Mua kiinnostais tietää, miten usein teidän lapset kulkee harrastuksissa.
Meillä harrastetaan lähinnä urheilua, lisäksi käyvät kerran viikossa koulun yhteydessä musiikkitunnilla (tai vartilla).
Molemmat harjoittelevat päälajiaan talvisin 2-3 krt viikossa. Lisäksi hiihtävät kilpaa ja käyvät myös hiihtolenkeillä. Kesällä on mukana joukkuelaji, harjoitukset 2 krt/vko, lisäksi kerran viikossa yu-harjoitukset, satunnaisesti käyvät myös iltarasteilla. Kilpailevat kesäisin joukkueen lisäksi suunnistuksessa ja yleisurheilussa.
Miten usein teillä
8
761
Vastaukset
- liikuntaa
Kolme kertaa viikossa on treenit (kaksi eri lajia tosin). Lisäksi, mitä kavereiden kanssa tekee, talvella käy mm. luistelemassa ja uimassa. Kesällä ollut mm. liikuntaleirillä ja nyt on kiinnostunut yleisurheilusta. Eli lähinnä liikuntaa, muita harrastuksia ei ole (siis sellaisia, että käytäisiin jossain "tunneilla" kodin ulkopuolella).
- näin:
Meillä on kaksi lasta, eskarilaistyttö ja kesällä 4v täyttävä poika.
Eskarilainen käy 3x viikossa taitoluisteluharkoissa, kerran viikossa telinejumpassa ja kerran viikossa soittotunneilla.
Kuopus käy kerran viikossa muskarissa ja kerran viikossa käydään yhdessä äiti-lapsijumpassa.- että koska vanhemmat
ehtivät viettää laatuaikaa lastensa kanssa kun harva se ilta kiikutetaan eskari- tai koulupäivän jälkeen vielä harrastuksiin?
Olettehan läsnä niissä harkoissa, vai viettekö vaan ja käytte hakemassa?
Meillä harrastetaan perheen voimalla yhdessä urheilua, luistelua, hiihtoa, maastopyöräilyä, samoilua metsissä. Joskus kun vielä ottaa eväät mukaan, niin paremmasta ei väliä.
Taidamme olla erilainen perhe :D
Olemme kysyneet, josko lapsemme haluavat harrastaa urheiluseurassa jotain urheilulajia, mutta tässä vaiheessa eivät vielä ole innostuneet. No, sekin aika tulee, ja pääasia on että menevät omasta halustaan. - edellinen vastaaja
että koska vanhemmat kirjoitti:
ehtivät viettää laatuaikaa lastensa kanssa kun harva se ilta kiikutetaan eskari- tai koulupäivän jälkeen vielä harrastuksiin?
Olettehan läsnä niissä harkoissa, vai viettekö vaan ja käytte hakemassa?
Meillä harrastetaan perheen voimalla yhdessä urheilua, luistelua, hiihtoa, maastopyöräilyä, samoilua metsissä. Joskus kun vielä ottaa eväät mukaan, niin paremmasta ei väliä.
Taidamme olla erilainen perhe :D
Olemme kysyneet, josko lapsemme haluavat harrastaa urheiluseurassa jotain urheilulajia, mutta tässä vaiheessa eivät vielä ole innostuneet. No, sekin aika tulee, ja pääasia on että menevät omasta halustaan.2 päivää viikossa "vapaata" ettei kukaan mene minnekään, ollaan kotona ja tehdään perheen kesken juttuja.
Lisäksi suurin osa lasten harrastuksista on heti eskarin/hoidon jälkeen eli jää vielä pitkä aika olla yhdessä sen jälkeen.
Tiedän että monet "kauhulla" katsovat kuinka noin paljon voikaan olla harrastuksia, mutta itse osaan kyllä nähdä lasteni jaksamisen yms.
Ja meidänkään lapsia ei vasten tahtoaan viedä mihinkään ja harkat saa jäädä väliin jos ei millään halua/jaksa lähteä - tosin näin ei kyllä juurikaan ole käynyt. - tutut kauhistelee
edellinen vastaaja kirjoitti:
2 päivää viikossa "vapaata" ettei kukaan mene minnekään, ollaan kotona ja tehdään perheen kesken juttuja.
Lisäksi suurin osa lasten harrastuksista on heti eskarin/hoidon jälkeen eli jää vielä pitkä aika olla yhdessä sen jälkeen.
Tiedän että monet "kauhulla" katsovat kuinka noin paljon voikaan olla harrastuksia, mutta itse osaan kyllä nähdä lasteni jaksamisen yms.
Ja meidänkään lapsia ei vasten tahtoaan viedä mihinkään ja harkat saa jäädä väliin jos ei millään halua/jaksa lähteä - tosin näin ei kyllä juurikaan ole käynyt.että miten meillä harrastetaan liikaa ja lapset väsyy ja vaikka mitä. meillä nimittäin lapset kipailevat kuudessa eri lajissa, jotka tietysti vaihtelevat sen mukaan onko kesä tai talvi. harjoituksissa hypätään kesää talvea 2-5 krt viikossa kisat päälle.
väliin on jaksottamisen kanssa vaikeuksia, kun joku harjoitus alkaa ja toinen laji ei ole vielä jäänyt tauolle ja itsellä on kiire kuljettamisten kanssa, mutta selvitty ollaan. molemmat lapset ovat energisiä, hyviä koulussa, kavereille ja muillekin touhuille jää aikaa. ja haluavat tätä itse.
olen siis jättänyt kauhistelut omaan arvoonsa.
ja sitäpaitsi. meillä harjoitellaan todella monipuolisesti, kumpikaan lapsista ei ole valinnut päälajiaan, koska iät ovat vasta 13 ja 10. monet lajit tukevat toisiaan ja niistä on apua toisilleen.
yksi kauhistelijoista on hiihtoperhe naapurista, jossa samanikäiset lapset hiihtävät satoja ellei tuhansia kilometrejä vuodessa. muuta ei tehdä, kesälllä ovat putkissa ja sauvarinteillä ja rullasuksien päällä. heillä treenataan yhtä usein kuin meillä ja vaan hiihtoa. taitaa vaan naapurin hiihtovalmentajaa harmittaa, kun minun lapseni kuitenkin pärjäävät kisoissa paremmin, vaikka meillä se hiihto on tosiaan yksi harrastus muiden seassa - kotiläksyinä ei kauheasti hiihdellä.
- harrastetaan....
....6 kertaa viikossa, toki lapsia on kolme.
- boy--.
Olen 14v poika ja perheen vanhempi lapsi (2 lasta) Talvisin harrastan lähes joka päivä viikossa, eli hyvällä tuurila saattaa jäädä 1-2 lepopäivää viikkoon. Kesällä tahti onneksi on sitten vähän rauhallisempi :D
- mimosa26
Esikoinen käy 2x viikossa musiikkileikki koulussa, aina tunnin kerrallaan. Muita maksettuja harrastuksia ei ole, mutta tottakai normaalit ulkoilut, pyöräilyt, hiihto, luistelu, pulkkamäessä käyminen ym voi tähän laskea, joita näitä harrastetaan päivittäin riippuen vuoden ajasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579