Topi kirjoitti kirjeen kotiin jossa hän mainitsi, kun tulen jouluksi kotiin puhun teille englantia. NO sehän oli nuoremmista sisarista ihmeellistä, topi osaa puhua englantia.
Jännitys kohosi, Topi näytti englannin taitoaan, 1. lukuvuoden taidoin, yes, no comments, how do you do, okei ym pikkulauseita. Johon nuorempi veli totesi ,kyllä Pohjosen murre on selevempää, englanti on ihan sian saksoo, miten sitä voi ymmärtää kun ei ole yhtään suomen sanaa.
Topi oli joululoman savotassa rahaa tienaamassa,
palattua opiskelukaupunkiin ihmetteli repun painavuutta, huomasi ilkikuriset pikkuveitikat olivat laittaneet Topin reppuun tiiliskiven. Topi ihmettelemään, mitä peijoonia, ilmankos reppu oli niin pahkeisen painava.
Vanhin poika pääsi seminaariin Kainuun kauniiseen kaupunkiin.
Topi oli hankkinut metsätöillä opiskelurahansa ja pitkän matkan vuoksi matka kotiseudulle oli vain jouluksi ja kesäloman ajaksi.
Tuli joulu ja Topi kirjoitti kirjeen kotiin jossa hän mainitsi, kun tulen jouluksi kotiin puhun teille englantia. NO sehän oli nuoremmista sisarista ihmeellistä, topi osaa puhua englantia.
Jännitys kohosi, Topi näytti englannin taitoaan, 1. lukuvuoden taidoin, yes, no comments, how do you do, okei ym pikkulauseita. Johon nuorempi veli totesi ,kyllä Pohjosen murre on selevempää, englanti on ihan sian saksoo, miten sitä voi ymmärtää kun ei ole yhtään suomen sanaa.
Topi oli joululoman savotassa rahaa tienaamassa,
palattua opiskelukaupunkiin ihmetteli repun painavuutta, huomasi ilkikuriset pikkuveitikat olivat laittaneet Topin reppuun tiiliskiven. Topi ihmettelemään, mitä peijoonia, ilmankos reppu oli niin pahkeisen painava.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kertomastasi Topista on tullut hyvä opettaja. Elämänkokemusta se metsätyökin on ja ne vaatimattomat olosuhteet, joista on ponnistanut. Kyllä se "lisäharjoittelusta" käy.
Sorry, jäi mainitsematta, tapahtui 50 - 60 luvun taitteessa. Aika oli silloin toinen, ei ollut opiskelutukia, kuka hankki milläkin tavalla opiskelurahat. Ei ollut haarikka pubien houkutuksia opiskelijoille.
Topi hoiti pestinsä elinaikanaan kiitettävästi.
Ossi oli pikkutilan kymmenlapsisesta perheestä, Marja vastaavista oloista, mutta ainoa lapsi. Tapasivat toisensa kansanopistossa ja kansankorkeakoulussa.
Molemmat olivat musikaalisia. Marja ajeli polkupyörällään kuoroihin. Ossi lähti viisivuotiseen seminaariin ja valmistuttuaan hakeutui Marjan kotipaikkakunnalle.
Pitivät häät ja asettuivat ensin pikkukoululle asumaan. Saivat yhteensä 7 lasta. Ossi osallistui musiikkielämään ja ohjasi pikkukylän kaksi lasta estraadeille puhumattakaan omista lapsistaan.
Muuttivat Marjan syntymäkotiin lähemmäksi liikekeskusta ja yhteyksiä hyvin pieniin tiloihin vanhusten kanssa asumaan. Menoja oli yllin kyllin. Lapsille hankittiin koulutusta ja instrumentteja. Hyvä sopu tilaa antoi.
Seitsemästä lapsesta tuli kuusi klassisen musiikin muusikkoa. Yksi jäi kotipiireihin, mutta laulaa ja esiintyy sisarusten kanssa. Hänen instrumenttinsa on ompelukone.
Suuren rikkauden oman elämäntyönsä ja lastensa kautta paikkakunnalle antoivat v.1950 avioituneet Ossi ja Marja.
Olin nuori neito ehkä 13v, muodissa oli rusettiluistelu. Luistelun jälkeen kuljimme me toisiimme ihastuneet käsikädessä jäältä pois. Siinä hämärässä poika halasi minua rajusti ja yhtärajuja suudelmia tuli solkenaan, minä tollo en osannut edes vastata suudelmiin. Illalla nukkumaan mentyäni mietin kuumeisesti, tuleeko suutelemisesta raskaaksi.
juttu! Itse en tienyt niitä yhteyksiä vielä edes
15-vuotiaanakaan: Kyllä hymyilyttää!
Herännäisyysliikkeen alueilla elettiin vielä sodan jälkeen pitkälti kuin Ison Lännen Amissit.
Perheissä oli usein paljon lapsia. Kylän kansakouluun lähdettiin hiihtämään aamupimeällä.
Jos lunta oli satanut paljon, isä kyyditsi meidät hevosella kouluun.
Joku on saattanut pääkylältä päätä oppikouluun, mutta en heitä kyllä muista.
Meidänkin isosta lapsikatraasta vanhin pääsi kristillisen kansanopiston kurssille.
"Jumala pitää huolen omistaan" oli kai vanhempiemme näkemys opiskeluidentarpeista.
Se oli sitä aikaa. Tuttu tarina tuhansissa perheissä Suomen salomailla.
silloin joutui varhain pos kotoa, koti-ikävä
aina oli, - on vieläkin -,
vaikka koulu sujuikin hyvin ja helposti.
Luin eilisiltana Tuula Saarikosken kirjaa "Elämä Tarmo Mannina", painos vuodelta 2002.
Mannin suuri perhe asui onneksi koulun portin pielessä. Perheessä oli 11 kouluunlähtijää kaikkiaan. Tarmo oli lahjakkuus, jota kaikki halusivat auttaa. Hän veljineen lähti ensin 13 vuotiaana lähitalojen rengeiksi leipänsä tienaamaan.
Tähdenlennon lailla Tarmo kohosi syrjäisestä maalaiskylästä taivaalle kansan ihailtavaksi. Harvinaislaatuinen ilmiö sen ajan maalaiskylässä.
Kuvaus on mukaansatempaava, suosittelen.
Niin, eivätkö nämä lahjakkuudet Tarmo Manni ja Kirsti Paakkanen ole kotoisin Saarijärjen Paavon pitäjän syrjäkyliltä.
Kumpikin tahto-ihmisiä, runokin toteaa, Saarijärven salomailla, asui hallaisella tilalllansa Paavo... Paavo näytti mallin miten elämässä pärjätään, onnenkantamoinen on heillä matkassa mukana.
Timo Sarpanevan äidin isä oli kyläseppä ja Sarpaneva itse valmistui kellosepäksi. Hakuteoksissa hänet tosin on mainittu Helsingissä syntyneeksi, mutta onko asia ihan niin ? Ehkä jollakulla on tarkempaa tietoa ?
Muistelen ikäänkuin lukeneeni, että hänenkin taustansa olisi samantyyppinen kuin Mannilla ja Paakkasella.
Timo Sarpaneva oli Kekkosen lähipiiriä ja lähtö samoilta seuduilta.
Suomen saloilta ja suon reunasta on noussut sitkeitä, lahjakkaita yksilöitä. Kuuluisaksi tultuaan jotkut haluavat peitellä taustansa.
Näin sanoo Wikipedia.
Timo Tapani Sarpaneva (31. lokakuuta 1926 Helsinki – 6. lokakuuta 2006 Helsinki) oli kansainvälisesti arvostettu suomalainen taiteilija.
Tänään TV 1 klo 16.30 Tohtori Kiminkinen ja Tarmo Mannin läheinen sisar yli 90 v Saara Piispanen.
kiinnostuin lainaamaan kirjan kuvauksesi perusteella, alusta lähtien kiinnostava kirja.
Aikaisemmin olin lukenut Tuula Saarokosken kolumneja, niitäkin vähän. Myönteinen yllätys oli tämä Mannin elämä.
Jatkoin Saarikoski-linjalla ja yritin lukea ensin Tauno Palon, sitten Ansa Ikosen elämästä. Aiheet olivat liian kuluneet. Tuntui ajan tuhlaukselta. Vein pois.
Sen jälkeen osui käsiin Antti Hervosen Vuosisadan vartijat. Se on 100 täyttäneiden kertomuksia elämästään, kuvien kera. Hyvin mielenkiintoinen.
Viimeksi löysin sota-ajasta kertovat kaksi kirjaa.
mutta Tarmo Mannista kirja kertoo miten Tarmo alkoi heti näyttelemisen jos seuraan liittyi kolmas henkilö.
Kerran Manni näytteli munkkiniemessä minullekin jotakin kun satuin lähistölle, kovalla äänellä siinä ajattelin heti, kuulen nyt jotakin erinomaista, olinhan kolmas henkilö.
Oivallus hoi - nyt voisi kirjoitella, kun on näin hyvä otsikko, laaja, kutsuva.
Kirjoittajat kateissa, lienevät ahmimassa raikasta ilmaa suksilla tai muuten reippaillen.
Teroittakaahan kynänne. Näitä olisi mukava lukea ja ajatusmaailma elpyisi.
Kyllä olisi mielessä juuria, muta kun tämä on menossa nurkan taakse.