Verottajan kiikkiin 200 rakennuttajaa
Keskiviikko 18.02.2009 klo 18:30 Kauppalehti
Verottajan haaviin jäi viime vuonna 200 rakennusalan yritystä, joissa paljastui veronkiertoa, työnantajamaksujen laiminlyöntiä ja muuta harmaata taloutta.
Verohallinto käynnisti viime vuonna rakennusyritysten tehovalvonnan - ja enemmän kuin joka kolmas tutkituista yrityksistä syyllistyi vilpilliseen toimintaan. Ylitarkastaja Pertti Häkkinen Verohallinnosta sanoo, että tulos oli jotakuinkin odotettu. Ongelmat keskittyivät Uudellemaalle.
Jälkiveroja rakennusyrityksille kirjoitettiin yli 42 miljoonan euron verran. Epäiltyä kuittikauppaa oli lisäksi 30 miljoonan euron edestä.
Häkkisen mukaan kuittikauppa tuppaa rakennusalalla yleistymään, kun ammattirikollisuus alkaa pikkuhiljaa siirtää rahanpesuaan sinne.
======================================================
kait vataavaa rikolisuutta on myös lapeenrannassakin
vai onko

Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta Lappeenrannassa ainakin. Toivon syvästi, että tehovalvonnan koura olisi tavoittanut myös näitä paikallisia yrittäjiä.