miksi palstalta on nyt sitten kadonnut taannoinen keskustelu kirjallisuudesta. Menee aika hämäräksi muuten. Ja se nimenomainen ON kadonnut, joten mutinat pois.
Voisiko
joku valaista
23733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
en nyt muista mistä viestistä on kyse mutta olikos tämä viesti keskustelun alotus viestinä?
vaiko jonkin alotuksen alla oleva vastas,kun jos oon poistanut jonkin viestin jossa on muita vastauksia alla jo niin nekin valitettavasti poistuu.
aloituksessa taidettiin valittaa että sheriffi poistaa viestejä. Pitäydyn kommentoimasta. Kyseisen ketjun poiston syystä omaan ihan oman teoriani.
En minä muista mitä kautta taas Gogoliin päädyttiin. Täytyy kai taas siirtyä kaiken kirjoitetun kopioimiseen, kuten vuosia sitten tein. Ärsyttävää, en ole niin systemaattinen.
sääntöjen kertausta:
"Emme velvoita sheriffejä kommentoimaan toimiaan tai viestien poistoa palstalla. Yksittäisiä sheriffejä koskevat keskustelut voidaan poistaa keskustelupalstoilta. Epäasiallisesti käyttäytyvistä sheriffeistä voi ilmoittaa palautteen kautta."
oli perin vähän erikoisen hirmuista kritiikkiä. Piste.
että siinä oliusi ollut juuri mitään kritiikkiä. Ellei sitten Leo Tolstoin syyttäminen jyrkästä moralismista ja tekopyhyydestä katsota hyökkäykseksi venäläisvähemmistöä vastaan. Jo on aikoihin eletty...
t. Mirkku
keskustelun uudestaan omalle aloitukselle,ikävää että kun poistaa alotuksen siitä poistuu myös keskustelut.Dot.
mutta vanhassa ketjussa oli tekstiä, jonka olisi suonut jäävän näkyviin, kommentoitaviin (enkä nyt erikoisemmin puhu omistani). Mutta palaan siis vanhaan käytäntööni, eli kopion kaiken kirjoitetun. Tarvittaessa myös palautan ne palstalle niin monta kertaa kuin tarvis.
--
Ad MM: Erofejevistä kirjoitan kovin mieluusti, jahka saan muut tehtävät asiat edes kohtalaiseen hoitoon.
kommenttisi Erofejevistä. Sen verran omalaatuinen ja nautinnolla luettava kirja se on.
Luin tässä viime viikolla tosi hyvän uutuuskirjan: Jay Parinin "Viimeinen asema", joka kertoo Leo Tolstoin viimeisestä vuodesta hänen läheistensä päiväkirja-aineiston sekä Tolstoin oman kirjeenvaihdon perusteella. Kirja oli niin mielenkiintoinen, että se piti hotkaista kertaheitolla. Siitä paljastuu todella taitavasti ne mielettömät ristiriidat, joiden keskellä Tolstoi eli ja se valtataistelu, jota käytiin hänen "opetuslastensa" kesken Tolstoin suosiosta sekä toisaalta valtataistelusta Sofia Andrejevnan ja opetuslasten välillä. Suosittelen.
t. Mirkku
ajatellutkin :-) Elikäs vihjeitä alueen kirjallisuudesta, kun en kuitenkaan enkä suinkaan huomaa kaikkea saati aina jaksa edes seurata. Mutta E:sta tosiaan, kunhan täällä koitan/mme selvittää mites sitten tehdään erästäkin näyttelyä ja mediaesitystä kun taidetoimikunta ei luovuttanut tarkoitukseen sentin senttiä tahi latin latia. To be continued.
http://luetut.blogspot.com/2008/11/jay-parini-viimeinen-asema.html
Kuvan tai kuvien.
http://www.kiiltomato.net/?rcat=K%E4%E4nn%F6skirjallisuus&rid=1718
Tietysti sisällön.
Tolstoi eli varsinaisessa käärmeenpesässä, kaikenkarvaisten liehakoitsijoiden ja ihailijoiden ympäröimänä. Huippuälykkäänä mutta täydellisen itsekkäänä nerona hän aivan varmasti ymmärsi sen pelin, mitä hänen ympärillään käytiin ja tavallaan nautti sen keskipisteenä olemisesta. Esim. siitä, että hänen sanoessaan ruokapöydässä vaikka kuinka jokapäiväisen lauseen joku kirjasi sen heti muistiin.
Huomasit varmaan, että blogissa Sofia Andrejevnasta käytettiin nimeä Sonja. Venäläisen kirjallisuuden lukijana tiedät, että venäläiset käyttävät perhepiirissä ja tuttavien kesken ns. diminutiivimuotoja, eli lempinimiä tai hellittelymuotoja. Kreivitär Tolstaja on siis joko Sofia tai Sonja Andrejevna. Sonjaa käytetään usein jopa historiallisissa teoksissa. On olemassa tosi hyvä Anne Edwardsin kirja: Sonja - kreivitär Tolstaja, jota on käytetty referenssinä myös tässä Jay Parinin teoksessa.
Sonjan asema oli todella hirveä. Hän antoi koko elämänsä Tolstoille, kirjoitti yökaudet puhtaaksi hänen varhaistuotantoaan, sai 13 lasta, hoivasi heidät ja hoiti maatilan. Palkkioksi hän sai ylenkatsetta, halveksuntaa,moitteita ja Tolstoin taholta jopa henkistä sadismia.
Tolstoi antoi suuremman arvon imartelijoilleen ja opetuslapsilleen kuin puolisolleen. Hän oli juuri niitä fanaattisia idealisteja, jotka vilpittömästi haluavat uudistaa maailman, mutta eivät huomaa aloittaa lähipiiristään. Sonjan vaatimus Tolstoin tekijänoikeuspalkkioiden kuulumisesta lapsille ja lapsenlapsille oli täysin oikeutettu.
Ja kaikesta huolimatta Sonja rakasti miestään vilpittömästi. Mutta aivan ennenkuulumattoman törkeää oli, ettei häntä tosiaan päästetty edes Tolstoin kuolinvuoteen ääreen sanomaan hyvästejä.
Oma myötätuntoni on kokonaan Sonjan puolella. Ei ihme, että hän pakeni hysteriaan ja itsemurhayrityksiin - Tolstoi käännytti jopa osan lapsista äitiään vastaan.
t. Mirkku
elkää tehkö keskusteluita erikseen näihin sherifille tarkotettuun ketjuun koska ne tulee poistettua aina muutaman päivän sisällä.
mielenkiintosia kirjotuksia teillä on joten soisin ihan oman ketjun avauksen!
tuota en tiennyt, että sefulle osoitetut poistetaan. Mutta jos Sinä poistat, niin etkö voi jättää tätä hyvin alkanutta ketjua?
Jos ei käy, niin aloita Sinä hyvä keskustelukumppanini ja venäläisen kirjallisuuden ystävä uusi ketju Erofejev-kommentilla.
Tolstoi oli tosiaan oman aikansa "superjulkkis", ja jos hän eläisi tänään, hänen myrskyisestä perhe-elämästään ja hurjasta nuoruudestaan olisi jatkuvasti lööppejä Iltalehden etusivulla. Jo tuohon aikaan Venäjän lehdistö kirjoitteli herkullisia skandaalijuttuja suuren kirjailijan aviollisista ristiriidoista, samoin kuin ristiriidoista hänen aatteidensa ja niiden käytännön toteutuksen välillä.
t. Mirkku
jätän tämän keskustelun auki.
Eipä kai se ketään suuresti häiritse, vaikka noita muitakin palstoja tuolla on. E:n käsittely vaatii hieman harkintaa (minulla sinänsä rajoja on aika vähän ja saatan aidossa epähuomiossa tulla kirjoittaneeksi joidenkin mielestä ehkä turhankin avoimesti tms.).
Olen joskus virnistellyt sinänsä kauniille tavalle käyttää isoa alkukirjainta tuossa "puhuttelussa" - että jos väki jatkaa sitä tarpeeksi pitkään, alan ehkä tosissani luulla jotain itsestäni :-)
Mutta siis vaikken itse sitä oikein osaakaan käyttää, se ei missään tapauksessa tarkoita epäkunnioittavuutta.
H.
yksi keskustelu kirjallisuudestakin. On se ainakin rakentavampaa kuin alituinen nälviminen aiheesta kaaleet vastaan kaajeet. Eikö se ikinä lopu? Onko rinnakkainelo todella niin vaikeaa?
Luen tässä parasta aikaa venäläisten naiskirjailijoiden novellikokoelmaa, jolla on enteellinen nimi: "Mimotska ottaa myrkkyä". Viitaten noihin Sofia Andrejevnan hysteerisyyskohtauksiin ja itsemurhayrityksiin, niin ne eivät suinkaan olleet mitenkään poikkeuksellisia tuon ajan naisten elämässä.
Naiset todella ottivat myrkkyä, hyvinkin usein, ja purkivat turhautumistaan hysterialla. Naiset pidettiin täysin pimennossa: alemman luokan naiset raatoivat kuin orjat koko elämänsä, ylemmän luokan naisilla ei ollut muuta tekemistä kuin koruompelu, pianonsoitto, tyhjänpäiväiset seurapiiritilaisuudet ja -juorut. Kuka istui kenenkin vieressä viisi minuuttia kauemmin, kuin säädyllisyys olisi sallinut...kuka katsoi ketäkin liian pitkään illallispöydässä...kenen hatun rusetti oli väärin solmittu iltapäiväkävelyllä...
Jos naisella oli vähääkään tervettä järkeä, hän kyllä sekosi, varsinkin kun yläluokan naiset joutuivat järjestettyihin avioliittoihin useinkin hyvin paljon vanhempien miesten kanssa. No, ajattelepa Anna Kareninaa. Tolstoi osaa todella taitavasti kuvata nuoren naisen turhautuneisuuden ja pakonomaisen halun paeta tylsistyttävää arkipäivää kiihkeään romanssiin jonkun komean upseerin kanssa.
Tshehovin näytelmässä "Kolme sisarta" eräs upseeri saa kutsuilla kirjelapun ja huudahtaa: "Voi ei! Joka viikko tätä yhtä ja samaa..vaimo on taas ottanut myrkkyä!" Se oli naisten puolelta hätähuuto, mutta sitä ei ymmärretty. Samoin kuin "Anna Kareninassa" Dolly joutui sietämään miehensä uskottomuutta ja kätkemään tuskansa.
Suosittelen myös näitä naiskirjailijoiden novelleja. Niissä on uskomaton psykologinen lataus. Mimotskan lisäksi on erittäin hyvä, neuvostoajalta peräisin oleva kokoelma "Mikä ihana päivä", sekä Larissa Petrushevskajan teos "Naisten Decamerone". Kaikkia pitäisi saada kirjastosta.
Mutta miten voit muka olla "liian avoin" puhuessasi Erofejevista? Enpä usko että kenelläkään on mitään avointa mielipidettäsi vastaan. Mutta muotoile kaikessa rauhassa. Venitshka on niin rajaton ihminen, että hänen kaoottisen henkilökuvansa hahmottaminen on todella haaste. Mutta erittäin tyypillinen venäläinen sielu.
Mitä puhutteluun tulee, niin osoitan sillä puhdasta arvostusta toista kohtaan. En sentään sano vanhaan venäläiseen tyyliin: Suvaitsetteko, armollinen herra/rouva ilmaista... Tosin, venäläiset ovat joskus naureskelleet puheelleni: he sanovat, että puhun täysin puhdasta venäjää, mutta 1800-luvun kieltä. No, siitä voi vierittää syyn ison D:n niskoille.
t. Mirkku
"Naisten Decameronen" on kirjoittanut Julia Vozneshenskaja. Larissa Petrushevskaja on kirjoittanut teoksen "Klarissan tarina". Ei hullumpi sekään, samaa aihepiiriä.
t. Mirkku
Päivä on jo puolessa. Nyt siirrytään 1800-luvulta sosialistiseen realismiin. Alahan heittää kommenttia Erofejevista, tai ensi yönä pysähtyy musta auto talosi eteen ja juna lähtee kolkuttamaan kohti Kolymaa. Matka on pitkä ja kylmä, mutta saat lukemiseksi Solzhenitsynin "Vankileirien saariston."
Kun nyt neuvostokaudella liikutaan, niin oletko kuullut tämän jutun:
Sanomalehti "Pravda" halusi testata kansalaisten sivistystason ja suorittaa katugallupin aiheesta:
Kuka kirjoitti teoksen Rikos ja rangaistus?
Koska toimituksella oli pulaa henkilökunnasta, lainattiin tehtävään pari miestä KGB:stä.
Parin viikon kuluttua miehet tulivat takaisin, pyyhkivät hikeä otsalta ja sanoivat:
"Tiukkaa teki, mutta lopulta hän tunnusti..."
t. Mirkku
eikä siltikään ole muotoilua valmiina. Mihin saan ilmiantaa itseni. Yritin tehdä sen (oudosti hymyillen) viedessäni roskapussia ulos, mutta pihalla tapaamani toverit vain nauroivat minulle. Loukkaannuin, mieleeni tuli tietenkin heti etenkin haaveelisia ratkaisuja. Mutta aloin kuitenkin juosta (oudosti hymyillen) kohti K:n valtakatua.
28 vuotta myöhemmin...
----
On tuttu, ainakin rakenteena.
-sama
me kyllä noudamme..heh, älä stressaa. Itse kirjoitin aikoinaan kirjallisuuden tentissä 5-6 tiheää sivua Venitshkasta ja proffa tykkäsi kovasti. Mutta tosi kova työ oli luonnehtia, olin ihan kuin mankelin läpi vedetty sen jälkeen.
Luin tuossa juuri taas samaista kirjaa, ihan selaillen ja nauroin ääneen esim. tälle jutulle, kun hän teki graafisia käyriä työprikaatinsa viinankäytöstä työaikana ja toveri Blindjajev, NKP:n jäsen vuodesta 1936, lähetti ne erehdyksessä aluehallintoon tuotantosuunnitelmien (kuvitteellisten) sijasta..
Mutta kirjoittele, mitä muuta olet lueskellut. Oletko lukenut Sofi Oksasen "Puhdistuksen". Se on aivan loistava. Itseäni kiinnostaa nyt tuo ihmiskauppakysymys, mikä Puhdistuksessakin tuli esille. Vielä karmaisevampi kirja on Herbjörg (?) Wassmon "Lasi maitoa, kiitos". Aivan karmeaa tekstiä. Ja totta joka lause.
t. Mirkku
univaikeuksia tässä, ikävä kyllä. Ja nyt lisäksi aivan yllättäen käsiin tömähti menetetyksi kuviteltua tietoa ja suorat sukulinjat 1650-luvulle. Vaikeuksia pysyä nahoissaan.
Yritä tässä harrastaa sukutukimusta kun jo aloittaessani pari vuotta sitten melkein heti selvisi, että valmista kamaa oli olemassa yli 4000 sivua :-) Mutta kyllä se kommentointi silti tulee.
H.
Tiedän, mitä helvettiä on univaikeudet. Omalla kohdalla alkoivat teini-iässä ja iän myötä vain pahentuneet. Nykyisin uni tulee lääkkeillä, ei ole hyvä sekään, mutta jos valvoo, on kupoli sekaisin koko seuraavan päivän. Ja sitten iskee stressi unettomuudesta ja se taas estää seuraavan yön unen...
Jukra, sukututkimus on mielenkiintoista. Paljastuuko kreivejä vai hirsipuulintuja? Tutki rauhassa, palaillaan asiaan.
terkuin
Mirkku
ihan ovat saarijärveläisiä Puavoja sun muita mulikoita. Melkein kirjaimellisesti tässä tapauksessa. Kysyin suoraan parilta tutkijalta ja vajaan viikon päästä, eli noin 9 tuntia sitten toinen noista vastsi. En odottanut sitä, mutta kun koneella tietoja on, ei kai se niin paljon siltä vaatinut. Olen silti äimänä. Lähinnä olen liikenteesä siksi, että isäukkoni on aina aivan ilmeisesti kokenut onttoutta kun ei ole tuntenut sukuaan paljoakaan, koska isoisä ehti menehtyä traagisissa oloissa jo hieman ennen hänen syntymäänsä. Asia jotenkin vaiettiin ja kyselyt kai jäivät. Noin siinä usein käy ja sitten traumaa periytetään sukupolvesta toiseen. Voin nyt sitten antaa hänelle sen puolen historiaa 250 vuotta lisää. Paperisia vuosilukujahan nuo ihmiset ovat ilman tarinoita, eikä tietenkään kaikkiin tietoihin voi luottaakaan, mutta aina jotain löytyy.
Söin minäkin pillerin poikineen kymmenisen vuotta sitten, mutta päsin eroon, kun tajusin, että ei se ongelma ollut niillä aineilla ratkaistavissa. Mielenrauha on tultava jotenkin muuten. Rauhattomana kun ei ainakaan nuku.
Plarasin irjastossa kaikkia viimeksi mainittuja teoksia, mutta jätin sillä kertaa lainaamatta, olen todella hidas lukija ja kesken on monta jo kauan aiemmin aloitettua, jopa se Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu, vieläkin. Dostoa lueskelen sen sarjan tähden. Borgesin hiekkakirja. Pari erään paikallisen kirjoittajan 40-luvulla tekaisemaa dekkari, jotka luen ihan vain paikallishistorian ym. tähden. Se Speerin kuvaus 3. valtakunnan sisäpiiristä. Epälukuinen määrä teknistä tai taidealojen kirjallisuutta. Anne Prachen erittäin hieno Carthedrals of Europe...