VIIMEINEN HETKI ALLEKIRJOITTAA:
www.adressit.com/hevosten_puolesta
Lähes 46 000 allekirjoitusta kerännyt Hevosten Puolesta –adressi luovutetaan 26.2.2009 Brysselissä Euroopan Unionin komissiolle.
Nyt on loppukirin aika - laita nimesi vetoomukseen, ellet ole sitä vielä tehnyt, ja levitä tietoa vetoomuksesta eteenpäin! Aikaa on tiistaihin 24.2.2009 asti.
Hevosten Puolesta –kansanliike
www.hevostenpuolesta.fi
Hevosten Puolesta –kansanliike on ryhmittymä, joka syntyi joulukuussa 2007 MTV3:n 45 Minuuttia –ohjelman herättämänä. Kansaa syvästi järkyttäneessä ohjelmassa käsiteltiin raakoja teurashevoskuljetuksia Etelä-Euroopassa. Pitkien kuljetusmatkojen aikana eläinten hyvinvointi unohdetaan, EU-määräyksistä ei piitata ja hevoset kärsivät pahoin: Kuljetusautot ovat täynnä hevosia, joille ei suoda kymmenien tuntienkaan aikana mahdollisuutta juomiseen, lepoon tai syömiseen. Osa hevosista on vakavasti loukkaantuneita ja kuljetusten aikana hevosia myös kuolee. Hevosia myös kohdellaan väkivalloin ja niille aiheutetaan tarpeetonta stressiä, kärsimystä, pelkoa ja kipua.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsekin kerkesin jo tuota tänne vähän levitellä, mutta eipä ainakaan tule niin yksinäinen olo... :D
kuljetetaan nautoja Suomessakin.
Sarvipäiset eläimet hakkaavat ahtaissa tiloissa toisiaan. Teuras auto heiluu ja eäimet huutavat sisällä tuskissaan.
Etkö todella ole katsonut Euroopan nautaeläinkuljetuksista lähetettyjä kuvia? Suomessa todella ei kuljeteta kuten Euroopassa. Väitteesi on täyttä sontaa.
Tässä upouusi vetoomus niin nautojen, hevosten, kuin kaikkien teuraaksi kuljetettavien eläinten puolesta:
Pitkät eläinkuljetukset on lopetettava!
Liian monet eläimet joutuvat kärsimään ala-arvoisissa kuljetusolosuhteissa Euroopan teillä. On tärkeintä mainita kuljetusten kesto. EU:n voimassaoleva lainsäädäntö mahdollistaa monen päivän pituiset eläinkuljetukset, mutta tähän on saatava muutos. Eläinten teuraskuljetukset eivät missään olosuhteissa saisi ylittää 8:aa tuntia.
Anna tukesi 8hours-kampanjalle. Sen tavoitteena on kerätä 1 000 000 allekirjoitusta, mitä EU-poliitikot eivät voi sivuuttaa olankohautuksella.
Käy allekirjoittamassa vetoomus osoitteessa http://www.8hours.eu/
MITÄ KERROT "TOTUUTENA"???????????????????