Ihmettelen kirjoittajien bipolarisuutta. Ollaan kuin pienet lapset, sun kanssas mä en leiki siis kaikkien aloituksiin ei vastailla, vain tiettyjen.
Ollaan sentään käyty muuallain, nähty yhtä jos toista mutta tämä bannailu on yli kaiken. Ilkeillään siis suorastaan piruillaan joillekin kirjoittajille.Tämä johtaa palstan bakrottiin, kohta ei kirjoita suurin osa palstalle, vaihtaa kirjoittelu kohdetta.
Ollaan sentään käyty muuallain, nähty yhtä jos toista mutta tämä bannailu on yli kaiken. Ilkeillään siis suorastaan piruillaan joillekin kirjoittajille.Tämä johtaa palstan bakrottiin, kohta ei kirjoita suurin osa palstalle, vaihtaa kirjoittelu kohdetta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on melkein kaiken ilkeilyn takana, jotakin tyydytystä hän siitä saa eikä sille kenenkään kannata vastata.
korostaa mielipiteensä oikeutta
mutta on rajoittamassa toisten oikeutta.
Onhan jo tämänikäiset suurimmaksi osaksi, pelistä pudonneet. Poikkeukset ovat poikkeuksia! 70 elää hämärän rajamailla!
tämä kirjoittelu on kai elämää suurempaa. Kateus on yksi syy, kun systemaattisesti jätetään jollekin vastaamatta. Joitakin taas kehutaan, vaikka miten loukkaavia olisivat. Ei ole fiksua myöskään tunkea itseään eri nikeillä joka paikkaan.
Mutta onneksi täältä pääsee muualle, näitä kirjituksia ei tarvitse edes avata!
Jos joku aloitus ei kiinnosta ei siihen väkisin vääntämälläkään saa jatkoa.
Enpä usko että näistä tämän avauksen änkyröistäkään on kaikkiin vastannut, ja luulenkin että tähän vastanneet ovat yksi ja sama ihminen, tunnustan en ole samaa rotua!
niin osataan ensi kerralla sinullekkin vastata!
Hyviin tapoihin kuuluu esitellä ensin itsensä jos haluaa tutustua toiseen henkilöön.
Kerro nyt "kuka olet" kaikki henkilötietosi, kengännumeroa myöten, niin voimme harkita esittäytymistä.
Bankrotti= vararikko tai konkurssi
Bipolaarisuus=Maanis-depressiivinen eli kaksisuuntainen mielialahäiriö
Kiitos..opin uusia sivistyssanoja
Hyvin oivallettu, tällä palstalla joskus vierailen ja mietin kirjoitusten sisältöä.
Toisella ketjussa kitjoitetaan niin lääpi, lääpi, hellanlettas sentään. Mutta ns. bankrottiin ahdisteetulle kirjoittajalle vastataan mitä ilkeimmät sanat voi, joilla voi lyödä kirjoittajaa.Tämä on sitä bipolarisuutta kaiketi. Bankrotti taas voi merkitä jonkun kirjoittajan ahdistamista vilttiketjuun.
Miksi näin, eiköhän olla kaikki jo ensimmäisen murrosiän läpikäyneitä, vai onko kovatkin hormoonihoidot menossa riivinrauta naisilla.
olen ollut huomaavinani, että hauskat hetket vastaa kaikille karvaan katsomatta.
sen ketjun aihe.Asiaan kai vastataan , éi henkilölle.