9-v

ja kainalot vähän alkaa haiskahtaa hielle ja naamassa silloin tällöin muutamia finnin tyylisiä näppyjä. Voiko murrosikä olla alkamassa jo vaikka on suht pienikokoinen ja reilusti alle 30 kiloinen vielä, olen aina ajatellut että murrosiän alkaminen olisi jotenkin tekemisissä painon kanssa?
31107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei ! Murrosikä alkaa luultavasti 10-16 vuotiaana ja se kestää joitakin vuosia. Kaikki ovat erilaisia joten murrosiän alkamisajankohdalla ei ole mitään merkitystä ! Kehosi kyllä päättää koska se on valmis muutokseen . Murrosiän muutoksia ovat kasvat pituutta , kasvat myös leveyssuunnassa etenkin lantio leviää. Rintasi alkavat kehittyä ja kasvaa. alat hikoilla aienpaa enemmän ja se alkaa myös haista. Hiukset saattavat muuttua rasvaisiksi aienpaa nopeemmin ihosi saattaa muuttua rasvaiseksi ja sinulle saattaa tulla finnejä. Murrosikä voi alkaa 9-vuotiaana jollainki , mut se alkaa luultavasti tohon aikaan ..

Äänestä

Nykyään 9 v. alkanut murrosikä tai sen oireet katsotaan normaaliksi. Sitä kutsutaan varhaiseksi murrosiäksi, mutta ei ole poikkeavaa. Ennenaikainen pubertetti on eri juttu ja alkaa aiemmin. Siihen tulee saada hormonihoitoa. Mutta 9 v. ei enää ko. hoitoja anneta, koska on normaalin puitteissa.

Äänestä

No meiläkin on sellainen tyttö ja 9.v vasta mutta kainalot haiskahtaa ja näppyjä on naamassa ja kerran on kokeiltu polttaakin niitä näppyjä....onko murrosikä alkamassa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tyttö meillä kirjoitti:

ja kainalot vähän alkaa haiskahtaa hielle ja naamassa silloin tällöin muutamia finnin tyylisiä näppyjä. Voiko murrosikä olla alkamassa jo vaikka on suht pienikokoinen ja reilusti alle 30 kiloinen vielä, olen aina ajatellut että murrosiän alkaminen olisi jotenkin tekemisissä painon kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu