Oon menossa sijaiseksi yhteen kouluun(ala-aste) viikoksi, en ole ammatiltani opettaja, enkä opiskele alaa, eli tavallaan ei ole kokemusta luokanopettajan hommasta. Olen kyllä ollut kouluavustajana siellä koulussa parisen vuotta sitten. Nyt tarttisin apua, opetan siis 2.lk, miten tunteja kannattaa suunnitella, miten osaan arvioida ajnakulun suunnitellessani tunteja? 2.lk:n opettaminen on nyt kuitenkin aika helppoa, sellaisia perusjuttuja.Miten tuo vaihtelua opettamiseen, mikä on paras tapa opettaa näin pieniä?Kappaaleen luku ääneen, tehtävien tekoa, taululle kirjottamista?Kertokaa vinkkejä?! :)
Kerroppas!
Anna
121083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos ajattelet, että 2 lk:n opettaminen on aika helppoa, niin älä ihmeessä ota sitä työtä. Teet paljon enemmän vahinkoa silloin kun jos luokalla ei olisi edes opettajaa.
Opettaminen on, kuten kaikki muutkin ammattialat, ammatti-ihmisen työtä, joka vain VAIKUTTAA ulkopuolisesta helpolta. Kyse on ihan samasta asiasta kuin että joutuisit putkimiehen hommiin tai lääkärin työhön tai pankinjohtajaksi. Ne kaikki vaativat ammatti-ihmistä. Pelottavinta nykyisessä koulussa onkin se, että jos ammatti-ihmistä ei ole saatavilla, niin opettajaksi otetaan melkein kuka tahansa. Ne vahingot joita lapsille sillä lailla aiheutetaan ovat joskus todella suuret. Mutta tästä johtuu myös se, että LUULLAAN opettamisen olevan helppoa.
No, eiköhän tämä asia pian valkene!
Asiatonta pelotella tuolla tavalla asiallista kysyjää. Luulet ihmeitä itsestäsi ja opettajista yleensä. Ei koulutus autuaaksi tee, vaikka paljon valmiuksia antaakin. Pidät selvänä ja kuvittelet että nuori ja innostunut nuori ei mitenkään voisi pystyä samaan kuin sinä. Voipi olla, mutta voi omalla persoonallaan pystyä sinua parempaankin. Oletko mahdollisesti tiukkapipoinen kurinpitäjä, et nykyajan konstruktivistinen pedagogi. Tsemppiä sinulle sijainen, innostu työstäsi ja innosta oppilaitasi. Ole oma itsesi ja silti pidä ohjat käsissäsi. Ole myös ystävällinen ja hauska. Kannusta ja motivoi ja ole helposti lähestyttävä. Pärjäät. Luota vain itseesi. terveisin KM-01
Sinä opettaja. Luitko että tämä kysymyksen lähettänyt henkilö on ollut avustajana pidemmän aikaa samassa koulussa. Hän varmasti tietää miten tunnilla toimitaan ja miten asioissa edetään. MITEN VOIT VÄITTÄÄ ETTÄ HÄN AIHEUTTAISI ENEMMÄN VAHINKOA KUIN ETTÄ EI OLISI OPETTAJAA LAINKAAN. Törkeää ja todella alta riman. Sinä tähän viestiin vastannut opettaja olet tuskin opettaja ollenkaan, ainakin olet sivistymätön ja T-Y-H-M-Ä.. tuliko varmasti selväksi... tyhmä olet!!!!!!!!!!
Et ole erkka ollut koulussa näköjään edes sen vertaa, että olisit oppinut ymmärtämään lukemaasi. Minähän kirjoitin, että jos hän luulee opettamisen olevan helppoa, niin silloin hän aiheuttaa vahinkoa. Mutta jos hän suhtautuu tähän ammattialaan nöyrästi ja tunnustaa itselleen oman ammattitaidottomuutensa opettaen sen mukaisesti, niin sitten kaikki on kunnossa.
Olen opettaja, en kovin tiukkapipoinen, ja konstruktivismista olen jopa luennoinut kollegoille.
Bottom line: ammatti-ihminen on ammatti-ihminen, myös opettajan hommissa. Ei sitä ammattiosaamista millään persoonallisuuksilla ja muilla pystytä korvaamaan. En minäkään ryhtyisi esimerkiksi taloa rakentamaan, vaikka vasara ja saha kyllä kädessäni pysyvät. En ole sen alan ammattilainen!
...niinpä, jos meinaan opettajien on näin vaikea vastata kysymykseen "Kertokaa vinkkejä". Ehkä opettajien koulutukseen pitäisi lisätä luetunymmärrystehtäviä. No joo.. siis olen ollut tässä koulussa ennenkin, ja pilaanko lapsien elämän olemalla epäpätevänä opettajana viikon. Tuskin! Ymmärrän asian...että opettajat tarvitsevat koulutusta, hekin ovat siis ammatilaisia, mutta sijainen kyllä varmaan pärjää ilman koulutustakin, varsinkin jos on seurannut työtä sivusta/ollut mukana. Pyysin siis vinkkejä...
Aika paljon riippuu siitä luokasta ja sen koosta sekä siinä olevista lapsista, mitä kannattaa ja mitä voi tehdä. Luokassa kun voi olla vakavasti oppimisvaikeuksista kärsiviä ja toisaalta sellaisia, jotka oppivat kaiken kertakuulemalta. Monipuolista oppimismateriaalia ainakin tarvitaan, että nämä erilaiset oppijat saadaan kaikki oppimaan edes jotakin. Tunnit kannattaa suunnitella kunnolla, että materiaalia on nopeimmin oppiville riittävästi, ja heidän pitää pystyä tekemään se itsekseen, koska hitaammin oppivat vaativat melkein kaiken opettajan ajan. Jos oppikirjoissa on riittävästi materiaalia, niin se on suuri apu.
Noin pienet vaativat myös työtapojen vaihtelua aika lailla, joten kannattaa panna heidät itsensäkin tekemään esimerkiksi piirrostehtäviä, askartelua ja kaikkea sellaista, jossa he saavat käsillään tehdä.
Ja kyllä, olen se sama nimimerkki joka on aiemminkin täällä kirjoittanut. Annoin nyt vinkkejä kun niitä kerran pyysit.
Tuosta ajankäytöstä vielä että sitä on aika vaikea arvioida aluksi etukäteen, näin minulla ainakin opetusharjoittelussa. Joskus ohjelmaa oli vaikka miten paljon liikaa ja välillä loppui kesken. Siihen oppii vasta ajan myötä ja kun tuntee ryhmän ja sen tahdin. 2. luokalla varmaan kyllä saa aikaa kulumaan, mutta toisaalta niin pienet tarvitsevat paljon tehtäviä, eivät jaksa esim. 15 min tehdä yhtä tehtävää. Eli ihan pieniä jaksoja suunnittele, 3-5 minuutin pätkiä. Ja mieluummin enemmän ohjelmaa kuin että loppuisi kesken, voi sitten jatkaa seuraavilla tunneilla. Opettajan oppaat on kyllä hyvä apu tuntien suunnitteluun, ala-asteella edetään usein selkeästi kirjan mukaan. Väliin sitten jotain muuta puuhaa...Kaikki mainitsemasi työtavat ovat ihan ok, muista erilaiset oppijat: jotkut oppivat liikkumalla ja kokemalla, jotkut kuuntelemalla ja jotkut visuaalisesti eli näköaisti on tärkeä. Anna heille kaikille virikkeitä: eli ei aina pelkästään kuuloon perustuvasti esim. oikeita vastauksia. Hyvä olla myös kalvolla. Ja mitä pienemmät oppijat, sitä enemmän oppivat liikkuen ja kokien, siis itse tehden.
Viikossa nyt ei välttämättä tarvita hirveästi vaihtelua, muuten tulee pelkkää sirkusta. Opeta niin kuin itsellesi tuntuu parhaalta!
Wau... annoit todella hyvät ohjeet, olen aivan samaa mieltä. Kerroit asiat juuri samalla tavalla kuin itse näen ja koen. Eli sinulle kysyjä, mieti myös itseksesi että mitä hauskoja ideoita tulee mieleesi eli miten voisit opetettavan asian saada mahdollisimman kiinnostavaan ja innostavaan muotoon oppilaittesi näkökulmasta ajatellen. Tha´s the whole point.
Yhdyn edelliseen ja haluan lämpimästi kannustaa sinua. Pärjäät aivan varmasti, ole oma itsesi, ole positiivinen ja luota itseesi.
Sinulla on kyllä silmää ja olet nähnyt työskentelyä ja opetusta luokassa. Tsemppiä lämpimästi kannustaen. Laitathan kuulumisia miten meni. Erityisopettaja
Näitä olen vetänyt itse, ja kovasti on pidetty:
Miten olisi musiikin tunnilla bumtsibum? Olen
sitä itse vetänyt kakkosille ja muillekin. Eli etsit heidän laulukirjastaan helppoja lauluja. Kirjoitat niistä joitakin kohtia paperille, viisi sanaa, joista laulun tunnistaa. Viivaat jo alkuun punaisella kaksi-kolme sanaa per laulu.
Piirrät taululle viisi ruutua ja otat valkoisen ja punaisen liidun käteesi. Jaat oppilaat joukkueisiin/yleisöön ja toimit kuten oikeassa tv-ohjelmassa. Eli ensimmäinen joukkue sanoo numeron ja sinulla on itselläsi tiedossa kirjoitatko sen punaisella vai valkoisella, eli vuoronvaihto sen mukaan. Tämä on ollut aivan älyttömän kivaa ja oppilaat ekasta kuudenteen ovat olleet hulluina ja innostuneita. Kunhan laulut ovat sellaisia että osaavat ja tietävät.
idea 2:
Kuutamolla. Myös suoraan teeveestä:
Tämä sopii äidinkielen tunneille. Olen kokeillut kolmannella luokalla. Tykkäsivät tosissaan ja tuli vanhemmiltakin palautetta kun olivat kertoneet kotonakin kun oli niin kivaa. Katso hieman perään että laittavat sellaisia väitteitä että ne vaikuttavat uskottavilta/epäuskottavilta. Ja eikun menoksi. Meillä oli hurjan hauskaa luokan kanssa. Yksikin kertoi: ajoin pyörällä ja lahje meni kettingin väliin ja leikkasin housun lahkeen irti kun en muuten päässyt irti. Joku kysyi että no mistä sait sakset, tämä oppilas sanoi, että pyysi pikkuveljeä hakemaan. En enää edes muista oliko totta vai valhetta. Tuon ikäisillä on mitä uskomattomampia juttuja kaikkine puuhunkiipeemisineen ja putoamisineen.
Eli näitten kautta saat yhteisen kivan kautta myös asiaa, eli musiikkia ja ilmaisua opetettua.
Kommentoihan mitä ajattelet
:) Kiitti sulle erkka! Kivoja vinkkejä. Joo, olen kuullu tosta Kuutamolla- jutusta itsekin. Kaverini lapsen koulussa on leikitty tätä Kuutamolla-juttua. Sujui kuulemma hyvin ja kaikilla oli kivaa. :)
Ens viikolla olen sijaisena siellä koulussa, joten kuulumisia sen jälkeen!Saa nähdä mitä tempasen...ei nyt kuitenkaan mitään niin ihmeellistä!Hyvä kun on joulu tulossa, niin voi sitäkin käyttää teemana....Kivaa joulun odotusta kaikille! :)
.. ja myös muille. Todella hyvää itsenäisyyspäivää. Kirjoittele Anna kuulumisia. Elän hengessä mukana... :-)
Sitä samaa sinulle! Kiitos myös mukavasta kommentista aiempaan viestiini.